Yleinen

It begins

tiistai, syyskuu 26, 2017

York Minster puskan takana ja Yorkin taidemuseo, en menny kumpaankaan sisälle

Pahaenteisestä otsikosta huolimatta luvassa on optimistista jorinaa liittyen introluentojen alkuun. Kuluneet pari päivää ovatkin olleet täynnä aktiivista akateemiseen elämään tutustumista, joiden aikana olen päässyt harjoittamaan niin sluibausta, MacGyverointia, auditoriumissa istumista kuin uusien keittiövälineideni unboxaustakin. Aivan oikein! Unikitoutin paketti saapui kuin saapuikin maanantaina. Student Castlessa tulee aika hemmoteltu olo, kun edes omia paketteja ei tarvitse käydä respassa kyttäämässä, vaan niistä tulee mailiin erillinen ilmoitus. Raahasin tosin tihkusateessa koko lootan yksin kämpille (”Tarttetko apua”, kysyi respan ystävällinen työntekijä, jolle sisu_landian edustajana pihisin tietysti että  ”Eeeeii kyl tää menee ihan näin”), missä sisältä paljastui paitsi keittiöpsykoosissa ostamani riisinkeitin, myös läjä oikein pätevän näköisiä ruoanlaittovälineitä ja astioita. Eli ei kaduta! Harmi, että en saman päivänä ehtinyt vielä testaamaan kippoja ja kuppeja, sillä päivä oli muuta villiä aktiviteettia täynnä!

Olin tosiaan varannut aamuyhdeksäksi kirjastolle neljän tunnin lukulainan Merleau-Pontyn havainnointijorinoista, mutta huonosti nukutun yön jäljiltä päätin että joo ei tule kyllä tapahtumaan. Kävin siis kätevästi perumassa varauksen ja ajoittamassa uuden tiistaille, jolloin olisin joka tapauksessa menossa yliopistolle introtunteja varten. Sluibaus, check! Mailiin pamahti kuin kohtalon oikusta tosin saapumisilmoitus kolmelle muulle varaamalleni kirjalle, joten eikun vaatteet niskaan ja King’s Manorille mars. Kuten jo aiemmin totesin, King’s Manor on keskustassa sijaitseva yliopiston yksikkö, joka on keskittynyt pääasiassa keskiaikatutkimukseen. Sain siis hyvän tekosyyn tarkastaa kyseisen lokaation, sekä pyöriä vähän uudessa osassa Yorkia.

Vartin kävely sujui reippaassa tihkusateessa Yorkin taidegallerian hoodseille. Perillä olisin opetellut kirjastotädin avustuksella lainausta, ellei koko lainausautomaatti olisi vetänyt kuoleman siniruutua sillä samalla hetkellä, kun sitä ensimmäisen kerran lähestyin. Koko masiina piti lopulta rebootata, ja kirjastotäti lainasi teokset minulle käsin. I win again! Kävi myös ilmi, että universumilla on aika huono/hyvä huumorintaju: varaukset haetaan nimittäin koodilla, johon kirjautuu opiskelijakortin kolme viimeistä numeroa. Omani on 313, joka on sama kuin Aku Ankan rekisterinumero. Että tervetuloa mun elämään vaan

King’s Manorin porteilla ja sisäpihalla. Makee lehmäpatsas

Kirjaston jälkeen pyörin hetken keskustassa, valiten reitikseni jonkin tuntemattomista kaduista. Bongasin ainakin turistikohteita kiertävän paikallisen Jokke Jokijunan, eli suurkaupungissa ollaan selvästi. Puolivahingossa (ts. tiesin että liike on olemassa, mutten sitä, missä se on) eksyin myös Yorkin Disney Storeen, jonne uskaltauduin täysin tietoisena siitä ettei tyhjin käsin paluuta välttämättä ole. Toisaalta olin juuri saanut ninjailtua kirjastosta kolme lukemistoon kuuluvaa opusta ilmaiseksi, joten ihan liian kauaa en jahkaillut bongattuani mukihyllyn ylärivistä Baymaxin. Baymax-muki!!!! Tekosyyni on, että kokonsa puolesta se käy myös hyvin kulhosta. Varmasti on järkevä ja hyvä harkinta tämä. Kotimatkan varrelta raahasin kämpille myös öljyä, riisiä ja muita perustarvikkeita juhlistamaan uusia kattiloitani, sillä oon just se tyyppi joka fiilistelee kun voi ostaa vihdoin ensimmäiset ”oikeat” ruokatarvikkeet.

Loppuilta vierähti kirjojen parissa, ja sain onneksi vähän paremmin nukuttua kuin edellisenä yönä. Tänään vääntäydyin nimittäin vihdoin kirjastolle kympiksi lukemaan sitä hiton Merleau-Pontya. Neljä pakollista lukua oli tunnissa kahlattu, joten suuntasin takaisin kämpille ennen iltapäivän introja. Sainkin luettua tämän omaehtoisen hypärin aikana 50 sivua McBriden tajunnanvirtamaista proosaa sekä kirjattua kalenteriini kaikki loppuvuoden tunnit, ja matkalla vastaan käveli jäbä Rick Sanchez -t-paidassa. Eli great success! Ilmojen ollessa hyvät ei oikeastaan harmita kävellä ylimääräistä, sillä parista edestakaisinreissusta kertyy lähes kahden tunnin edestä liikuntaa. Kunhan ruokailuni säännöllistyvät (ks. keittiökamojen saapuminen) on luvassa Student Castlen kuntosalia, mutta hyvä edes näin.

Iltapäivällä päästiinkin sitten itse asiaan eli introtunteihin. Kyseessä oli siis peräkkäiset informaatiotilaisuudet, ensin kaikille kirjallisuusopiskelijoille ja tämän jälkeen omille tutkintolaisilleni. MA-tutkintoon kuuluvia seikkoja syväluotaava, alle tunnin mittainen yleissemma kävikin läpi käytännössä kaikki ne asiat, mitä en Suomessa opiskellessani koskaan saanut tolkullisessa muodossa kuulla. Ehkä jossain rinnakkaisulottuvuudessa tällainen Tampereella järjestettiinkin, mutta itse käytin koko yliopistoaikani lähinnä selaamalla kuppasia nettisivuja ja pihalla kuin lumiukko. On se kumma mitä selkeästi jäsennelty informaatio voi kuulijalleen antaa!

vähän lisää Disney Storen kuppeja + irkku-aku, jota en ostanut mut ;___; söpö

Tulevasta ei siis jäänyt epäselvyyksiä: itse lukuvuosi on jaettu kolmeen periodiin, joista vain kahden ensimmäisen aikana on opetusmoduuleja. Kesäperiodilla eli huhtikuun lopusta syyskuun alkuun on aikaa pykertää ulos MA dissertation eli noin gradua vastaava tutkielma. Väistämättä tuli mietittyä kuinka paljon tehokkaammin olisin kenties aikanaan valmistunut, jos useamman vuoden graduhaahuilun ja yhdentekevien opintopisteiden metsästämisen sijaan eteen olisi isketty näin selkeä aikataulu. Ilman kokemusta Briteissä suoritetusta BA-tutkinnosta en toki ala vertailemaan yliopistojen hyviä ja huonoja puolia, mutta omaan mentaliteettiini tämä sopii huomattavasti paremmin.

Eikä tässä vielä kaikki! Sain jo eilen sähköpostia tulevalta henkilökohtaiselta ohjaajaltani, jonka funktio on siis toimia vastuuhenkilönä MA-vaiheen aikaisille ajatuksille ja huuruilleni. Kyseessä on siis yksi päämoduulieni opettajista, ja käyn tapaamassa häntä ensi tiistaina. Olikin hämmentävää tajuta, että voin oikeasti kääntyä pienimmänkin akateemisen tenkkapoon iskiessä tietyn, peräti samaa alaa tuntevan ihmisen puoleen – ihmisen, joka ei siis ole laitoksen yhteinen sylkykuppi kuten yleinen opintokoordinaattori, jonka toimisto on auki kerran viikossa tunnin ajan jos kuu ja tähdet ovat oikeassa asennossa.

Jos kuulostan hippasen katkerolta, tavallaan olen; en nimittäin ole ainut ihminen, joka Suomessa opiskellessaan on puolet ajasta arponut tutkintoonsa kuuluvia asioita ja toisen puolen kärvistellyt niihin liittyvissä epävarmuuksissa. Kuuden vuoden aikana taisin nähdä HOPS-ohjaajaani tasan kahdesti, eivätkä kovinkaan monet opettajat/proffat suoranaisesti nauti ylimääräisistä kysymyksistä. Jatkuvien määrärahasupistusten keskellä yhden ihmisen niskoille kasaantuu helposti epärealistinen työmäärä, minkä ohessa opiskelijoiden pällistelevät ”hei voitko neuvoo” -viestit ovat lähinnä riesa. Jos jotain rahalla näköjään siis saa, niin keskittymistä minuun yksilöllisenä opiskelijana, mikä tuntuu aika hyvältä.

Baymax-muki joka maastoutuu uusien astioiden sekaan aika täydellisesti

Yleisluennolta jatkettiinkin suoraan oman pääaineeni pienryhmätapaamiseen. Yhteensä meitä on modernin ja nykykirjallisuuden ryhmässä 18 henkeä. Ainakin puolet heistä on kotoisin muualta kuin Englannista: ryhmässämme oli mm. kolme italialaista, yksi hollantilainen, luxemburgilainen, romanialainen, espanjalainen ja australialainen. Alkoikin vähän naurattaa, mitä britit kuvittelevat Brexitin jälkeen käyvän jatko-opintojärjestelmälle… Huoneesta löytyi mielenkiinnonkohteita laidasta laitaan, ja ainakin pari opiskelijaa vaikuttaisi olevan samoista teemoista kiinnostunut kuin minä. Heitä tulenkin tapaamaan valinnaisten moduulien seminaareissa, joten toivon mukaan pääsen vaihtamaan jatkossa ideoita.

Introt jatkuvat loppuviikon, mutta tällä hetkellä fiilis on opiskeluista suoraan sanoen aika hyvä! Esittelyissä korostettiin nimenomaan kunnianhimoisuutta, oman tutkimuksen jakamista ja väikkäriopintoihin kannustamista, joten loppu on kiinni omasta aktiivisuudesta ja panostamisesta. Selkeä tavoitteellisuus sopii kaltaiselleni ihmiselle, joka tykkää itsenäisestä työskentelystä mutta inhoaa epäselvää haahuilua. Vielä en toki tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan (lue: mihin rahat lopulta riittää), mutta näin selkeä väikkäriopintoihin puskeminen on ihan toista maata kuin Suomen ”juuh jaah ota yhteyttä ehkä joskus jonnekin ja rukoile jeesusta ja buddhaa” -meininki, joten koen todellakin tulleeni henkisesti akateemiseen kotiin.

P.S. tän installaation nimi on ”esteettisesti luotaantyöntävä ensimmäinen lämmin ruoka Yorkissa”, johon yritin vangita brittiläisen kulinarismin kohokohdat. Eli toisin sanoen valkosia papuja tomaattikastikkeessa, paahtoleipää ja (vege)nakkeja. Kiitos myös HP-kastike. Tätä on terveellinen kasvisruoka jne

P.P.S.Onnistuin muuten melkein saamaan hälärit päälle tätä gastronomian riemuvoittoa tehdessä kun liesi lämpeni yllättävän nopeasti ja kärtsänneestä paatoleivästä lähtee aika ansioituneet käryt

P.P.P.S. Noi Linda McCartneyn nakit on oikeesti aika hyviä, eikä edes hirveän kalliita. Oon oikeesti suht vaikuttunut! A+ ostan uudestaan

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply