Yleinen

Spider duck does whatever a spider duck does

sunnuntai, lokakuu 15, 2017

Joskus tulee niitä päiviä, että sanottavaa löytyy niin paljon ettei oikein tiedä mistä aloittaa. Tämä viikko ei ole pitänyt sisällään mitään massiivisen mullistavaa, mutta sitäkin enemmän pieniä, yksittäisiä hetkiä jotka ovat värittäneet hauskasti arkea. Katsotaan siis jos saisin niistä jotain tolkkua.

vasemmalla kalmokaakaota, oikealla häiritsevä pähkinämies

Keskiviikkona oli sateinen päivä. Sellainen, jona vilkaisee ulos ikkunasta, näkee puiden sojottavan vaakasuoraan tuulessa, ja ajatus sateenvarjon kanssa ulos sompailemisesta lievästi sanottuna kuumottaa. Sää onneksi tokeni kuin taikaiskusta siihen mennessä, kun piti lähteä iltapäivän massaluennolle. Harkitsin jo vakavasti sen skippaamista (kyseessä siis lähinnä MA-metodologiaa läpikäyvistä luennoista, jotka tulevat jälkikäteen nettiin), kunnes muistin sen jälkeen alkavan vierailevan luennoitsijan esityksen, josta olin ollut etukäteen todella kiinnostunut. Laiskuus hävisi, oikeus voitti, ja päädyin humanististen tieteiden auditorioon kiltisti ruumiillisuuskurssikavereideni porukkaan. Yksi näistä tosin feidasi heti kun paljastin kyseessä olevan videoitava luento, joten ehkä tässä kohtaa korjasin vahingossa universumin tasapainon laiskuuden ja panostuksen vaa’alla.

Luennon alussa saatiin kuulla pienet promopuheet opiskelijavaaliehdokkaista, joihin sisältyi myös pari kurssikaveriani. Miten nää ihmiset ees ehtii joka paikkaan?! Kävinkin päivän lopuksi äänestämässä netin kautta, vaikken rehellisesti sanottuna odota tuloksen vaikuttavan omaan elämääni millään tavalla. Mut kansalaisvelvollisuus jne jne, olen muutoksen ääni ja mitä näitä nyt on. Itse massaluento liikkui akselilla ”ajattele laatikon ulkopuolella, keskustele aiheestasi toisten kanssa, inspiroidu”, mutta informatiivisinta itselleni taisi olla se, että British Library ilmeisesti omistaa kopion kaikista Briteissä julkaistuista niteistä (?!). Auditoriossa oli järjettömän kuuma, johon joku (ilmeisesti Ben) vitsaili miesprofessorillemme että tämän pitäisi ottaa päällimmäinen paita pois. ”En voi ku tää on tarkkaan mietitty asukokonaisuus”, kuului vastaus.

Melanie ja Sam häipyivät massaluennon loputtua muihin menoihinsa. Heidän tilalleen valuvien setien ja tätien myötä alkoi auditorion keski-ikä hiljalleen nousta noin 30 vuodella. Kaikki olivat saapuneet paikalle siis seuraamaan kirjailija ja psykoanalyytikko Adam Phillipsin luentoa aiheesta häpeä ja huomio. Olin etukäteen ajatellut tehdä muistiinpanoja, mutta tajusin aika pian etten voisi keskittyä kirjoittamiseen ollenkaan joten lainasin kynäni omansa unohtaneelle Brantleylle. Jälkikäteen tämä sanoi luovuttaneensa niinikään muistiinpanojen suhteen puolessa välissä, kun itse matsku oli niin tiukkaa tavaraa :Dfh Tunnin aikana sai todella pitää korvansa ja mielensä kuulolla, kun luennoitsija kävi läpi häpeän käsitettä ja ilmenemismuotoja kirjallisuuden ja filosofian esimerkkien avulla.

keskustan teemanäyteikkunoita

Paljon varmasti meni ohi, mutta ehkä oleellisin käteen jäänyt asia oli tämä: häpeää tuntiessa usein unohtuu, kuinka performatiivista se lopulta on. Häpeämme ajatusta, että toinen näkee meidät sellaisena kuin ”todella” olemme, mutta myös sitä, ettemme oikeastaan koe/hyväksy olevamme tuo ihminen. Häpeä voi toki olla loistava moraalinen kompassi (”häpeä holokaustista osoittaa minun olevan hyvä ihminen, koska en ikinä hyväksyisi sellaisia tekoja”), mutta on joskus vain toisinto haitallisista normeista, joilla suojelemme julkista minäkuvaa (”homouteni on häpeällistä, koska se ei ole seurakunnassani hyväksyttyä”). Tämän vuoksi on syytä olla varovainen esimerkiksi siitä, millaisissa tilanteissa toiselle sanoo ”sinun pitäisi hävetä itseäsi”, joka siis kääntyy suoremmin muotoon ”haluan, että häpeät itsessäsi samoja asioita, joita minä koen häpeällisenä.”

Kotimatkalla koinkin jonkinlaisen valaistumisen, sillä tajusin tämän kapteeni itsestäänselvyyden auttavan kaikissa niissä pienissä tilanteissa, joissa itseään soimaa ns. turhan takia. Esimerkiksi sosiaalisen kömpelyyden tai inhimillisten mokailujen jälkeen voi aina kysyä itseltä: olenko / haluaisinko olla todella ihminen, jonka mielestä tässä on jotain hävettävää? Jos en, mitä sitten vaikka muut näkisivät minut sellaisena kuin olen? Se, mitä muut pitävät häpeällisenä ei ole minun ongelmani, niin kauan kuin en itse näitä normeja allekirjoita. Kun sitten tunnen todellista häpeää, voin olla varmempi että se juontuu omista, todellisista arvoistani – eikä esimerkiksi halustani miellyttää jonkun toisen arvoja.

Kevyitä aiheita! Vähän vähemmän diipisti voin avautua torstaista, jolloin yritin rekisteröityä lääkärille. Tämä kun ei mennyt ihan putkeen… Yleisen opiskelijaterveydenhuollon sijaan Englannissa pitää nimittäin erikseen rekisteröityä yksityiselle klinikalle, joista valkkasin kampuksella sijaitsevan. Täytin netissä etukäteisrekisteröinnin, klikkasin send, ja puuf! Sinne meni lomake, enkä saanut jälkikäteen mitään informaatiota että kuinkas tästä sitten eteenpäin. Laitoin mailia tuutorilleni (”onks tää ihan normaali käytäntö vai mitä hittoa, menikö se lomake ees perille vai pitääks mun soitella perään, yhyy life is hurd”), ja tämä kehottikin minua käymään ihan fyysisesti paikan päällä rekisteröitymässä toistamiseen. Ilmeisesti voisin rekisteröityä yhtä hyvin myös jollekin keskustan pikkuklinikalle, tosin näissäkin pitää käydä henkilökohtaisesti paikkoja kyselemässä… juuh jaah jooh. Lukemani mukaan omalääkäri määräytyy samoin esimerkiksi Tanskassa, mutta on tässä vähän säätöä YTHS:ään ja työterveyteen tottuneelle.

viikon ostokset + uudet vuodevaatteet

Torstaista muodostuikin lopulta vähän tatti otsassa -päivä, sillä lähdin nettisähläyksen jälkeen keskustaan – vain tajutakseni keskellä Bootsia, etteihän minulla ole rahaa! Pidän yleensä hyvin pieniä summia käyttötililläni, jonne siirrän sitten nettipankin välityksellä tarvittaessa enemmän. Mutta ei! Olin jo autuaasti unohtanut, että suoritin aamupäivästä operaatiota iMessagen cache helvettiin, eli tyhjensin 700 megan edestä puhelimen muistiin varastoituneita kuvia erillisen tietokoneohjelman avulla (koska iMessagen cachea ei muuten saa nollattua, kiitti vaan Apple). Tämä vaati lopuksi varmuuskopioinnin palautuksen, minkä johdosta lähes kaikki sovellukset kirjasivat minut ulos. Mukaanlukien verkkopankin aktivointitunniste, jolla ohjelmaan kirjaudutaan sisään. Ihan ymmärrettävää, mutta arvaa vaan muistinko tätä tarkistaa… joten ei muuta kuin takaisin kotiin ja soittelemaan Nordeaan, että joo tunnukset löytyy muttei keinoa niitä aktivoida. Fun fact: aktivointikoodin voi tilata myös itse netistä, mut kerrankos sitä pääsee oikeasti kivan asiakaspalvelijan kanssa juttelemaan, joten ei liikaa harmita.

Näiden suurten koettelemusten lisäksi sain melkein sydänkohtauksen, kun ympäri kääntyessä bongasin keittiön nurkasta ainakin kolme senttiä pitkän hämähäkin ::dfDf sanoin oikeasti ääneen ”JEESUS KRISTUS!!”, vaikka kuvittelin aina ihmisten tekevän niin vain leffoissa. Aika nopeasti tosin muistin etten enää pelkää hämähäkkejä (kiitos Darren Shan -kirjoille), joten heivasin ikkunan auki, kaivoin kaapista muoviläpyskän ja pakotin hämähäkin kiipeämään sen päälle. Sitten vaan hämähäkki ikkunasta ulos. Tarina ei kerro lensikö hämis kuolemaansa vai kenties spidermanitti itsensä uusiin seikkailuihin. Olen silti aika ylpeä itsestäni, koska nuoruudessa kohtaamiset hämähäkkien kanssa johtivat yleensä niiden viskomiseen kengällä. Mistähän hitosta se oikein on tänne kämppään edes tullut? Siitä samasta ikkunasta varmaan…

Kun vihdoin pääsin takaisin keskustaan, päätin palkita itseni vaihtovuodevaatteiden lisäksi uudella pipolla. Ja parilla muullakin käyttövaatteella, koska en omista esim. teknistä treenipaitaa. Petyin Halloween-aiheisten vaatteiden tarjontaan (lue: niitä ei ollut), mutta onneksi kaupungilla näkee kaikenlaisia koristeluja ja teemaherkkuja. Omia herkkujani kävin ostamassa jälleen perjantaina Morrisonsista, joskin koriin päätyi tällä kertaa lähinnä mausteita ja muuta perustavaraa. Olenkin tehnyt empiiristä tutkimusta jo mainitsemistani einesruoista, ja todennut ne olevan aika perseestä myös vegepuolella. Viikko sitten ostamani kevätrullat? Muuten ok, MUTTA MIKS NÄISSÄ ON KIINANKAALIA?! Vegetable baket? Muuten ok, MUTTA MIKS TOINEN NIISTÄ ALKOI NÄYTTÄÄ HOMEHTUMISEN MERKKEJÄ JÄÄKAAPISSA PÄIVÄ AVAAMISEN JÄLKEEN? Not today, Satan, not today.

uusi pipo + FFXV jota on tullut taas hakattua yömyöhään

Tärkeä yhteiskunnallinen huomio on myös se, että keksin vihdoin keinon päästä eroon pikkukolikoista. Riemukseni nimittäin itsepalvelukassat ottavat vastaan ihan jokaista kolikkomallia! Bootsilla maksoin melkein kahden punnan edestä kamaa yhden pennyn, kahden pencen ja viiden pencen kolikoilla. Tästedes olen voittamaton!!! Mutta nyt saa jäädä postaus tähän loppuhuipennukseen ja painelen pihalle, sillä ulkona paistaa aurinko ja seuraavaksi pariksi päiväksi on luvattu yli +20 astetta. Kiitti vaan Irlannin trooppinen myrsky! Palaillaan, jos ei molemmat saaret ajaudu tuulen voimasta keskelle Atlanttia.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply