Yleinen

42 tuntia Suomessa

tiistai, lokakuu 3, 2017

Yorkin juna-asema, T2-teekaupan näyteikkuna Victorialla Lontoossa

Täällä aletaan vähitellen selviämään viikonlopun huuruista ja kotiutumaan arkeen! Perjantaina hyppäsin tosiaan puoli yhdentoista junaan kohti Lontoota ja King’s Crossia, suuntana oi maamme Suomi synnyinmaa. Ilmeisesti olin valinnut varhaisen junan hinnan perusteella, sillä päivälle kertyi lopulta enemmän matkustustunteja kuin aikataulu itsessään olisi edes vaatinut – lento Helsinkiin kun lähti vasta lähempänä iltaseitsemää. Joskus on kuitenkin hyvä olla (vähän liiankin) ajoissa, kuten junaseikkailuni osoitti: istuttuani alas kuulin nimittäin korvanappieni läpi seuraavan keskustelun käytävällä, jossa seisoi keski-ikäinen nainen seurueineen.

Nainen: Meneekö tämä juna Oxfordiin?
Junailija: Ei, vaan suoraan King’s Crossiin.
Nainen: Jaa, no meidän paranee sitten nousta pois––

…ja samaan aikaan juna tietenkin nytkähti liikkeelle. Kyseessä oli tosiaan vuoro, jonka seuraava pysäkki oli King’s Cross kahden tunnin päästä, joten koko jengi sai siis pienen detourin Lontooseen. Onnea ja menestystä heille elämässä.

Itse selvisin huomattavasti helpommin Gatwickin kentälle, vaikka olinkin reippaasti etuajassa (ja ehdin lopulta puolitoista tuntia alkuperäistä bussiani aikaisempaan vuoroon). Kentällä lueskelin opintomateriaalejani ja pohdin miten kivaa on matkustaa pelkän puolityhjän repun kanssa. Itse lento viivästyi lopulta hieman ja Suomessa olin vasta lähempänä puoltayötä; Jose (eli Josuke eli Josse jos ei nää mun mukanokkelat nimiväännökset ihan aukea) oli urheasti vastassa ja Maija vielä urheammin hereillä, kun vihdoin infernaalisen taksijonon voittaneina pääsimme perille välimajapaikkaan. Vaikka Motelli Maija on toki hieno ja kunniakas majoituslaitos itsessään, lauantaiksi oli luvassa vähän fancympaa yöpymistä Hotel Havenissa Ullalta synttärilahjaksi saadun lahjakortin ansiosta!

Helsinki lentokoneesta, ramen Momotokossa

Hotel Haven sijaitsee Unioninkadulla eli ihan Espan päässä kauppatorin kulmassa, ja tänne turistialueelle oli hauska päästä larppaamaan trustfund-kersaa. Lähin vertailukohtani Haveniin on Helsingissä varmaan Klaus K, jossa pari vuotta sitten spedeilimme Josuken kanssa ja kadotimme mm. yhden (1) sukan. Viime vuosina onkin tullut testattua monenlaista hotellia, sillä jossain vaiheessa sain päähänpinttymän leikkiä massikeisaria kotimaassa reissatessa: rakastan testailla hotelleja perinteisten sokoshotellien ja scandicejen ulkopuolella, sillä niiden keinot kilpailla persoonallisuudella ja/tai laadulla ovat todella mielenkiintoisia. Tärkeintä hotellissa kuin hotellissa on kuitenkin amme, sillä Lushin kylpypallot ja hotelliammeet kuuluvat erottamattomasti toisiinsa. Riemu olikin suuri, kun huoneestamme löytyi paitsi paljon odotettu amme, myös pieni valaanmuotoinen kylpylelu!! Kyllä Havenissa tiedetään mikä on oleellista ja mikä ei.

Katin kanssa oltiin sovittu treffeistä kuuden maissa Steissillä, joten sitä ennen lähdimme metsästämään niitä Lushin kylpypommeja sekä ruokaa. Lushissa osuimme uuden marmalade jelly -tyyppisen kylpypommin esittelytilaisuuteen, mutta selvisimme ulos syömättä ympärillä olevia saippuoita, sillä molempien teki mieli enemmän ramenia. Keskustassa poukkoillessa tuli jälleen mieleen, että Helsingissä on hauska leikkiä turistia, mutten vieläkään koe minkäänlaista tarvetta muuttaa takaisin syntymäkaupunkiini. Ehkä Turussa ja Tampereella vietetyt välivuodet ovat tehneet tehtävänsä, mutta ihmispaljous ja sen hahmoton töykeys tuntuu jotenkin luotaantyöntävältä. Lontoossa on ollut aina vähän samaa fiilistä, joskin huomasin nyt itsekseni liikkuessa vähän ehkä kaipaavani Lontoossa palloilua. Kunhan ei siellä räjähtelis vaan ihan niin usein…

Hotel Havenin huone ja kylpyhuoneessa odottanut näky!!

Koska en tosielämässä ole ihan tarpeeksi massikeisari minibaarin antimiin, koukkasimme Stockalta keksejä ja smoothieta hotellihuoneeseen ennen kuin pitikin jo ruveta vetämään verkkareita jalkaan. JVG:n synttärikeikalle pukukoodiksi valikoitui nimittäin Tarkenee-videosta inspiroituneet Addun punaiset verkkapuvut, jotka alkujaan tuli hommattua Desucon Frostbiteen JVG-cosplayta varten… joo en minäkään tiedä mitä mun elämä on, mutta nyt vähän vähemmillä amisviiksillä varustettuna paineltiin menemään Helsingin keskustan läpi turistien iloksi. Keltaisiin verhoutuneen Katin ansiosta meillä oli lopulta kasassa Team Ketsuppi ja Sinappi. Ja muuten tarkeni! Paras keikka-asu ikinä, kiitos vaan Adidas ja sponsorit jne.

Lähemmäs seiskaa Hartwallille saapuneina emme elätelleet toiveita eturivipaikoista, mutta jengiä ei ollutkaan paikalla vielä mitenkään massiivisesti. Jälkikäteen JVG:n virallisista kuvista itsensä bonganneena voikin todeta, että olimme jopa aika edessä! Tästä huolimatta keikalla ei esiintynyt minkäänlaista tönimistä, tuuppimista tai muuta perseilyä, mihin olen yleensä enemmän tottunut (jopa Duran Duranin keikalla Manchesterissa olen löytänyt takkini penkin alta viinissä uitettuna…). Tällä kertaa ei siis tarvinnut pelätä saavansa bisseä niskaan tai jonkun urpon kyynärpäästä kylkeen, vaan yleisö oli huomattavan hyväkäytöksistä ja -henkistä alusta loppuun saakka. Edessämme hulmuili hetken eräs kiharapilvinen hongankolistaja näkökenttää blokkaamassa, mutta tämän päädyttyä suoraan Katin eteen koputin rohkeasti olkapäähän ja pyysin siirtymään vähän sivummalle. Lopun ajasta mitään näköesteitä ei sitten ollutkaan, että kiitos vaan teille lyhyille kävijöille, tulkaa toistekin!

Alkuintro ja pyrot, joista valtaosa todellakin tuntui naamalla asti

Itse keikka oli aika lailla sitä mitä odotin ja myös toivoin. Synttäriteemaan oli panostettu esimerkiksi jakamalla kaikille kävijöille valorannekkeet, joiden värit sykkivät musiikin tahdissa. Vaikka permannolta värivaihteluita ei ihan yhtä hyvin aina huomannutkaan, oli näky silti todella hieno jos sattui vilkaisemaan katsomoiden suuntaan. Biisikattaus itsessään noudatteli aika samoja linjoja kuin vuosi sitten näkemämme Pakkahuoneen keikka, mutta mukana oli tietenkin paljon uuden levyn biisejä. Tutummatkaan biisit eivät onneksi kuulostaneet ennalta-arvattavilta, kun monen kappaleen feattaajat nousivat lavalle vetämään osuutensa synttärilahjana bändille. Näyttävin yksittäinen esimerkki näistä oli varmaankin Mist sä tuut, joka vyörytti päälle lähemmäs kymmenen räppäriä aina Paperi T:stä Stepaan ja Graciakseen.

Suurimmat hurmoksen hetket koettiin silti odotetusti Antti Tuiskun pamahtaessa lavalle Mauttoman jasson perään uitetun Keinutaan’n alkaessa. Vaikka Antin esiintymisestä tuskin oli mitään todellista epäilystä, kyttäsimme silti kaiken varalta tämän Instastoriesia ennen keikan alkua : D Hesarin arviossa Antti oli nostettu illan kohokohdaksi, ja vaikea tätä on kieltääkään – etenkin kakkosbiisinä vedetty Antin Swäg valjasti kappaleen livepotentiaalin, ja sai nurkasta toivomaan kolmikon vetävän koko loppukeikan yhdessä. Toisaalta lähes yhtä hyville pistesijoille nousi mielestäni Pete Parkkonen, jonka energia kantoi vahvasti läpi useamman biisin feattaukset. Tällä näytti olevan lavalla todella hauskaa, mikä välittyi erinomaisesti katsomoon (hajottiin kaikki, kun Pete kevyesti nosti Jaren ilmaan yhdellä kädellä kesken biisin :dSDsff).

Oikeastaan ainut täyttymätön toive oli Brunilan ilmestyminen jostain jeesuksen ihmeestä vetämään edes encoren viimeisen biisin eli Tarkenee, mutta kaikkea ei voi elämässä saada. Muuten Hartwallilla koettiin juuri sellaiset kollektiiviset bileet kuin olin toivonutkin, eli hyväntuulista hikoilua kovilla bassoilla ja tavanomaista areenakeikkaa spesiaalimmalla ilmapiirillä. Nauratti, kun ihmismassojen läpi uloskäynnille taistellessa ohitsemme pyyhälsi tyttöjoukko, jonka keskellä vilkkuivat huiviin kääriytyneet neonkeltaiset hiukset. Almahan se siinä! Jälkikäteen onkin ollut hauska bongailla ketä kaikkia loppuunmyytyä keikkaa oli seuraamassa, ja tekisi melkein mieli lunastaa CMoren ilmaiskuukausi tallenteen katsomiseksi. Eli ei kaduta Suomeen lentäminen tämän takia yhtään!

Pieni valas ui ruusuvedessä

Vielä vähemmän kadutti kun pääsi yöksi jo edellä mainittuun Hotel Haveniin, jonka korkeat huoneet olivat kyllä enemmän kuin jees. Kylppäristä paljastui sellainenkin villi toiminto, jossa telkkarin kajarit sai kuulumaan vessaan. Ruutukin ois tietty kiva, mut jos haluaa vaikka kuunnella leffaa samalla kun on suihkussa… en tuomitse. Kumivalas pääsi uiskentelemaan Lushin ruusukylpyvedessä ja telkasta tuli maailman huonointa ohjelmaa (Sinkkuelämää-leffa ja joku Adam Sandlerin skeidakomedia, jossa kaksi raivohetskua miestä esittää homopariskuntaa), eikä fuwafuwan peiton alta olisi aamulla halunnut lähteä mihinkään. Miksen vaan voi elää hotelleissa aina, asking for a friend

Ainut negatiivinen puoli Havenissa oli lopulta sen aamainen: on vähän kummallista, ettei tarjolla ollut hedelmien lisäksi oikeastaan mitään ei-eläinperäistä. Jopa kasvimaitoa sai toivoa erikseen, vaikka sivupöydältä löytyi mm. gluteenittomia herkkuja. Keittiöstä tuotiin meille lopulta annokset paistettuja kasviksia (+ muutama kanttarelli!) mikä oli kiva ele mutta, noh, kerrankos sitä pannulla paistettua kurkkua syö : D Tähän mennessä paras vegaanille sopiva aamiainen onkin löytynyt Tampereen Torni-hotellista, jossa oli tarjolla mm. Alpron vanukkaita. Vähemmälläkin kikkailulla toki selviäisi, jos niiden murojen kaveriksi löytyisi vaikka kauramaitoa… mut ei kait siinä, en valita kun en mitään maksanutkaan. Huoneiden puolesta menisin kyllä Haveniin ehdottomasti uudestaan, mutta aamianen saa harkitsemaan muiden Helsingin hotellien testausta ensin.

Huoneen luovuttamisen jälkeen meillä oli kaksi tuntia aktiivista peliaikaa, jotka käytimme Cafe Javassa. Paikkasin laihaa aamiaista chai lattella, kahdella kakkupalalla ja Lady Gagan Netflix-dokkarista avautumisella, minkä jälkeen tuuppasin Josuken bussiasemalle ja huristelin itse ensimmäistä kertaa lähijunalla Helsinki-Vantaalle. Keskustasta käsin juna onkin aika näppärä. Urpona tosin unohdin ostaa lentoaseman Alepasta tuliaiskarkkeja, joten lahjukseni Nickille ja Torylle piti hommata törkykalliilla porttien sisäpuolelta löytyvästä R-kioskista. Fugs. Itse lento oli 20 minuuttia myöhässä, joten en ehtinyt aiempaan kenttäbussiin; oman bussini saapuessa sain tietää tien Stockwelliin olevan poikki, joten ajelin Victorialle asti. Metron vaihtaminen 18 kg matkalaukun kanssa ei lopulta ollut kovin haastavaa edes Lontoon metroasemien porrashelvetissä, ja noin iltakymmeneltä olin jälleen Belsize Parkissa. Aika rivakkaan tästä pitikin käydä nukkumaan, koska juna takaisin Yorkiin lähti maanantaina klo 9 aamulla. Huh!

Kaksi aamiaista

Koska maanantaina oli ensimmäinen kunnon seminaarini, juoksin siis ensin rautatieasemalta laukun kanssa kotiin ja siitä lähes suoraan yliopistolle. Jostain syystä ovikorttini ei enää toiminut, joten hiki hatussa kävin senkin uusituttamassa ennen kuin lähdin etsimään kampukselta seminaarihuonetta. Ensimmäisen päivän hortoilun ansiosta onneksi löysin kyseisen rakennuksen helposti, ja kaksi tuntia vierähti univajeisena ja reissaamisesta ryytyneenä aika huuruisissa Butler-tunnelmissa. Kotona nukahdin saman tien semman jälkeen, ja sain todella taistella itseni päiväunilta laittamaan ruokaa. Luojan kiitos valmiskasviskeitoille! Neljän päivän aikana ehdin siis matkustaa yhteensä 24 tuntia ja olla Suomessa 42 tuntia. Nyt alkaa jo vähän väsymys hellittää ja arki jatkua, joten siitä lisää myöhemmin. Mut ei harmita!! Tarkeni!! Toivottavasti tarkenee vielä uudelleen!!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply