Monthly Archives

tammikuu 2018

Yleinen

Winter Spring

maanantai, tammikuu 29, 2018

näkymä Ouse-joen sillalta, paparazzikuva tämän päivän MR-semmasta

Huuh haah pahoittelut spontaanista postaustauosta, joka venähti yllättäen lähes parin viikon mittaiseksi siitä yksinkertaisesta syystä etten ole ottanut käytännössä lainkaan kuvia Yorkiin palattuani. Postaus ilman kuvia on kuin sielu ilman suklaata, joten tämän johdosta sitten lykkäsin päivittelyä uskotellen itselleni että juuh jooh kohta varmaan kamerasta löytyy sata mielenkiintoista maisemakuvaa tekstin kaveriksi. No ei löydy kyllä vieläkään, joten saatte mennä näillä parilla epätoivoisella kuvituskuvalla koska radiohiljaisuus pitää rikkoa edes jotenkin. Kaduttaa nimittäin jälkikäteen, jos annan kevään hujahtaa ohi ilman kunnollista dokumentaatiota.

Hujahdusvaara on nimittäin todellinen, sillä neljäs viikko käynnistyi ja uudet kurssit mennä puksuttavat eteenpäin, mihin tää aika oikein katoaa! Teorialukemistoihin todennäköisesti, sillä monella tapaa kevätperiodi on syksyä selkeästi vilkkaampi: Cold War Culture -leffakurssilla puidaan kylmän sodan aikaisia elokuvia, jotka nielevät kaksi sessiota leffoihin ja yhden seminaarin + lukemistot. Maagista realismia käsittelevä kurssi sen sijaan järjestetään vain kerran viikossa, mutta joka tunnille on luettavana kokonainen romaani + taustamateriaalit. Että joo kyllä tässä lukemista riittää… Mielenkiintoista kyllä, iso osa materiaalista overlappaa jotenkin toistensa kanssa, ehkä johtuen kummankin kurssin poliittisuudesta – historiaa tulee kerrattua melkein vahingossa joka viikko, ja etenkin Cold War Culture on ihan älyttömän mielenkiintoinen aihepiireiltään. Nyt kun vielä lakkais kaikki Euroopan nippelitieto sekoittumasta päässä sen osalta, kuka hallitsi milloin mitäkin ja kuka kähmi kenenkin selän takana.

Kurssikavereina on paljon tuttuja naamoja, kuten esimerkiksi Melanie, joka nukkuu yhä keskimäärin neljä tuntia yössä hajoillessaan opiskelijajärjestön velvollisuuksiin. Myös Willin ja Brantleyn kanssa on tullut juteltua aiempaa enemmän, joskin näistä jälkimmäinen tunnusti ensimmäisen MR-semman yhteydessä kutsuneensa minua syksyn aikana kolmisen kertaa Phoebeksi, syystä jota ei itsekään kuulemma tiedä – ryhmässämme ei edes ole ketään Phoebeä 😀 Willin kysyessä meninkö Suomeen joululoman ajaksi (tämä oli itse poikkeuksellisesti Sydneyssä kotijoulua viettämässä, siinä missä lähes kaikki muut pitkänmatkan vahvistukset jäivät Englantiin), Brantley havahtui myös ensimmäistä kertaa siihen että olen Suomesta. Jenkkilippu ja keskittyminen korkealla, vai miten se meni :D:D:DDD MR-ryhmästä puheen ollen, en muuten ole edes porukan vanhin!! Tämä on suitsuttamisen arvoinen asia, kun semmassa on ainakin kaksi selvästi itseäni varttuneempaa sielua tasaamassa laumaa parikymppisiä.

Itse MR-kurssin proffa voitti minut jo ensitapaamisessa puolelleen. Vaikka matskua on paljon, tämä teki selväksi heti kättelyssä ettei oletus ole sokeassa ulkoluvussa, vaan kurssisuoritukset kyllä paljastavat mihin on panostettu ja mihin ei. Kyseessä on australialainen tutkija, joka kuulemma vetää kurssia ensimmäistä kertaa missään ikinä, mutta perehtyneisyyden puutteesta tätä ei todellakaan voi syyttää. Lisa kertoi googlanneensa tämän jonkun tunnin päätteeksi ja ilmeisesti proffamme puhuu mm. kiinaa, mikä on ihan hyvä meriitti maailmankirjallisuuden tutkijalle. Yleinen asenne kurssilla on ilahduttavan kannustava ja tervettä lähdekritiikkiä painottava, ja pariin otteeseen olen päässyt avautumaan Suomen historiasta kun puheeksi on tullut esimerkiksi kielikysymys identiteetin rakentajana. Ylipäätään kaikki kansallisuus- ja nationalismihengen eri olomuodot ovat tällä kurssilla todella mielenkiintoisia, ja vaikka postkolonialismi on luonnollisesti läsnä monella tunnilla, esimerkiksi tänään käsittelimme Mo Yania ja Maon jälkeistä Kiinaa. (Itsehän tuijotin ikkunasta puussa rehaavia harmaaoravia, nekin oli aika jänniä.)

Myös Cold War Culture -kurssin vetäjä on aivan ihana harmaahiuksinen täti, jonka intohimo kylmää sotaa ja sen aikaisia elokuvia kohtaan vetää kyllä nöyräksi. Parasta tässäkin proffassa on kuitenkin se, miten innostuneesti tämä suhtautuu kurssilaisten ideoihin ja ajatuksiin: vaikka osa porukasta on elokuvantutkimuksen laitoksen puolelta ja terminologia usein sen mukaista, myös me kirjallisuustiedenolikset saamme osaksemme ”tosi hyvä huomio, wau en ole ajatellutkaan sitä tuolta kantilta” -heittoja (säälistä tai ei, haha). Etenkin Debarati tuntuu olevan kurssilla kuin kala vedessä, sillä leffojen suurkuluttajalle moduuli on täynnä mielenkiintoista taustamateriaalia erilaisista klassikoista. Itselleni se toimii erinomaisena tilaisuutena nimenomaan katsella klassikoita, kun kahdesti viikossa Berrick Saulin auditoriossa isketään valot pois ja parin tunnin ajan isolta ruudulta huokuu mennyt maailma. Voin kertoa, että etenkin 40-luvulla tehtyjen italialaisten neorealismileffojen jälkeen olo on aika huuru tosimaailmaan palatessa. (Terveisiä vaan 2,5 h kestäneelle La Terra Tremalle, olit just huippu!)

Noin muuten arki on lähtenyt rullaamaan tosi kivasti, ja luntakin saatiin Yorkiin noin viiden sekunnin ajaksi kunnes kaikki suli pois. Lämpötilat pysyttelevät 5–10 asteen tuntumassa, ja lämpimämpinä päivinä on aika vaikea muistaa että nyt ois niinku tarkotus olla talvi. Turun loskapaskaa en missään nimessä kaipaa elämääni, mutta välillä iskee pieni haikeus vuodenaikojen perään. Aika nopeasti se haikeus kuitenkin katoaa kun ikkunan takaa sarastaa huomattavasti tärkeämpi luonnonilmiö eli aurinko. Tärkeänä lisäkaneettina myös mainittakoon, että Japanin-reissu fiksasi unirytmini ja nousen nykyään joka päivä viimeistään kahdeksan maissa, mikä on ihan hyvä sillä osa leffanäytöksistä alkaa ysiltä… mutta hei, tämä on iso saavutus ihmiselle joka syksyllä huomasi nukkuvansa ehkä joskus neljältä aamulla.

Ei kait siinä sit! Kaikenlaista juoksevaa hommaa on koko ajan tulilla ja pariin lisäsemmaan tullut ilmoittauduttua, jos sitä vaikka saisi tietoa akateemisesta julkaisemisesta ja muusta hörönlöröstä. JT:lle voisi myös muistaa mailata ennen kuunvaihdetta, kun Nicolettan mukaan tämä voisi olla dissertationiini soveltuvin ohjaaja (ja ehkä sitä myötä vois ns. ruveta tekemään taustatutkimusta). Mutta ihan hyvällä fiiliksellä jatkoon, vaikka jäätävä teorialäjä niskassa alati vähän hönkiikin! Jos ei keväältä mitään muuta käteen jää niin ainakin ihan sikana leffoja, ja se on varmasti jotain se.

Yleinen

Suomi 4.12.–26.12. ja Tokio, Japani 27.12.–8.1.2018

keskiviikko, tammikuu 17, 2018

terveiset tokiosta ja akasakan temppeliltä! jätettiin koiran vuoden kunniaksi koira-aiheinen ema eli toivomuslaatta

Hai hoo ja elossa taas! Tammikuu ehti vierähtää jo yli puolen välin kunnes sain itseni taas ryhdistäytymään ja blogin ääreen kuulumisia päivittämään, mutta ehkä ihan hyvästä syystä. 15.1. oli molempien loppuesseiden deadline, joten keskityin hinkuttamaan irlantilaista modernismia ja kehojen materialisoitumista kunnes iskin molemmat esseet menemään fiiliksillä ”joo ihassama, ei kukaan koskaan missään tule kysymään minkä arvosanan sait ekan lukukauden ekoista moduuleista eli hyvää vappua teille vaan”. Noin muuten voisin summata kuluneet 1,5 kk sanoihin IHAN VIDDUNA TÖITÄ, sillä vietin tosiaan joulukuun ensimmäiset 3 vk Turussa entisessä työpaikassani paukuttaen arkisin näppikset veressä 9–11,5 h mittaisia työpäiviä, minkä jälkeen palasin aina motelli Mattiin paukuttamaan edellä mainittuja esseitä. Olin kätevästi siis häätänyt Matin kolmeksi viikoksi Jennin luokse asumaan, jotta voisin kaikessa dikku dakkuudessani kaivaa nenää tämän yksiössä. Kieltämättä tuli vähän flashbackeja Yo-kylässä asuttuun vuoteen keittäessäni nuudeleita tutuilla huudeilla, mutta onneksi elämässä on taidettu mennä vähän eteenpäin. Kai. Ehkä. Toivottavasti.

Muutoin Turussa vietettyyn aikaan lukeutui mm. videopelejä ja korttipelejä Matin ja Jennin kanssa, #suomi100 Heidin, Jaakon ja Kielon kanssa, Kielon kanssa bondailua noin yleensä (1-vuotiaat beebot best) ja Josuken Turku-retriitti, jonka aikana sytytettiin Overcooked-pelissä koko keittiö palamaan. Tampereella piipahdin veljenpojan 3-v. synttäreillä, lunta tuli paljon ja oli ihan helvetin pimeää ja siinä se Suomi kai sitten olikin. Tai no, jouluna vedettiin kaksin käsin burritoja ja ostin kalliin loton jolla en voittanut mitään. Mutta hei, löysin Josukelle joululahjaksi sattumalta ja päähänpistona tosi päheän Chirrut-figun, kun pyörittiin broidin, Annan ja Jaakobin kanssa Stockan leluosastolla vielä aattoaamuna leluja hiplaamassa. Joulupäivänä istuin yhteensä 4 h bussissa Veikkolaan, pääsin syöttämään viikon vanhoja kissanpentuja ja sain slaageja Dessan terveyden takia, mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja sain nimetä yhden pennuista! (Teemana oli ihmisoikeustaistelijat, ja mun nimiehdotus oli Marsha P. Johnsonin mukaan Marsha, toivottavasti jäi voimaan.) Näillä eväillä olikin hyvä heivata perse 27.12. lentokentälle ja kohti Tokiota, mistä alkoi lähes parin viikon mittainen chillaussessio Japanissa. Postauksen kuvat luonnollisesti ovat siis Tokiosta, ei Turussa tai Tampereella nyt ihan noin nättiä (yhä) ole.

maija teki ruokaa ja ravintoloissakin syötiin. ohessa uudenvuodensafka sekä roppongista löytynyt vege-shabushabu eli pata, jossa kypsennetään itse slab of kasvis

Normaalisti reissaamme Japanissa vähän kaupungista toiseen, nyt tukikohtana oli Ikebukuro Tokiossa koko loman ajan koska #opiskelijalaiffi jne. Ikebukuro on paras koska siellä on parhaat nörttikaupat tällaisille likaisille hiihtäjille, ja aina jotain jännittävää nähtävää. Mikään materialismin riemuvoitto reissusta ei itselleni muodostunut, mikä oli ihan tervetullutta vaihtelua doukkarien raahaamiseen matkalaukussa… ok, kyllä niitä doukkareita jotenkin mystisesti silti kertyi mukaan, mutta noin yleisesti selvisin aika vähällä: pari paitaa ja yhdet shortsit, paljon tuliaisia, sinimusta jäbien matsuri-yukata ja yksi 10k jeniä maksanut sukajan-takki, johon mätsäävän takin Josuke hankki myös itselleen koska #delinquenttour2k18 ja koska sukajan. Nyt voin aloittaa urani teini-ikäisenä rettelöitsijänä ja istua slaavikyykyssä kulmakaupan nurkalla! Mitä kukaan muka jollain tutkinnolla ylipäätään edes tekee

Paljon tuli sosialisoitua ja kavereita nähtyä (niin uusia kuin vanhoja, mikä oli aika hauska yhdistelmä)! Comiketiin ehdimme lopulta yhdeksi päiväksi koska jetlag ja kooma oli todellinen, ja Japanin talvi aika hanurista silloin kun majoituksen sulakkeet palavat jos molemmat sisälämmittimet ovat päällä. Onneksi arjen sankari Maija päätti ostaa itselleen kokonaisen kotatsu-pöydän Nitorista peittoineen päivineen, minkä alla vietimmekin lähes koko loppuloman aina sisällä hengatessa. Kotatsun roudaamisesta Suomeen muodostuikin sitten ihan oma 7-osainen saagansa Viisikon ja Conan-barbaarin hengessä, mutta siihen sen enempää palaamatta kaikille uteliaille tiedoksi että joo, onhan se mahdollista kotimaahan saada mutta kannattaa varautua kustannuksiin. Omiin muistelmiini voin nyt kuitenkin lisätä luvun kotatsun roudaamisesta Shibuyasta Ikebukuroon, että ei harmita.

enoshima sea candle, joku fisu uenosta

Tokiossa tuli siis vietettyä aikaa paitsi nörttiluolissa, myös temppeleillä (hatsumode eli vuoden ensimmäinen temppelikäynti tapahtui Megurossa, toinen Akasakassa), karaokessa, izakayoissa (joista Tengu-ketju osoittautui kuuden eri mestan otannalla parhaaksi ruokatarjontansa puolesta, jos tarkoitus on välttää elukoita ja niistä lähteviä aineita), erilaisissa Maijan ninjailemissa kasvisravintoloissa sekä leffassa, kun kaveri vinkkasi pahamaineisesta uintianimesta (jota en siis tietenkään ole koskaan katsonut enkä ainakaan matkustanut sekä sarjan esikuvana olevaan kalastajakylään että Australia-jakson Sydneyssä sijaitsevaan hotelliin) tehdyn Take Your Marksin pyörivän yhä läheisessä elokuvateatterissa. Olen käynyt leffassa Japanissa ennenkin, mutta tämä oli kyllä aika next level shittiä kun leffan alussa oli oma promo cardinsa isolla skriinillä, josta animoidut hahmot kehottivat ottamaan kännykällä kuvaa. Ok, otin sit. Ja oli kiva leffa, ei harmita sekään.

Yhtenä päivänä teimme päiväretken Enoshiman saarelle, jossa en jostain mystisestä syystä ollut aiemmin käynyt vaikka aika monta saarelle sijoittuvaa piirrossarjaa on tullut nähtyä. Visiittimme aikana saarella oli käynnissä iltaisin sytytettävä illumination-valospektaakkeli, eli pimeän tultua koko saari kylpee tuhansissa pienissä valoissa ja meno on aika maaginen. Tuijottelimme tätä näkyä paitsi saaren keskellä sojottavasta Enoshima Sea Candlesta, myös puutarhan keskellä. Disney Seasta löytyy ehkä vieläkin tujumpi valomeri, mutta Enoshiman fiilis oli myös ihan omaa luokkaansa. Ennen iltapimeää nimittäin hengasimme rannalla, josta löytyvät … rock poolit, mitä nää on suomeksi? näyttivät ihan portaalilta toiseen maailmaan. Pienestä metiköstä löytyi myös hämmentävä kirsikankukkapuu, joka oli ilmeisesti poikkeuksellisesti jo näin varhain vuodesta kukkivaa lajia. Toisaalta Enoshimasta löytyy myös palmuja ja muuta villiä, että mene ja tiedä missä rinnakkaisulottuvuudessa se koko mesta elää.

rock pool eli veden täyttämä kivionkalo rannalla, enoshiman hämmentynyt sakura

Mutta joo! Oikeastaan Japanista saisi aikamoisen romaanin aikaiseksi kuten aina, mutta koska pitäisi ehtiä tämän päivän aikana lukemaan vielä uusimpien semmojen matskuja, menkööt nyt näillä. Ensi kerralla voisi kertoa kuulumisia ihan Yorkista itsestään, kun uusi lukukausi on nyt pyörähtänyt käyntiin ja elämä toivoa täynnä. Tai ainakin aurinkoa täynnä, on se kumma miten helposti sitä tottuu siihen ettei ulkona ole 24/7 pimeää. Että ihan kiva olla taas täällä. Tokiosta Lontoon kautta Yorkiin tuli matkustettua 37 h yhdellä 12 h Helsinki-pysähdyksellä, mutta kun pääsin vihdoin Student Castlen yksiööni, oli aika hyvä olo. Oikeastaan aika todella hyvä olo, jos pitää Suomeen verrata. Feels like home, man.