Browsing Tag

englanti

Yleinen

February Madness

sunnuntai, helmikuu 18, 2018

ystävänpäivän aikoihin kaupoissa oli pinkkiä ja ulkona tuli viisi sekuntia lunta

::D:D:D:::DD näinhän tässä taas perinteisesti kävi että kun Hommat täällä päässä lähti vihdoin kunnolla käyntiin, onnistuin jotenkin näppärästi unohtamaan kolmeksi viikoksi koko tämän blogin olemassaolon. Hups! Tällä hetkellä vedetään kirjaimellisesti kevätlukukauden puoliväliä, eli aika on hujahtanut entistäkin nopeammin jo puhtaasti siksi että tekemistä kyllä riittää. Mielekästä tekemistä siis. Yritetään siis hieman kelata taaksepäin!

Yliopistolla on tullut siis ravattua lähes päivittäin (tätä Reading Weekia lukuun ottamatta), mikä on rytmittänyt elämää näppärästi. Pari kertaa viikossa leffaa, pari kertaa semmaa, välissä lukemistoja ja muuta hurua. Onnistuin flunssautumaan tuossa kuun ensimmäisenä viikonloppuna, jolloin tarkoituksena oli käväistä Lontoossa näkemässä Riittaa sekä Nickiä perheineen ennen kuin nämä pakenivat Kanadaan, mutta koska Lontoon-visiitin päällimmäinen syy eli Katyan drag show peruuntui, päätin kuunnella terveyttä ja jäädä pohjoiseen. Ihan hyvä veto, sillä en kyllä muista koska viimeksi oli niin jäätävä kooma noin kolme päivää putkeen… Seuraavan viikon alussa oli toisaalta myös dissertation proposalien workshop eli paikallisen gradun abstraktien pläräämistä ryhmässä. Olin varannut jutusteluajan JT:n kanssa vasta seuraavalle päivälle, joten jännitti vähän mennä semmaan horisemaan omasta aiheesta paitsi muulle ryhmälle, myös maagisen realismin proffalleni joka on tällä hetkellä ehkä #1 tyyppi jota akateemisesti kuumotan.

Ironista kyllä, iltapäivästä tuli ehkä tähänastisen York-kokemukseni egoa boostaavin kokemus: pareittain omaa abstraktia pitchattuamme saimme suoraa palautetta ohjaajilta, ja suorapuheisen sedän maineessa oleva MR-proffani latelikin kaverilleni Melanielle lempeästi mutta suoraan asioita mitä lopulliseen abstraktiin vielä tarvittaisiin lisäksi / kannattaisi miettiä lisää. Omalla kohdallani tämä kuitenkin pysähtyi, hymyili leveästi ja totesi ykskantaan ”This is brilliant!!”, ennen kuin totesi että joo on muuten tosi hyvä ja mielenkiintoinen aihe, hyvin kirjoitettu abstrakti, ja joo voisit miettiä lisäätkö vielä kolmannenkin vuosikymmenen tähän mutta noin muuten ei täs midist että näillä mennään. Olin aika puulla päähän lyöty, varsinkin kun tunnin jälkeen kurssikaverit juoksivat luokseni hehkuttamaan ettei kukaan muu ollut tunnin aikana saanut läheskään vastaavaa palautetta – jotain lienen siis oikein tehnyt! Oli myös tosi hauska kuulla MR-kurssikaveriltani Cheryliltä anekdootti 90-luvun alun legendaarisesta Stone Roses -keikasta, jota kaikki jälkikäteen hehkuttavat aivan loistavana. ”No ei todellakaan ollu loistava keikka. Pääsylipun kanta todistaa että olin paikalla ja kuule ihan paskaa oli!”

iltapäivätunnelmia kampukselta ja iltatunnelmia kotimatkalla kaupasta

Seuraavaksi aamupäiväksi sovittu tapaaminen JT:n kanssa jatkoi pitkälti samoilla linjoilla, eli kävin puoli tuntia avautumassa ja JT oli ihan täydellisen messissä, ehdotti niin hyviä ideoita teorian ja lähestymiskulman puolesta että ideoita vain pulppusi mieleen pelkästään aiheesta keskustellessa. Ehdottomasti tuntuu siis että olen oikeilla jäljillä musiikkikirjallisuudesta kirjoittaessani! Nyt pitäisikin vähitellen ruveta kasaamaan ihan kunnon runkoa tutkimukselle, sillä mitä aiemmin jäsentelyn hoitaa, sitä helpompaa eri osa-alueiden pariin heittäytyminen on. Osa kurssikavereistani ei vieläkään tiedä mitä on tekemässä ja miten, joten ihan aikataulussa tunnun kyllä olevan. Toivottavasti sama momentum pysyy yllä jatkossakin!

Elokuvakurssin puolella taas koettiin hauskoja hetkiä viikolla, jona katseltavana oli paitsi Bergmanin The Silence, myös Godardin Alphaville. Molemmat oikein kiehtovia leffoja, joista varsinkin ensinmainittu mahdollisti itselleni Ultimaattisen Pätemisen itse semmassa – olin nimittäin ainoa joka puhuu ruotsia, joten pääsin heittelemään nippelitietoa mm. käännösnyansseista ja ylipäätään Pohjoismaiden historiasta. Pääsinpä keulimaan myös sillä, että leffan siansaksa-kielestä löytyy viitteitä viroon/suomeen (tuli kyllä kunnon ”mitä viddua mies” fiilikset kun hahmot alkoivat puhua sanasta ’käsi’ kesken yhden kohtauksen). Semman jälkeen jäin vielä keskustelemaan proffan kanssa, eli kyllä näillä eväillä maikkojen suosioon päästään! Myös maagisen realismin puolella olen pari kertaa päässyt käyttämään Suomi-korttia, kun australialainen proffamme on kysellyt esimerkiksi käännöskirjallisuudesta Suomessa. Kai me sit ollaan aika eksoottisia näin Ruotsin ja Venäjän välissä kököttävinä fuusiopelleinä, kun ei kukaan suomalaisuudesta oikein mitään tiedä tai tajua. Vaikka en kyllä tajua minäkään.

koskahan nää jouluvalot oikeen otetaan alas

Kuluneella viikolla tosiaan on ollu Reading Week eli semmoja ei ole pidetty. Lopulliset abstraktit palautettiin keskiviikkona, ja maagiseen realismiin piti väkertää pari diaa huomista esitelmää varten. Koska esitelmiä ei arvioida, tungin sinne sitten vähän mitä sattuu ja toivon että proffan huumorintaju kestää. Loppuviikosta yliopistolle iskii UCU:n lakko_hommat joten elokuvasemma on siirretty keskiviikolle, ja vähän kuumottelee peruuntuuko maaliskuun puolella jokin tunneista. Toivottavasti ei! Olen viihtynyt oikein hyvin semmoissa, koska kummankin moduulin professorit ovat tosiaan aivan loistavia, ja ylipäätään yliopistolla olosta tulee jatkuvasti inspiroitunut ja innostunut olo. Saimme takaisin myös syksyn moduulien loppuesseiden palautteet, joissa pääsin molemmissa ylimmän arvosanan kastiin (70–100 %); modernismikurssin essee jäi tuohon maagiseen 70 % rajaan ja kehokurssi 78 %:iin, mutta itse kirjalliset palautteet olivat todella kattavia ja kannustavia (etenkin, kun modernismikurssini aihetta kehuttiin vaikeaksi ja täten siis oikein kunnianhimoiseksi). Allekirjoitan kyllä täysin saadun kritiikin, joka oli ehkä aika vaativaa 4500 sanan esseelle, mutta ei kuitenkaan kohtuutonta. Jos hamuaa siis korkeimpia arvosanoja, pitää olla valmis panostamaan vielä pari askelta enemmän (ja tsekata että ne muotoilut ei ole miten sattuu, kuten mulla tuppaa välillä menemään :D). Tärkein palaute itselleni on kuitenkin se, että itse analyysini ja ideani olivat molempien esseiden kohdalla tarkkanäköisiä ja mielenkiintoisia – teknisiä seikkoja kun voi aina hioa loputtomiin, mutta luovaa ajattelua on vaikeampi opetella.

Lyhykäisyydessään: elämä on ihan jees! Olen viime aikoina jumiutunut vapaa-aikana aika paljon kirjoittelemaan omia juttuja kotiin, kun ulkona on satanut vaakatasossa ja opettelin vihdoin käyttämään mystistä uunimikrohybridiäni, mutta toisaalta tuntuu ihan älyttömän hyvältä kun tekstiä syntyy. Lauantaina lähdin spontaanisti illalla leffaan katsomaan Shape of Wateria ja huomiseksi kävin tänään ostamassa Yorkin toiseen leffateatteriin (täällä on toinenkin leffateatteri!! tai oikeastaan kolme, mutta se kolmas on kai jossain huitun tuutissa) lipun Black Pantheria varten. Aika leffaisaa on siis elämä noiden kurssiin kuuluvien klassikkojen lisäksi! Tuota toista leffateatteria etsiessäni –koska en siis halua maksaa yli puntaa jostain netin varausmaksusta, f that noise– päädyin kävelemään vähän tavanomaisesta poikkeavaan osaan Yorkia, joten hauska kokemus oli sekin. Niin ja joku taiwanilainen turisti pyysi minua ottamaan itsestään kuvan ipadilla. Olen siis virallisesti paikallinen.

siinä taas vähän muureja

Mutjoo mutjoo ei kait täs, sain vihdoin postissa tositteen ettei minun tosiaan tarvitse maksaa muutama kuukausi takaperin saatua kiinteistöveroa (kiitti vaan), äiti sendi Suomesta suklaata, ostin lentoliput Suomeen kesäkuulle koska kesä-Desuconista tuli juhlavuoden kunniaksi toive luennoitsemisesta ja sain aika näppärät ja halvat liput Manchesterista Helsinkiin. Josuke tulee kylään maaliskuun lopulla, Debaratin kanssa olisi tarkoitus käydä lounastelemassa ensi viikolla ja ehkä toi kevätkin alkaa tuosta alkaakseen, kun en oikein tiedä mitä tuo +6 C ilma oikeen yrittää olla. Tuossa pari viikkoa takaperin BBC:n sivuilla ennusteltiin jo about maailmanloppua kun pohjoiseen oli luvattu yöllä jopa -15 C, ja nauroin täällä räkäisesti partaani että istukaa ny suatana alas ku meidät pistettiin -25 asteen pakkasessa aikoinaan liikuntatunnilla hiihtämään. Villapaita ja villasukat, kas siinä ratkaisu kaikkiin elämän ongelmiin.

Yleinen

Winter Spring

maanantai, tammikuu 29, 2018

näkymä Ouse-joen sillalta, paparazzikuva tämän päivän MR-semmasta

Huuh haah pahoittelut spontaanista postaustauosta, joka venähti yllättäen lähes parin viikon mittaiseksi siitä yksinkertaisesta syystä etten ole ottanut käytännössä lainkaan kuvia Yorkiin palattuani. Postaus ilman kuvia on kuin sielu ilman suklaata, joten tämän johdosta sitten lykkäsin päivittelyä uskotellen itselleni että juuh jooh kohta varmaan kamerasta löytyy sata mielenkiintoista maisemakuvaa tekstin kaveriksi. No ei löydy kyllä vieläkään, joten saatte mennä näillä parilla epätoivoisella kuvituskuvalla koska radiohiljaisuus pitää rikkoa edes jotenkin. Kaduttaa nimittäin jälkikäteen, jos annan kevään hujahtaa ohi ilman kunnollista dokumentaatiota.

Hujahdusvaara on nimittäin todellinen, sillä neljäs viikko käynnistyi ja uudet kurssit mennä puksuttavat eteenpäin, mihin tää aika oikein katoaa! Teorialukemistoihin todennäköisesti, sillä monella tapaa kevätperiodi on syksyä selkeästi vilkkaampi: Cold War Culture -leffakurssilla puidaan kylmän sodan aikaisia elokuvia, jotka nielevät kaksi sessiota leffoihin ja yhden seminaarin + lukemistot. Maagista realismia käsittelevä kurssi sen sijaan järjestetään vain kerran viikossa, mutta joka tunnille on luettavana kokonainen romaani + taustamateriaalit. Että joo kyllä tässä lukemista riittää… Mielenkiintoista kyllä, iso osa materiaalista overlappaa jotenkin toistensa kanssa, ehkä johtuen kummankin kurssin poliittisuudesta – historiaa tulee kerrattua melkein vahingossa joka viikko, ja etenkin Cold War Culture on ihan älyttömän mielenkiintoinen aihepiireiltään. Nyt kun vielä lakkais kaikki Euroopan nippelitieto sekoittumasta päässä sen osalta, kuka hallitsi milloin mitäkin ja kuka kähmi kenenkin selän takana.

Kurssikavereina on paljon tuttuja naamoja, kuten esimerkiksi Melanie, joka nukkuu yhä keskimäärin neljä tuntia yössä hajoillessaan opiskelijajärjestön velvollisuuksiin. Myös Willin ja Brantleyn kanssa on tullut juteltua aiempaa enemmän, joskin näistä jälkimmäinen tunnusti ensimmäisen MR-semman yhteydessä kutsuneensa minua syksyn aikana kolmisen kertaa Phoebeksi, syystä jota ei itsekään kuulemma tiedä – ryhmässämme ei edes ole ketään Phoebeä 😀 Willin kysyessä meninkö Suomeen joululoman ajaksi (tämä oli itse poikkeuksellisesti Sydneyssä kotijoulua viettämässä, siinä missä lähes kaikki muut pitkänmatkan vahvistukset jäivät Englantiin), Brantley havahtui myös ensimmäistä kertaa siihen että olen Suomesta. Jenkkilippu ja keskittyminen korkealla, vai miten se meni :D:D:DDD MR-ryhmästä puheen ollen, en muuten ole edes porukan vanhin!! Tämä on suitsuttamisen arvoinen asia, kun semmassa on ainakin kaksi selvästi itseäni varttuneempaa sielua tasaamassa laumaa parikymppisiä.

Itse MR-kurssin proffa voitti minut jo ensitapaamisessa puolelleen. Vaikka matskua on paljon, tämä teki selväksi heti kättelyssä ettei oletus ole sokeassa ulkoluvussa, vaan kurssisuoritukset kyllä paljastavat mihin on panostettu ja mihin ei. Kyseessä on australialainen tutkija, joka kuulemma vetää kurssia ensimmäistä kertaa missään ikinä, mutta perehtyneisyyden puutteesta tätä ei todellakaan voi syyttää. Lisa kertoi googlanneensa tämän jonkun tunnin päätteeksi ja ilmeisesti proffamme puhuu mm. kiinaa, mikä on ihan hyvä meriitti maailmankirjallisuuden tutkijalle. Yleinen asenne kurssilla on ilahduttavan kannustava ja tervettä lähdekritiikkiä painottava, ja pariin otteeseen olen päässyt avautumaan Suomen historiasta kun puheeksi on tullut esimerkiksi kielikysymys identiteetin rakentajana. Ylipäätään kaikki kansallisuus- ja nationalismihengen eri olomuodot ovat tällä kurssilla todella mielenkiintoisia, ja vaikka postkolonialismi on luonnollisesti läsnä monella tunnilla, esimerkiksi tänään käsittelimme Mo Yania ja Maon jälkeistä Kiinaa. (Itsehän tuijotin ikkunasta puussa rehaavia harmaaoravia, nekin oli aika jänniä.)

Myös Cold War Culture -kurssin vetäjä on aivan ihana harmaahiuksinen täti, jonka intohimo kylmää sotaa ja sen aikaisia elokuvia kohtaan vetää kyllä nöyräksi. Parasta tässäkin proffassa on kuitenkin se, miten innostuneesti tämä suhtautuu kurssilaisten ideoihin ja ajatuksiin: vaikka osa porukasta on elokuvantutkimuksen laitoksen puolelta ja terminologia usein sen mukaista, myös me kirjallisuustiedenolikset saamme osaksemme ”tosi hyvä huomio, wau en ole ajatellutkaan sitä tuolta kantilta” -heittoja (säälistä tai ei, haha). Etenkin Debarati tuntuu olevan kurssilla kuin kala vedessä, sillä leffojen suurkuluttajalle moduuli on täynnä mielenkiintoista taustamateriaalia erilaisista klassikoista. Itselleni se toimii erinomaisena tilaisuutena nimenomaan katsella klassikoita, kun kahdesti viikossa Berrick Saulin auditoriossa isketään valot pois ja parin tunnin ajan isolta ruudulta huokuu mennyt maailma. Voin kertoa, että etenkin 40-luvulla tehtyjen italialaisten neorealismileffojen jälkeen olo on aika huuru tosimaailmaan palatessa. (Terveisiä vaan 2,5 h kestäneelle La Terra Tremalle, olit just huippu!)

Noin muuten arki on lähtenyt rullaamaan tosi kivasti, ja luntakin saatiin Yorkiin noin viiden sekunnin ajaksi kunnes kaikki suli pois. Lämpötilat pysyttelevät 5–10 asteen tuntumassa, ja lämpimämpinä päivinä on aika vaikea muistaa että nyt ois niinku tarkotus olla talvi. Turun loskapaskaa en missään nimessä kaipaa elämääni, mutta välillä iskee pieni haikeus vuodenaikojen perään. Aika nopeasti se haikeus kuitenkin katoaa kun ikkunan takaa sarastaa huomattavasti tärkeämpi luonnonilmiö eli aurinko. Tärkeänä lisäkaneettina myös mainittakoon, että Japanin-reissu fiksasi unirytmini ja nousen nykyään joka päivä viimeistään kahdeksan maissa, mikä on ihan hyvä sillä osa leffanäytöksistä alkaa ysiltä… mutta hei, tämä on iso saavutus ihmiselle joka syksyllä huomasi nukkuvansa ehkä joskus neljältä aamulla.

Ei kait siinä sit! Kaikenlaista juoksevaa hommaa on koko ajan tulilla ja pariin lisäsemmaan tullut ilmoittauduttua, jos sitä vaikka saisi tietoa akateemisesta julkaisemisesta ja muusta hörönlöröstä. JT:lle voisi myös muistaa mailata ennen kuunvaihdetta, kun Nicolettan mukaan tämä voisi olla dissertationiini soveltuvin ohjaaja (ja ehkä sitä myötä vois ns. ruveta tekemään taustatutkimusta). Mutta ihan hyvällä fiiliksellä jatkoon, vaikka jäätävä teorialäjä niskassa alati vähän hönkiikin! Jos ei keväältä mitään muuta käteen jää niin ainakin ihan sikana leffoja, ja se on varmasti jotain se.

Yleinen

End of Term

perjantai, joulukuu 1, 2017

toi taaimmainen petteri ei taida voida ihan hyvin

Niin vain kävi että syksy mennä hurahti, ja perjantain ja lauantain välisenä yönä matka jatkuu Lontoon kautta takaisin Suomeen joululomia viettämään. Vaikka lomasta nyt suoranaisesti en voi puhua, sillä heti 4.12. maanantaina on herätys kuudelta aamuvuoroon, ja seuraavat kolmisen viikkoa kuluvatkin täysipäiväisesti töissä. Tämän ohella pitäisi vielä saada valmiiksi kaksi loppuesseetä, ja joulupyhien jälkeen 27.12. lennämme tosiaan Japaniin Maijan ja Jossen kanssa. Tokiossa tarkoitus olisi keskittyä muuhun kuin koulustressiin, joten toivon mukaan aamuvuorojen jälkeiset kirjastosessiot tuottavat esseiden osalta tulosta. Yorkiin palaan jälleen tammikuun toisella viikolla, ja siitä pyörähtääkin käyntiin kevätlukukausi, jossa on luvassa kylmän sodan aikaisia elokuvia ja maagista realismia. Kiirettä tulee pitämään, sillä jälkimmäiselle kurssille on luvassa romaani per viikko! Olen onneksi etsinyt käsiini näistä jo 7/8, joten lomien ja matkustelujen aikana voisi yrittää kiriä myös lukemistoja hyvissä ajoin etukäteen.

Syyslukukauden viimeinen viikko sujui hyvissä tunnelmissa. UB:n viimeisessä semmassa käsittelimme Casey Plettin lyhytnovelleja, kutsuin TERF:ejä nimellä dumpster fire sekä pääsin tiivistämään koko kurssin Trish Salashin runoon Where Skin Breaks:

Semman jälkeen kurssilaiset vannottivat että kaikkien pitää mennä porukalla uudestaan hengaamaan, laitoksen aulassa oli valtava joulukuusi ja Nic halusi välttämättä halata minua ja Melanieta samanaikaisesti. Aivoni olivat Lontoon-bussimatkasta vielä ihan tiltissä ja kotona nukahdin tahattomille päiväunille käytyäni kirjastossa sekä ostamassa Marks & Spenceriltä aivan liian kalliin kolmioleivän, sillä jostain syystä himoitsin kolmioleipiä enemmän kuin oikeaa ruokaa.

York viideltä aamulla

Tiistaina tarkoitus oli mennä tekemään yliopistolle esseetä, mutta päiväunien vuoksi nukahdin joskus kello saapas ja heräsin vasta lähempänä yhtätoista. Ennen modernismisemmaa kävin kuitenkin kirjastolla selaamassa läpi päivän loput lukemistot koskien New Orleansia ja hurrikaani Katrinaa, ja sovin tapaavani Debaratin pikaisesti vielä ennen semmaa. Tämä halusi jostain syystä nähdä minut vielä ennen lähtöäni Suomeen, ja syy paljastui tämän pamahtaessa semmarakennuksen aulaan: sain joululahjan!!!11 Olin aika pöllämystynyt, joskaan en täysin yllättynyt tästä käänteestä, sillä olemme syksyn aikana tosiaan viestitelleet paljon seminaarien ulkopuolella ja käyneet yhdessä elokuvissa. Itse en jähmeänä suomalaisena toki osannut ennakoida lahjojenvaihtoa, mitä Debarati ei tietysti odottanutkaan; totesi vain, että olen yksi mukavimpia hänen Englannissa tapaamiaan ihmisiä, joten hän oli halunnut hommata minulle siitä kiitokseksi lahjan. Lupasin tuoda Japanista ja/tai Suomesta vastalahjaksi tuliaisia, minkä haluan tehdä kyllä ihan vilpittömästikin. Esimerkiksi pyhäköiltä ostettavia onnenamuletteja olen harkinnut ostavani esimerkiksi tutorilleni Nicolettalle sekä toiselle kurssikaverilleni Melanielle ihan vain koska voin.

Itse modernismisemma oli yksi syksyn hauskimmista, sillä sitä vetävä ohjaaja oli liekeissä paitsi Mary Robinsoninista, myös hurrikaani Katrinan jälkeisistä poliittisista geimeistä, ja tarjoili koko ryhmälle karkkia. Vauhtia ja jännitystä viimeiseen tapaamiseen toi myös se, että primaarimateriaaliksi valikoitunut kirja (One D.O.A, One On The Way) oli mystisesti kadonnut kirjastosta päivää ennen seminaaria… Kuulemma opiskelijat toisinaan piilottavat niteitä omiin jemmoihinsa mm. hyllyjen päälle, mikä on aika reilu veto teokselle, jonka laina-aika on neljä tuntia. Toinen villi yksityiskohta semmassa oli Brantleyn naama, joka silmää ympäröivästä, jo paranemassa olevasta ruhjeesta päätellen oli ottanut hittiä sitten viime näkemän. En viitsinyt lähteä utelemaan oliko tämä kenties saanut turpaansa vai kävellyt kaksi metriä korkealla olevaan ovenkahvaan, sillä kuka tietää millaisissa seikkailuissa tämä amerikkalaisvahvistuksemme on viime viikkoina rypenyt.

Keskiviikko käynnistyi tuskalla, kun olin sopinut tuutoritapaamisen Nicolettan kanssa yhdeksäksi aamulla. Taivaalta tuli vaihtelevasti tihkua ja kunnon kaatosadetta, mutta troopperoin silti yliopistolle asti. Tapaamisessa kävimme läpi väliesseen palautetta, joka oli paperilla vaikuttanut paljon todellisuutta tiukemmalta: Nicoletta itse kun kehui tekelettäni, kommentoiden kuitenkin osuvasti myös kehitystä kaipaavia kohtia loppuesseetä ajatellen. Yksi selkeä ero Suomen ja Englannin välillä tuntuukin olevan argumentoinnin vahvuus, joka paikallisessa yliopistossa on suomalaista, hieman kokeilevaa lähestysmistapaa aggressiivisempi. Omia näkökulmia saa siis painottaa rohkeasti, panostaa kielelliseen luovuuteen ja ylipäätään mukaansatempaavaan luettavuuteen. Kävimme läpi sekä ideoitani loppuesseeseen että vastikään keksimääni dissertation-aihetta, joista Nicoletta oli kummastakin oikein innostunut. Ironista kyllä, tämä kertoi erään laitoksen opettajista tietävän niinikään paljon Manchesterista – juuri sen samaisen, jonka seminaarissa koko idea alun perin heräsi. Pitääkin laittaa tälle sähköpostia jossain vaiheessa, sillä aion käyttää tämän yhteensattuman ehdottomasti hyväksi.

Jumbo ja tyylikäs joulumuoti

Loppuviikko onkin sitten mennyt aika lailla sluibaamiseen, sillä päätin rehdisti hyödyntää viimeiset päivät ennen töiden alkamista kaikenlaisen epähyödyllisen kuten videopelien, tv-sarjojen ja yleisen koomauksen parissa. Tämä saattaa kostautua esseiden kanssa myöhemmin, mutta olkoot. Sain kuitenkin myös siivottua, sillä ilmeisesti asuntolalla pidetään lähempänä joulua jonkinlainen tupatarkastus – oletettavasti sen tarkistamiseksi, etteivät paikat ole syksyn jäljiltä ihan kaaoksessa ja auki revitty. Tämän suhteen itselläni siis tuskin on huolta, mutta tarkastus toimi ihan hyvänä tekosyynä tehdä suurimurointi, vessan pesu ja lakanoiden vaihto yms. On sitten kivempi palata kotiinkin tammikuussa, kun vastassa ei odota ihan kamala läävä.

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että syksy on hujahtanut ohi ihan älyttömän nopeasti, ja samalla tuntuu että olen ollut täällä aina. Onkin jännä seurata miten fiilikset muuttuvat –tai eivät muutu– kevään aikana, sillä näillä näkymin en ole tulossa Suomeen (ainakaan pidemmäksi aikaa) ennen ensi syksyä. Onneksi Yorkin suuntaan on tulossa keväällä tuttu jos toinen, joten opiskeluihin keskittyminen pitäisi sujua ilman hirvittävää koti-ikävää. Ei sillä, että olen sellaista oikeastaan maailmalla koskaan kokenutkaan.

Kuten aiemmin taisin mainita, blogi tulee siis Yorkin osalta hiljenemään useammaksi viikoksi, joskin saatan palailla fiiliksen mukaan kirjoittelemaan silloin kun huvittaa. Japanista kirjaan varmaan jälkikäteen jotain päällimmäisiä meininkejä, mutta elämä jatkuu jälleen tammikuussa. Kiitos siis lukemisesta kaikille jotka ovat tähän mennessä random perseilyäni seuranneet, ja palaillaan viimeistään ensi vuoden puolella!

Yleinen

Lontooseen ja takaisin

maanantai, marraskuu 27, 2017

Koska arkeen eli syyslukukauden viimeisiin viikkoihin on kuulunut lähinnä intensiivistä virtuaalikalastusta ja lukemistoja, hyppään ihan surutta ohi päivistä joista ei ole kertynyt sen enempää kuvamateriaalia kuin anekdoottejakaan. Alkuviikosta lähinnä vain jäsentelin tulevia esseitäni ja yritin itsesuggestiolla nitistää Manchesterin jälkeistä lievää lämmönnousua, sillä halusin olla täydessä vedossa viikonloppua varten. Olin siis sopinut lähteväni 25.–26.11. Lontooseen, sillä enimmäkseen lentokenttävaihtojen yhteydessä tapahtuvien pikavisiittien sijaan halusin ehtiä hengaamaan Nickin, Toryn ja kummipoikani Nathanin kanssa ihan ajatuksella. Idea oli sikälikin hyvä, että tammikuun lopussa Nick perheineen suuntaa useammaksi kuukaudeksi työn puolesta Kanadaan ja tapaamismahdollisuudet hupenevat entisestään… En ole vielä päättänyt yrittääkö suunnata kylään Kanadaan vaiko loppuvuodesta ilmeisesti siintävään Australian Melbourneen, molemmat kun kuumottelis! Mutta katsotaan mihin aikataulut ja rahatilanne taipuvat kun päätösten aika on, kyllä on kumma kun ei noi parhaat ystävät pysy yhdessä maassa vaikka muuttaisit sinne itse.

Perjantaina pakkasin siis reppuni ja suuntasin junalla kohti Lontoota. Arjen realiteetit olivat jälleen läsnä, kun pari tuntia ennen lähtöä tuli tieto jonkinlaisesta uhkaavasta härdelistä Oxford Streetin luona. Alkujaan ammuskeluun liittyneet huhut paljastuivat lopulta vääräksi hälytykseksi, mutta jonkinlaista paniikkia tilanne sai silti paikan päällä aikaan ja pari metroasemaa taisi olla hetken kiinni. Kun itse pääsin vihdoin King’s Crossin asemalle, oli koko touhu onneksi jo laantunut. En tiedä olenko jotenkin liian turtunut jo kaikkiin näihin potentiaalisiin ja vähän todennäköisempiinkin selkkauksiin, mutten oikein jaksanut edes kuumotella asiaa etukäteen. Kuumottavampaa (vaiko kylmöttävämpää?) olikin lopulta junamatka Lontooseen, kun junan ilmastointi puhalsi kahden tunnin ajan kylmää yöilmaa suoraan jalkoihin. Metrotunnelien tunkkainen ilma oli tähän verrattuna melkein helpotus, ja Northern Line aina yhtä huojentavan tuttu linja.

Viikonlopun aktiviteettisuunnitelma oli yksinkertainen mutta toimiva: lauantaiksi olimme sopineet menevämme Toryn kanssa kiertelemään pieniä kauppoja ja illalla näkisin Lontoossa jo pitkään asunutta ystävääni Annaa. Sunnuntaiksi olin puolestaan luvannut sekä laittaa ruoaksi okonomiyakia että leipoa korvapuusteja, koska halusin jotenkin kompensoida ainaista iilimatoiluani 😀 Ok, tiedän ettei tästä oikeasti tarvitse stressata, mutta Tory hemmottelee minua aina niin älyttömästi etten tiedä miten päin olla. Lauantaina heräsinkin paitsi minulle tehtyyn mantelikaakaoon, myös jutustelemaan nelikuisen kummipoikani kanssa, joka on jo Oikean Vauvan näköinen ja kokoinen! Nathan on varmaan yksi rauhallisimmista ja hyväntuulisimmista vauvoista joihin olen koskaan törmännyt, sillä esimerkiksi koko viikonlopun aikana kuullut itkut voi laskea yhden käden sormilla. Kaveri on kova hymyilemään kun tälle ilmeilee ja hyppyyttää, enkä malta odottaa tämän kasvua – Nathanin vanhemmat tuntien kaverista kun kasvaa varmasti todella omaperäinen ja persoonallinen tyyppi, jolla on kummivanhempiakin kolmesta eri maasta!

Keskipäivän maissa lähdimme tosiaan Toryn ja Nathanin kanssa liikenteeseen. Unohdin jo kyseisen ostosalueen nimen, mutta se on lähellä samaa virastotaloa, jossa Nick ja Tory muutama vuosi sitten vihittiin. Löysimme lopulta etsimämme pienestä sisustustarvikkeita ja lastentavaroita myyvästä putiikista, jonka valikoimat olisin halunnut ostaa tyhjäksi. Ulvoimme Toryn kanssa kuorossa kaikille ihanille tavaroille ja leluille, jollaisista olisin itse skidinä unelmoinut. Ostin lopulta veljenpojalleni kaksi lahjaa (vaikka ois kuinka syntynyt lähellä joulua, voi saada synttärilahjan!!), joista toinen oli käytännöllisempi ja toinen pitkäkestoinen lelu, mutta spoilerivaaran vuoksi en lähde niitä tässä tarkemmin kuvaamaan. Kaupasta tarttui mukaan myös muita joululahjoja, joten kaiken kaikkiaan visiitti oli oikein onnistunut! £50 kertarysäys vähän hirvitti, mutta kuten Tory asian muotoili, ”vähemmän sulla tossa rahaa menee kuin jos ostaisit yhen £15-20 lahjan tuolta ja toisen tuolta”. Ainoa turhempi päähänpisto oli ehkä minikokoiset Christmas crackerit, jotka oikeutin kuitenkin sillä että ne vievät matkalaukusta normaaleja crackereita vähemmän tilaa. (Nää on hei tärkeitä asioita, kun pitäisi taas kohta sulloa puoli elämää yhteen laukkuun joululoman ajaksi…)

Lounasaikaan kaupungilta palattuamme teimme kaikkea perinteistä: käytännössä avaudun aina niin kauan että Nickiä alkaa naurattaa, pelaamme videopelejä ja puhumme videopeleistä ja katsomme videoita videopeleistä. Tällä kertaa framilla oli Uncharted 4 (vaikeimmalla vaikeustasolla tietysti) ja tuorein Zelda eli Breath of the Wild, jossa yhdistelin eri ruoka-aineita FFXV:n kokkailuista hyvin inspiroituneena. Taisin itse asiassa pistää Nickin katsomaan 12 minuuttista videota kaikista FFXV:n ruoista, koska miksipäs ei. Kellon lähestyessä kuutta piti kuitenkin vihdoin jalkautua sohvalta, sillä olin luvannut tapaavani Annan tämän töiden jälkeen. Tie vei kohti Waterloota ja South Bankia, jossa oli aikamoiset ihmismassat lauantai-illan kunniaksi liikenteessä. Annaa odotellessani piipahdin johonkin random design-liikkeeseen, joka tietysti tuurillani möi skandinaavista (…ja suomalaista) designia. No näitä Marimekkojahan mä tänne tulinkin tuijottelemaan! Ehkä mussa on joku pohjoismaa-magneetti, mene ja tiedä. Ainakaan ei tarvinnut pelätä että mukaan tarttuisi jotain, vaikka pingviini-piparkakut tosi söpöjä olivatkin. £4:n yksikköhinnalla tosin aika vahva ei.

Seuraavat kolme tuntia hurahtivatkin South Bakin Yo!Sushissa kuulumisia ja kirjallisuushorinoita vaihtaessa. Olen jo pidempään vilkuillut Yo!Sushi-ketjun ravintoloita kaukaa, sillä ne muistuttavat japanilaisia liukuhihnasushimestoja. Yo!Sushista löytyi muutamia tosi hyviä annoksia, joskin hinnat saavat vähän itkemään: 100 jenin lautasiin verrattuna on aika kuumottavaa maksaa £3.80 parista palasta leivitettyä kurpitsaa (vaikka se ihan sikahyvää onkin)… Poikkeustilanteissa ei Lontoo-lisä onneksi harmita, ja olin juuri syönyt etukäteen joten vihaisena tai nälkäisenä ei tarvinnut poistua. Hirveä kuumotus tuli kyllä taas liukuhihnasushimestoihin, vaikken tiedä löytyykö näistä Japanista enää itselleni erityisemmin syötävää. Ilta oli joka tapauksessa todella hauska, etenkin kun ei livenä ole tullut hetkeen suomeksi jauhettua. South Bankista löytyi myös monenlaisia jouluvaloja, joten vähän turistifiilistäkin sai pintaan isoja joulukuusia ihailemalla!

Sunnuntain kuumotus oli tosiaan kovat lupaukseni ruoanlaitosta ja leivonnasta. Totuushan on se, että aina kun yrittää tehdä yhtään mitään toisia varten, lopputulos on jotain geenimuunnellun sohvan ja ameeban välillä. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta ja lupaukset on pidettävä, vaikka pääsimme ruokaostoksille lopulta joskus iltapäivästä (olin nukkunut lähes yhteentoista kolmen paksun vällyn alla, eikä burrito-elämää saa hätyytellä!!). Nick kokeili ensimmäistä kertaa pukea vauvankantoreppua ja nämä näyttivät lähinnä sirkusvaljailta. Jotenkin nämä saatiin lopulta ylle ”sun pitää hymyillä ku puet ne, se jäbä siinä ohjevideollakin hymyili maanisesti!!” -kommenttien siivittämänä. Palattuamme Tory syötti minulle jotain älyhyvää inkiväärisuklaata ja laittoi lisää kaakaota, joten tällä sokerihumalalla oli hyvä lähteä pilkkomaan yhtä maanisesti kaalia okonomiyakiin. Käytin tällä kertaa punakaalia, sillä sitä löytyi kaapeista valmiiksi, ja lisäsin seokseen porkkanaa, kevätsipulia ja Nickin toiveesta vielä sieniä. Jännäilin kaasulieden kanssa lätyn paistamista, mutta ensimmäisen testiversion feilaamisen jälkeen touhu alkoi luonnistua. Kastikkeet eivät olleet ihan optimaaliset ja olisin halunnut lisätä päälle bonito-hiutaleita, mutta lätyt upposivat hyvin ja Tory kertoi aikovansa tehdä niitä äitinsä vieraillessa uudelleen, joten great success! Okonomiyaki onkin suhteellisen helppo ruokalaji, kunhan kärsivällisyys vain riittää kaikkeen siihen vihannesten pilkkomiseen.

Huomattavasti riskialttiimpi tapaus oli korvapuustit, joita olin luvannut leipoa. En itse asiasssa edes tiedä, koska olen viimeksi tehnyt korvapuusteja (ehkä joskus köksäntunnilla yläasteella???), ja viimeiset kaksi yritystäni leipoa pullaa ovat päättyneet hiivan epätoivoiseen itsemurhaan. Eli miksi valitsin korvapuustit? Jaa-a. Nickin toiveesta varmaan. Riskilistalla oli myös mm. englantilainen kuivahiiva ja sen reagointi yhtään mihinkään, mutta päätin mennä ns. balls to the wall ja vetää täysillä lopputuloksesta riippumatta. Mantelimaidon lämmittäminen uunissa todennäköisesti auttoi lopputuloksen onnistumisessa eniten, sillä taikina nousi kuin nousikin sähläilystäni huolimatta. Murskasin jopa kardemummat itse!!! (Fun fact: en oo koskaan aiemmin nähnyt kardemummaa ns. luonnontilassa, ja tuijotin ensin kuivattuja hedelmiä ilmeellä ”mitä nää on ja mitä näille on tarkoitus tehdä?”) Vaikka jälkikäteen ajateltuna olisin voinut lisätä täytettä huomattavasti ronskimmin, oli lopputulos oikein onnistunut ja Nick ja Tory ainakin kehuivat puusteja kilpaa, joten great success!! Ehkä tällä parit karmapisteet taas saatiin kerättyä.

Ruoanlaittoon ja leivontaan humahti sen verran paljon aikaa, että loppuillan ehdin lähinnä katsoa vierestä kun Nick aloitteli tälle lainaamaani Persona 5:sta. Puoli yhdentoista maissa matka kun vei kohti Victorian bussiasemaa, josta lähtisi tuntia myöhemmin yöbussi takaisin Yorkiin. Viiden punnan hinnalla mitä vaan… Yllätyin aika lailla kun bussi osoittautui lopulta täyteen tupatuksi: olin paikalla varttia ennen lähtöä, eikä ikkunapaikkoja ollut enää vapaana. Myös draamaa päästiin kokemaan, kun eräs mamma ei ollut ostanut lippua kahdelle pienelle lapselleen… Sama seurue sai aikaan häslinkiä myös muutamaa tuntia myöhemmin pois jäädessään, kun ilmeisesti lapsia alettiin herätellä vasta bussin saavuttua pysäkille. Vieressäni istunut mies oli kyllä niin kypsä koko touhuun että sääliksi kävi 😀 Itse sain yllättävää kyllä nukuttua ensimmäiset kolme tuntia hämmentävän systemaattisissa pätkissä (heräsin tunnin välein ilman minkäänlaista kelloa), ja valvottua tuli vasta taukopaikalla. Bussi pysähtyi siis kolmen maissa jonnekin random rest stopille puoleksi tunniksi, minkä ymmärrän sikäli että 5,5 h matka Yorkiin ei ollut edes päätepysäkki. Itse olin Yorkissa siis viideltä aamulla, ja matka keskustan läpi oli hiljaisempi kuin koskaan aiemmin. Ilmeisesti jopa opiskelijakaupungin bileet päättyvät tähän maagiseen kellonaikaan, jolloin jouluvaloista voi ottaa kuvia ilman turistien vaaraa.

Summa summarum: viikonloppu oli tosi jees, yöbussi ei lainkaan paha, joskus leipominen onnistuu kun sitä vähiten odottaa. Tämän viikon aikana pitäisi sitten pistää opiskeluja pakettiin, sillä perjantaina on luvassa toinen yöbussi takaisin Lontooseen ja sieltä matka jatkuu Suomeen. Blogi varmaankin hiljenee Suomen-loman ajaksi, sillä töitä tehdessä ja esseitä kirjoittaessa tuskin on mitään ihmeellistä sanottavaa Englannin suhteen. Katsotaan kuitenkin jos tulisi jotain päiviteltävää tässä ennen Suomeen lähtöä, etten ihan laiskistu arjen dokumentoinnissa!