Yleinen

19.9. eli saapuminen Yorkiin

torstai, syyskuu 21, 2017

Vaikka Pohjois-Englannissa sataa keskimäärin joka toinen minuutti, ajoittuivat ensimmäiset päiväni Yorkissa aurinkoisiin syyspäiviin eli saapuessa sää oli mitä loistavin. Iso matkalaukku toisessa ja kännykän GPS toisessa kädessä suunnistaminen on kieltämättä sitä helpompaa, mitä vähemmän sateenvarjoja yhtälöön tarvitsee ujuttaa. Yorkin juna-asemalta kävelee asuntolalleni noin vartissa, mutta kadunkulmiin pysähdellessä matkaan meni heittämällä puolet enemmän aikaa. Ei sillä, ei siinä mihinkään kiire edes ollut, missasin nimittäin kaikki tiistaille merkityt orientoinnit yliopistolla joka tapauksessa. Ironisesti ne osoittautuivat myös Welcome Weekin ainoiksi itselleni oleellisiksi, joten mitä sitä enää turhaan rehkimään kun lehmä on jo ojassa.

Olen matkailijana aina uskonut vahvasti kaupunki-intuition voimaan, eli joko kaupunki kolahtaa kerrasta tai ei. Ne vähemmän kolahtavatkin ovat usein tosi kivoja, mutta vaativat enemmän aikaa tuntuakseen omalta. Manchester on ehkä paras esimerkki kaupungista, joka nousi kerrasta lempparieni joukkoon; Sydney on toinen. Olinkin jossain määrin huojentunut, kun York ei hehkutustenkaan jälkeen tuntunut pettymykseltä keskustan läpi puuskuttaessa. Jo asemalta kaupungin luonne kävi hetkessä selväksi kapeine katuineen ja horisontissa siintävine katedraaleineen, joka oli tarpeeksi tutun mutta samanaikaisesti persoonallisen oloinen. Ruskea Ouse-joki sai lisäksi olon kotoisaksi juuri Turusta muuttaneelle. Kohtalon Koura oli varmasti pelissä myös sillä katusoittajalla, joka paineli herkästi menemään Draken Hold On, We’re Going Home’n tahtiin sillä hetkellä kun ilmestyin kulman takaa. Samanlaista kohtaloa oli ilmassa eräällä syksyisellä Manchesterin reissulla, jonka ensimmäisenä iltana hiihtelin alas tuttuakin tutumpaa Market Streetiä kun katusoittaja hoilotti vieressä And if you close your eyes does it almost feel like you’ve been here before, eli biisilotolla on väliä!

Yorkin vuoteni vietän siis Student Castlen asuntolassa, josta tosin valkkasin itselleni surutta yksiön – jaettuja keittiöitä ja suihkuja olen aiempina yliopistoaikoina kokenut ihan tarpeeksi. Sitä paitsi yksiöillä eli studioilla on ihan paras nimi, eli Studio Raven! Tämän teinigootimmaksi ei varmasti päästä. Asuntola sijaitsee hieman kampusaluetta kauempana (tarkalleen ottaen noin puolen tunnin kävelymatkan päässä), mutta keskustaan nähden sijainti on aika lailla täydellinen ihmiselle, joka ei halua poteroitua kampukselle. Kun lopulta änkesin sisään asuntoni ovesta, oli ensireaktio huojennus: kämppä on yhtä siisti, valoisa ja miellyttävä kuin kuvissa. Vaikka meno on varmasti joillekin hieman hotelli- ja/tai IKEA-mainen, olen kokenut myös ihan tarpeeksi vetoisia brittiasuntoja yhden elämän tarpeisiin (kivinen kartano joulukuussa jättää aika kovat sotatraumat). Kampuksella sijaitseviin undergrad-kämppiin verrattuna en todellakaan kadu asumiseen panostamista, sillä ne betonilaatikot tuntuisivat karulta jopa Turun yo-kylässä.

Asuntolan respasta saatu GSA eli Graduate Student Alliance -kassi pääsi heti toimittamaan pyykkikassin virkaa kahden päivän matkustamisen jäljiltä. (”The university would like to present you with this bag. And a pen.” ”Free pen!!” ”I know, right?”) Tämän jälkeen taisinkin suunnata Whatsapp-avautumisten jälkeen takaisin ulos, sillä näillä leveyksillä kauniista säästä on nautittava kun voi. Ouse-joelle päästyäni muistin tosin ihmiskehon tarvitsevan välillä myös ruokaa, joten pakitin samaa tietä takaisin ja vanhaan kunnon Tesco Expressiin. Tässä kohtaa tosin törmäämme ensimmäiseen ongelmaan: vaikka olin nokkelana ankkana tilannut kämpilleni peitto- ja petivaatesetin sekä imurin (!!), en omista tällä hetkellä lainkaan ruoanlaittovälineitä. Vähemmän nokkelana nimittäin viittasin räpylällä netistä etukäteen ostettavalle ruoanlaittosetille, pakkasin mukaan pari ruokailuvälinettä ja mukia ja oletin hoitavani asian ”joskus”. Niitä lautasia ja kippoja ja kuppejahan ei siis tietenkään tarvitse mihinkään muuhunkaan. Nooooh

Näiden rajoitusten valossa ensimmäiseksi ateriakseni päätyi lopulta vanha kunnon meal deal: mangomehua, hummus- ja falafelwrappi sekä viinietikkasipsejä!! Kyllä nyt ollaan totuuden ytimessä!! P.s. inhoan viinietikkasipsejä!! Mutta jostain syystä ostin niitä silti!! Kaupasta riippuen ei-eläinperäisten ruoka-aineiden löytäminen voi Englannissa olla joko helppoa tai hemmetin vaikeaa, ja läheinen Tesco Expressini ei ole sieltä suurimmasta päästä (note to self: nyt ollaan Yorkissa, ei Manchesterissa). Onneksi lähistöllä on muitakin ruokakauppoja, ja 50 metriä oikealle sijaitseva Sainsbury’s paransi jo aika paljon seuraavan päivän ruokaostoksilla. Tescon erikoisuuksina mainittakoon kuitenkin mm. Linda McCartneyn vegaaniset makkarat ::dDD ostin näitä pakkaseen odottamaan sitä onnekasta päivää kun omistan esimerkiksi paistinpannun, mutta saan suurta hupia pelkästään siitä tiedosta että Paul McCartneyn edesmenneen vaimon nimellä myydään edelleen jos jonkinlaista kasvistuotetta. No mutta miksipäs ei!

En muuten kuollaksenikaan muista mitä tein koko loppuillan, joten ehkä tälle kirjaamiselle on ihan tarvetta. Olin harkinnut Ghost Tourille osallistumista (koska Ghost Tour!!) mutta en mistään saanut selville mistä kyseinen kierros lähtee, joten sinne meni ne haamut. Netistä vaklaamalla selvitin tosin kyseessä olevan ihan toistuva aktiviteetti, joten todennäköisesti osallistun kierrokselle jonkun kaverin kanssa myöhemmin. Uudet petivaatteet totesin kiitettävän fuwafuwaksi ja naapurit verrattain vähän möykkääviksi, eli ensimmäinen päivä oli täten voitokas. Seuraavan päivän ohjelmassa olisi vihdoin ensimmäinen visiitti yliopistolle opiskelijakorttia hakemaan, huhhuh!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply