Monthly Archives

syyskuu 2017

Yleinen

Viikko paketissa

torstai, syyskuu 28, 2017

Pikainen kirjoitus viikon päätteeksi, koska huomenna otan varaslähdön viikonloppuun ja suuntaan Suomeen! Jo ennen Yorkiin lähdön varmistumista olimme Katin ja Josuken kanssa ostaneet liput JVG:n keikalle Hartwall Areenalle, mikä antoi hyvän syyn piipahtaa takaisin Helsinkiin (ja hakea samalla toisen matkalaukun, ei tällainen töppökäsi pärjää kuin yhden kanssa kerrallaan). Sain myös Ullalta 30-vuotislahjaksi lahjakortin Hotel Haveniin, jonka jälleen nokkelana ankkana käytin varaukseen samalle viikonlopulle. Kyllä nyt ollaan kiinni metropoliitin luksuselämän hihassa! Vähän vähemmän luksukselta tuntuu todennäköisesti juosta maanantaina juna-asemalta suoraan yliopistolle, mutta se on sen ajan murhe. Perjantaina vedetään vapaalle ja mietitään elämän realiteetteja joskus myöhemmin!

Keskiviikon realiteetteihin kuului Unspeakable Bodies -kurssin introtunti, jonka aikana vakuutuin ohjaajan olevan paitsi nuoruuden intoa täynnä, myös ihan huippu. Neuvoksi saimme mm. seuraavaa: ”Lukekaa näitä tekstejä ääneen. Huutakaa! Laulakaa!” Kyseessä on siis kurssi, jossa tutkitaan ruumiillisuutta ja sen erilaisia muotoja niin sukupuolen kuin seksuaalisuudenkin näkökulmasta, ja luvassa on kuulemma myös (vapaaehtoisia) performansseja Marina Abramovićin jalanjäljissä. Juuh elikkäs jooh. Ei vaan, arvostan ohjaajan omistautumista aiheelleen, ja lukemisto vaikuttaa jo tässä vaiheessa todella mielenkiintoiselta ja laaja-alaiselta. Kurssille osallistuu myös muutama kanssani samassa ohjelmassa ollut opiskelija, joista hollantilaisen Melanien ja intialaisen Debaratin kanssa jäimme intron jälkeen vielä puoleksi tunniksi keskustelemaan kielistä ja kirjallisuudesta. Keskusteluun osallistui lisäksi intialainen, naistutkimuksen puolelta kurssille tullut Neema, jonka itse asiassa tapasin epäsuorasti jo lauantain GSA eventissä. Näin sitä sosialisoidaan! Niinku normaalit ihmiset!! Ja helppo on sosialisoidakin, kun ihmiset tuntuvat olevan vilpittömästi opiskelemastaan aiheesta kiinnostuneita.

Loppupäivä sekä torstai ovatkin kuluneet vaihteeksi lukemistojen parissa, sillä ensi viikolla semmat lähtevät toden teolla käyntiin eikä teoriassa tosiaan olla säästelty. Toisaalta tämän ymmärtää, sillä tahti on napakka ja aineistoissa selkeästi painotetaan kokonaisuuksien ymmärtämistä monelta kantilta. Välillä onkin käynyt niin, että ensilukemalla täysin irralliselta kuulostava teksti on auennut kokonaan vilkaistuani sitä uudelleen toisen teoreetikon jälkeen. Fiilis on aika hieno kun palaset alkavat loksahdella paikoilleen vaikeammankin jargonin alla, mutta sitähän tänne toisaalta tultiinkin hakemaan!

Tänään pääsin onneksi kirjojen alta myös ulkoilemaan Katin toivoessa täydennystä Tsum Tsum -kokoelmaansa. Disney Storelle siis! Kuvallisen konsultaation päätteeksi mukaan tarttuivat Iines ja joku random hyeena. Disney Storen myyjät ovat muuten aina todella puheliaalla tuulella, ja vaikka se kuuluu tietysti heidän työnkuvaansa, tulee parin sanan vaihtamisesta hyvälle tuulelle. Viimeksi juteltiin Baymaxista! Ulkona oli todella kiva ilma, joten kiersin vähän pidemmän reitin keskustasta koukatessani vielä Poundlandin kautta hakemaan wc-paperia. Nauratti, kun tajusin keskusta-asumisen tuovan Yorkissa mukaansa jänniä sivuilmiöitä: kun kotikadut risteilevät turistimagneettien kanssa, on enemmän kuin todennäköistä että päädyt vessapapereinesi jonkun muistoalbumiin.

Loppuun muuten ensimmäinen kulttuurishokki, jolta olen sniikisti välttynyt kaikki nämä vuodet: miksi vessapaperi on täällä niin hemmetin kallista?!? Selkeästi tässä käy ilmi kaikki suomalaiset selluloosaprivileegioni tai jotain, mutta kieltäydyn maksamasta yli kolmea puntaa neljästä rullasta wc-paperia. Ylipäätään vessapaperipakkaukset ovat lähikaupoissani naurettavan pieniä. Ensi viikolla on tarkoitus katsastaa Morrisonsin muodossa vähän isompi putiikki, mutta liekö sielläkään yhtään isompia. Poundlandista kannoin kotiin punnalla kuusi rullaa jotain epäilyttävää jääkarhun kuvalla varustettua paperia, joten ehkä tästä tulee joku eeppinen missio tulevalle vuodelle. (Ei sillä, japanilainen vessapaperi on vielä hirveämpää. Katin kanssa joskus about itkittiin onnesta venäläisen lentokoneen vessassa, kun kuukauden Tokion-reissun jälkeen sai Oikeaa Vessapaperia.)

Mutjoo! Näistä tärkeistä yhteiskunnallisista aiheista voisinkin siirtyä valmistautumaan huomisen koko päivän mittaiseen reissaamiseen, kun tie vie ensin junalla, sitten metrolla ja lopuksi bussilla kohti Gatwickia. Blogi hiljenee siis viikonlopuksi, maanantaina nähdään taas kotona Englannissa! Vähän hassulta se vielä tuntuu sanoa, mutta ei toisaalta yhtään pahalta. Se on jo paljon se!

Yleinen

It begins

tiistai, syyskuu 26, 2017

York Minster puskan takana ja Yorkin taidemuseo, en menny kumpaankaan sisälle

Pahaenteisestä otsikosta huolimatta luvassa on optimistista jorinaa liittyen introluentojen alkuun. Kuluneet pari päivää ovatkin olleet täynnä aktiivista akateemiseen elämään tutustumista, joiden aikana olen päässyt harjoittamaan niin sluibausta, MacGyverointia, auditoriumissa istumista kuin uusien keittiövälineideni unboxaustakin. Aivan oikein! Unikitoutin paketti saapui kuin saapuikin maanantaina. Student Castlessa tulee aika hemmoteltu olo, kun edes omia paketteja ei tarvitse käydä respassa kyttäämässä, vaan niistä tulee mailiin erillinen ilmoitus. Raahasin tosin tihkusateessa koko lootan yksin kämpille (”Tarttetko apua”, kysyi respan ystävällinen työntekijä, jolle sisu_landian edustajana pihisin tietysti että  ”Eeeeii kyl tää menee ihan näin”), missä sisältä paljastui paitsi keittiöpsykoosissa ostamani riisinkeitin, myös läjä oikein pätevän näköisiä ruoanlaittovälineitä ja astioita. Eli ei kaduta! Harmi, että en saman päivänä ehtinyt vielä testaamaan kippoja ja kuppeja, sillä päivä oli muuta villiä aktiviteettia täynnä!

Olin tosiaan varannut aamuyhdeksäksi kirjastolle neljän tunnin lukulainan Merleau-Pontyn havainnointijorinoista, mutta huonosti nukutun yön jäljiltä päätin että joo ei tule kyllä tapahtumaan. Kävin siis kätevästi perumassa varauksen ja ajoittamassa uuden tiistaille, jolloin olisin joka tapauksessa menossa yliopistolle introtunteja varten. Sluibaus, check! Mailiin pamahti kuin kohtalon oikusta tosin saapumisilmoitus kolmelle muulle varaamalleni kirjalle, joten eikun vaatteet niskaan ja King’s Manorille mars. Kuten jo aiemmin totesin, King’s Manor on keskustassa sijaitseva yliopiston yksikkö, joka on keskittynyt pääasiassa keskiaikatutkimukseen. Sain siis hyvän tekosyyn tarkastaa kyseisen lokaation, sekä pyöriä vähän uudessa osassa Yorkia.

Vartin kävely sujui reippaassa tihkusateessa Yorkin taidegallerian hoodseille. Perillä olisin opetellut kirjastotädin avustuksella lainausta, ellei koko lainausautomaatti olisi vetänyt kuoleman siniruutua sillä samalla hetkellä, kun sitä ensimmäisen kerran lähestyin. Koko masiina piti lopulta rebootata, ja kirjastotäti lainasi teokset minulle käsin. I win again! Kävi myös ilmi, että universumilla on aika huono/hyvä huumorintaju: varaukset haetaan nimittäin koodilla, johon kirjautuu opiskelijakortin kolme viimeistä numeroa. Omani on 313, joka on sama kuin Aku Ankan rekisterinumero. Että tervetuloa mun elämään vaan

King’s Manorin porteilla ja sisäpihalla. Makee lehmäpatsas

Kirjaston jälkeen pyörin hetken keskustassa, valiten reitikseni jonkin tuntemattomista kaduista. Bongasin ainakin turistikohteita kiertävän paikallisen Jokke Jokijunan, eli suurkaupungissa ollaan selvästi. Puolivahingossa (ts. tiesin että liike on olemassa, mutten sitä, missä se on) eksyin myös Yorkin Disney Storeen, jonne uskaltauduin täysin tietoisena siitä ettei tyhjin käsin paluuta välttämättä ole. Toisaalta olin juuri saanut ninjailtua kirjastosta kolme lukemistoon kuuluvaa opusta ilmaiseksi, joten ihan liian kauaa en jahkaillut bongattuani mukihyllyn ylärivistä Baymaxin. Baymax-muki!!!! Tekosyyni on, että kokonsa puolesta se käy myös hyvin kulhosta. Varmasti on järkevä ja hyvä harkinta tämä. Kotimatkan varrelta raahasin kämpille myös öljyä, riisiä ja muita perustarvikkeita juhlistamaan uusia kattiloitani, sillä oon just se tyyppi joka fiilistelee kun voi ostaa vihdoin ensimmäiset ”oikeat” ruokatarvikkeet.

Loppuilta vierähti kirjojen parissa, ja sain onneksi vähän paremmin nukuttua kuin edellisenä yönä. Tänään vääntäydyin nimittäin vihdoin kirjastolle kympiksi lukemaan sitä hiton Merleau-Pontya. Neljä pakollista lukua oli tunnissa kahlattu, joten suuntasin takaisin kämpille ennen iltapäivän introja. Sainkin luettua tämän omaehtoisen hypärin aikana 50 sivua McBriden tajunnanvirtamaista proosaa sekä kirjattua kalenteriini kaikki loppuvuoden tunnit, ja matkalla vastaan käveli jäbä Rick Sanchez -t-paidassa. Eli great success! Ilmojen ollessa hyvät ei oikeastaan harmita kävellä ylimääräistä, sillä parista edestakaisinreissusta kertyy lähes kahden tunnin edestä liikuntaa. Kunhan ruokailuni säännöllistyvät (ks. keittiökamojen saapuminen) on luvassa Student Castlen kuntosalia, mutta hyvä edes näin.

Iltapäivällä päästiinkin sitten itse asiaan eli introtunteihin. Kyseessä oli siis peräkkäiset informaatiotilaisuudet, ensin kaikille kirjallisuusopiskelijoille ja tämän jälkeen omille tutkintolaisilleni. MA-tutkintoon kuuluvia seikkoja syväluotaava, alle tunnin mittainen yleissemma kävikin läpi käytännössä kaikki ne asiat, mitä en Suomessa opiskellessani koskaan saanut tolkullisessa muodossa kuulla. Ehkä jossain rinnakkaisulottuvuudessa tällainen Tampereella järjestettiinkin, mutta itse käytin koko yliopistoaikani lähinnä selaamalla kuppasia nettisivuja ja pihalla kuin lumiukko. On se kumma mitä selkeästi jäsennelty informaatio voi kuulijalleen antaa!

vähän lisää Disney Storen kuppeja + irkku-aku, jota en ostanut mut ;___; söpö

Tulevasta ei siis jäänyt epäselvyyksiä: itse lukuvuosi on jaettu kolmeen periodiin, joista vain kahden ensimmäisen aikana on opetusmoduuleja. Kesäperiodilla eli huhtikuun lopusta syyskuun alkuun on aikaa pykertää ulos MA dissertation eli noin gradua vastaava tutkielma. Väistämättä tuli mietittyä kuinka paljon tehokkaammin olisin kenties aikanaan valmistunut, jos useamman vuoden graduhaahuilun ja yhdentekevien opintopisteiden metsästämisen sijaan eteen olisi isketty näin selkeä aikataulu. Ilman kokemusta Briteissä suoritetusta BA-tutkinnosta en toki ala vertailemaan yliopistojen hyviä ja huonoja puolia, mutta omaan mentaliteettiini tämä sopii huomattavasti paremmin.

Eikä tässä vielä kaikki! Sain jo eilen sähköpostia tulevalta henkilökohtaiselta ohjaajaltani, jonka funktio on siis toimia vastuuhenkilönä MA-vaiheen aikaisille ajatuksille ja huuruilleni. Kyseessä on siis yksi päämoduulieni opettajista, ja käyn tapaamassa häntä ensi tiistaina. Olikin hämmentävää tajuta, että voin oikeasti kääntyä pienimmänkin akateemisen tenkkapoon iskiessä tietyn, peräti samaa alaa tuntevan ihmisen puoleen – ihmisen, joka ei siis ole laitoksen yhteinen sylkykuppi kuten yleinen opintokoordinaattori, jonka toimisto on auki kerran viikossa tunnin ajan jos kuu ja tähdet ovat oikeassa asennossa.

Jos kuulostan hippasen katkerolta, tavallaan olen; en nimittäin ole ainut ihminen, joka Suomessa opiskellessaan on puolet ajasta arponut tutkintoonsa kuuluvia asioita ja toisen puolen kärvistellyt niihin liittyvissä epävarmuuksissa. Kuuden vuoden aikana taisin nähdä HOPS-ohjaajaani tasan kahdesti, eivätkä kovinkaan monet opettajat/proffat suoranaisesti nauti ylimääräisistä kysymyksistä. Jatkuvien määrärahasupistusten keskellä yhden ihmisen niskoille kasaantuu helposti epärealistinen työmäärä, minkä ohessa opiskelijoiden pällistelevät ”hei voitko neuvoo” -viestit ovat lähinnä riesa. Jos jotain rahalla näköjään siis saa, niin keskittymistä minuun yksilöllisenä opiskelijana, mikä tuntuu aika hyvältä.

Baymax-muki joka maastoutuu uusien astioiden sekaan aika täydellisesti

Yleisluennolta jatkettiinkin suoraan oman pääaineeni pienryhmätapaamiseen. Yhteensä meitä on modernin ja nykykirjallisuuden ryhmässä 18 henkeä. Ainakin puolet heistä on kotoisin muualta kuin Englannista: ryhmässämme oli mm. kolme italialaista, yksi hollantilainen, luxemburgilainen, romanialainen, espanjalainen ja australialainen. Alkoikin vähän naurattaa, mitä britit kuvittelevat Brexitin jälkeen käyvän jatko-opintojärjestelmälle… Huoneesta löytyi mielenkiinnonkohteita laidasta laitaan, ja ainakin pari opiskelijaa vaikuttaisi olevan samoista teemoista kiinnostunut kuin minä. Heitä tulenkin tapaamaan valinnaisten moduulien seminaareissa, joten toivon mukaan pääsen vaihtamaan jatkossa ideoita.

Introt jatkuvat loppuviikon, mutta tällä hetkellä fiilis on opiskeluista suoraan sanoen aika hyvä! Esittelyissä korostettiin nimenomaan kunnianhimoisuutta, oman tutkimuksen jakamista ja väikkäriopintoihin kannustamista, joten loppu on kiinni omasta aktiivisuudesta ja panostamisesta. Selkeä tavoitteellisuus sopii kaltaiselleni ihmiselle, joka tykkää itsenäisestä työskentelystä mutta inhoaa epäselvää haahuilua. Vielä en toki tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan (lue: mihin rahat lopulta riittää), mutta näin selkeä väikkäriopintoihin puskeminen on ihan toista maata kuin Suomen ”juuh jaah ota yhteyttä ehkä joskus jonnekin ja rukoile jeesusta ja buddhaa” -meininki, joten koen todellakin tulleeni henkisesti akateemiseen kotiin.

P.S. tän installaation nimi on ”esteettisesti luotaantyöntävä ensimmäinen lämmin ruoka Yorkissa”, johon yritin vangita brittiläisen kulinarismin kohokohdat. Eli toisin sanoen valkosia papuja tomaattikastikkeessa, paahtoleipää ja (vege)nakkeja. Kiitos myös HP-kastike. Tätä on terveellinen kasvisruoka jne

P.P.S.Onnistuin muuten melkein saamaan hälärit päälle tätä gastronomian riemuvoittoa tehdessä kun liesi lämpeni yllättävän nopeasti ja kärtsänneestä paatoleivästä lähtee aika ansioituneet käryt

P.P.P.S. Noi Linda McCartneyn nakit on oikeesti aika hyviä, eikä edes hirveän kalliita. Oon oikeesti suht vaikuttunut! A+ ostan uudestaan

Yleinen

Social burrito

maanantai, syyskuu 25, 2017

Lauantaina heräsin varhain laittautumaan ihmisen näköiseksi, sillä olin vakaasti päättänyt ottaa osaa edes yhteen Welcome Weekin aktiviteettiin. Welcome Weekin aikana kampuksella on tapahtunut yhtä ja toista, missä ihmisiä kannustetaan tutustumaan toisiinsa erilaisten verukkeiden avulla. Valtaosa näistä liittyy tietysti alkomahooliin, mutta koska kännissä huojuvat britit eivät jostain syystä ole oman hengauslistani yläpäässä, valikoitui listalleni lauantai-aamupäivän LGBTQ social. Kavereita minulta Briteistä kyllä jo löytyy (puhumattakaan netin välityksellä ylläpidettävistä ihmissuhteista), joten en suoranaisesti ollut menossa paikalle yksinäisyyden ajamana; sen sijaan toivon yliopistokokemukselta mahdollisuuden verkostoitua samanhenkisten akateemikkojen kanssa, mutta jos ei koskaan mene minnekään, ei niitä ihmisiäkään voi tavata. Plus siellä luvattiin ilmaisia nachoja.

Etukäteen toki kuumotti ns. ihan pirusti, koska mulla ei ole käytännössä hajuakaan miten vastaavat sosiaaliset tilaisuudet täällä toimivat. Reippailin silti rohkeana paikalle yhdeksitoista aamulla, tai siis hortoilin aikani ympyrää väistellen reggaetonia luukuttavia fukseja kunnes löysin perille. Kyseisen kampusbaarin aulassa pällistellessäni törmäsinkin toiseen osanottajaan eli amerikkalaiseen Samiin, joka niinikään yritti etsiä tapaamispaikkaa. Mikään ei yhdistä ihmisiä kuin hämmennys, joten päädyimme lopulta viettämään koko kaksituntisen samassa nurkassa jutellen muille lähimaastoon parkkeeranneille opiskelijoille.

ollaanko oikeassa kuvassa Turun yo-kylässä vai Yorkissa, we just don’t know

Sieltä nurkasta ei hevillä sitten siirryttykään: baariin saapui lopulta ainakin kolmekymmentä ihmistä, mikä loosimaiseen rakenteeseen yhdistettynä aiheutti väistämättä pienempiä kuppikuntia. Vaikka kyseessä oli kampusjärjestön organisoima eli siten ”virallinen” tilaisuus, jäi otantani lähinnä ihmisiin joiden ääntä kykenin melun yli kuulemaan. Onneksi vierustoverini olivat sosiaalisia ja mukavia, joskin myös hyvin nuoria – vähemmästäkin käy kuumottamaan, kun muiden ikähaitari huitelee akselilla 21 – 24 ja itse ilmoitat olevasi 30… Noooh, ainakin sain päivän egoboostit tutuista ”siis mitä, en ois koskaan arvannu!!” huudahduksista heti tämän seiskatasoisen paljastuksen vanavedessä.

Sattuneesta syystä en viitsi tarkemmin juttukavereideni henkilöllisyyksistä avautua, mutta joukkoon mahtui todella mielenkiintoisia pääaineita aina keskiaikatutkimuksesta (no, Yorkissa sitä on ymmärrettävästi hyvä harrastaa) psykologiaan ja naistutkimuksen kautta kemiaan. Nopealla vilkaisulla paikalla oli kirjava joukko ihmisiä eri taustoista: esimerkiksi vastapäätä pöytääni istui väitöskirjaansa Yorkissa aloitteleva brasilialaismies, joka innostui kuullessaan olleeni Brasiliassa vuosituhannen vaihtuessa. Pääsin selostamaan itse yksityiskohtia suomalaisuudesta ja vaihtamaan ajatuksia Student Castlesta ja Yorkiin totuttelusta, mutta keskustelunaiheet noin yleensä pysyivät niin ympäripyöreinä kuin satunnaisesti yhteen heitetyiltä ihmisiltä nyt voi odottaa.

Vaikka jutustelu eteni lopulta ihan luontevasti, jäin myös kaipaamaan hieman organisoidumpaa tutustumista. Näin pienellä otannalla oli nimittäin mahdotonta sanoa löytyisikö porukasta paitsi samanikäisempiä, myös selvemmin omia mielenkiinnonkohteitani jakavia ihmisiä. Jonkinlainen järjestön edustajien vetämä pääaineine-bongaus olisikin auttanut löytämään esimerkiksi muita kirjallisuusopiskelijoita, ison ihmislauman joukosta kun on vähän vaivaannuttava näitä yrittää huudella (etenkin omasta pöydänkulmastani käsin, josta karkaaminen vaati lopussa aika luovaa akrobatiaa :D). Ehkä tätä mikromanagerointia on tarkoitus harrastaa jälkikäteen Facebookissa, mutta koska en itse naamakirjaa omista, tuskin tulen jatkossa ainakaan tämänkaltaisia tapaamisia seulomaan sen yhden hypoteettisen kollegan toivossa. Järjestö toisaalta organisoi myös erilaisia retkiä ja aktiviteetteja, mihin näen kyllä ihan mahdollisena osallistua (jos siis mailini joskus löytää sähköpostilistalle, ks. edellä Facebook-rajoittuneisuus). Toiminnan ohessa solmitut tuttavuudet on usein niitä parhaita!

random kuvituskuvaa mun hienosta mäyrä-keittiöpyyhkeestä ja linssi-tofusopasta

Reissulla kampukselle oli myös toinen tarkoitusperä, kun kävin testaamassa kirjaston printtereitä. Print Plus on lopulta aika hauska vekotin, eli masiina jolla omalle opiskelijakortille ladataan rahaa tulostamiseen. Oman dokumentin voi lähettää mille tahansa printtereistä, jotka korttia höyläämällä sitten hakevat ja tulostavat tiedoston yhteisestä pilvipalvelusta. Toki oma ensikertani printterin parissa kävi vähän pidemmän kaavan kautta, kun yritin tunkea Print Plus -laitteeseen 50 pencen kolikkoa vaikka kone ei ota puntaa pienempää. Ystävällinen tukihenkilö vaihtoi minulle lennosta rahaa ja opasti printterin käytössä, minkä jälkeen en kehdannut enää pyytää uusiksi apua kun yritin noin viisi minuuttia keksiä mistä käyttäjäprofiili logataan ulos :dDsffd Oikea namiska löytyi onneksi lopulta ihan omatoimisesti ja uutuuttaan printattu bussilippu taskussa kävelin kirjastosta ulos. Technologically impaired duck prevails again!

Ennen sosialisointia kävin myös kampuksen kaupassa ostamassa itselleni sen aiemmin mainitsemani nolon York-hupparin ja huivin. Päädyin lopulta viininpunaiseen huppariin ja musta-harmaaseen huiviin, sillä ne mätsäävät hyvin yhteen ja muistuttavat etäisesti erään krokon koripallon Touou-tiimistä, eli great success. Kotona kieritin Jumbon kaulaliinaan ja kömmin uudessa hupparissani sänkyyn jatkamaan Sara Ahmedin jorinoita, mutta huppari osoittautui niin lämpimäksi ja pehmeäksi että nukahdin saman tien päiväunille. On se rankkaa se sosialisoiminen… Loppuilta katsottiinkin Maijan kanssa jaetulta näytöltä Step Up 5:sta jossa ei ollut oikein muuta mielenkiintoista kuin kiharakaveri, tungin tomaatti-basilikakeittooni Tescon tofua ja mietin, miten oossomin ensivaikutelman olisin voinut päivän tapaamisessa tehdä mikäli jokainen olisi pistetty kertomaan yksi jännä fakta itsestään koko porukalle. (Mun fakta: oon syntynyt samana päivänä kuin Bob Dylan ja Osomatsu-sanin Matsu-veljekset. Jos tällä ei olis löytynyt samanhenkistä seuraa niin oisin voinut droppaa koko tilaisuuden saman tien.)

muodin edelläkävijä: yliopistohuppari, lepakkolegut ja psyduck-sukat

Tänään nukuin taas vähän liian pitkään, luin Sara Ahmedin loppuun, lueskelin Josuken tulevia gradumatskuja sekä tilttailin vähän rahasta, minkä ekstensiona opettelin käyttämään kirjaston lainausjärjestelmää. Yritän kovasti olla menemättä samaan hysteeriseen McGyver-moodiin mitä aikanaan Tampereella harrastin stressikäyrien kustannuksella, mutta yritän silti etsiä kaikki maksuttomat (tai vähintään digitaaliset) keinot Beckettien ja kumppanien haalimiseen – ainakin ennen kuin maksan kymmenen puntaa per nide kirjoista, joita en koskaan tule takaisin Suomeen raahaamaan. Yliopiston persein puoli onkin se, että kirjoihin tarvitaan aina joko rahaa (jota ei ole) tai aikaa (jota ei ole), mutta yrittänyttä ei laiteta. Raportoin jatkossa ninjailustani, joka joko tulee toimimaan tai sitten ei.

Nokkelana ankkana iskinkin maanantaille aamuyhdeksäksi varauksen Merleau-Pontyn jorinoista, jotka saa kirjastolta lainaan vain neljäksi tunniksi kerrallaan. Lähiaikoina pääsen myös testaamaan King’s Manorin lainausta, eli otetaan nyt kaikki kirjastonörtteilyt kerralla haltuun kun kerran tälle tielle on lähdetty. King’s Manor on siis keskiaikatutkimuksen yksi kampusyksikkö, joka sijaitsee Yorkin keskustassa; samassa läjässä on myös yksi kirjaston haara, enkä kuollaksenikaan tiedä ovatko niteeni jo noudettavissa vai ei. Joka päivä on uusi seikkailu!!! Seikkailua on myös sen arpominen, saapuvatko keittiökamani huomenna vai ei. Saako ankka pian lämmintä ruokaa? Miltä maistuvat Linda McCartneyn makkarat? Stay tuned for these exciting twists!!!

Yleinen

Preliminary days

perjantai, syyskuu 22, 2017

Postauksen otsikko viittaa paitsi seminaarien alkua edeltävään aikaan, myös etukäteislukemistooni jota olen yrittänyt samanaikaisesti sekä kahlata läpi että vältellä. Hyvä yhdistelmä! Tuntuu vähän hassulta että olen ollut Yorkissa vasta neljä päivää, sillä näiden päivien aikana olen saanut aikaan varmasti enemmän kuin ensimmäisen yliopistoperiodin aikana Suomessa ikinä. Tai siltä ainakin tuntuu, sillä jokainen päivä on sisältänyt paitsi sitä lukemista, myös edes jonkinlaisen reissun kaupunkiin hankkimaan perustarvikkeita ja/tai hetkeksi tuulettumaan. Helppo on toisaalta lähteäkin, kun keskusta on tosiaan sen 10 minuutin kävelymatkan päässä ja York täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia pikkukatuja.

Torstaina oli ensimmäinen kunnon sadepäivä saapumiseni jälkeen, ja sitä vettä tulikin sitten ihan urakalla iltaan asti. Uskaltauduin silti ulos, sillä Manchester on totuttanut sateeseen eikä kengistäkään tulvinut läpi (paljoa). Fiilis oli nostalginen kun katukivetykset pomppivat askelten mukana ja purskauttivat vettä koloistaan; paikallinen jengi paineli menemään surutta ilman sateenvarjoja, ja muistin taas miksi aikanaan nimesin snapback-lippiksen pseudosateenvarjoksi. Muistakaa, teinijonneus ei ole vain tyylivalinta, vaan myös käytännöllistä.

Syy uloslähdölle oli lopulta niinkin arkinen kuin läheisen Poundlandin tarkastaminen. Poundland ja Poundworld ovat englantilaisia halpatavaraketjuja, joista löytyy Tokmannin hengessä kaikkea tarpeellista ja vähän tarpeettomampaa. Mihinkään Japanin piritiimarin eli Daison sfääreihin ei valikoimissa päästä, mutta löysin väliaikaiskäyttöön soveltuvat muovikulhot, joista syödä myslit ja Sainsbury’sin tomaatti-linssikeitot maanantain keittiötavaralähetystä odotellessa. Ottaen huomioon, että ekalla yliopiston aloituskerralla söin puoli vuotta sydämenmuotoisesta metallirasiasta koska kiinnostus astioihin (ja varmaan siihen omaan hyvinvointiin idk) oli tasan nolla, ihan hyvin mulla menee!

Visiitin yhteydessä eksyin myös ehkä Yorkin kuuluisimmalle kadulle eli Shambles’lle. Kapean kadun varrella olevista taloista osa on rakennettu 1300-luvulla, joten fiilis oli aika ”mitäs helvettiä” kun pamahdin sinne ihan vahingossa vanhoja maisemia ihmettelemään. Viistokuja-assosiaatiot eivät selvästi olleet vain omiani, sillä kadulla sijaitsee tätä nykyä myös kauppa nimeltä ”The Shop That Must Not Be Named” jossa myydään ilmeisesti Potter-krääsää. Potteria voi Yorkissa muutenkin bongata vähän sieltä sun täältä, tänään ainakin yhden hupparin ja t-paidan muodossa. Yks päivä näin vihreät kissankorvat. Että sellasta. Mutta ei siinä, hienot maisemat on! Jopa niin hienot, että piipahdin toistamiseen vielä tänään mestoilla auringon paistaessa. Helppo on piipahtaakin, kun matkaa kadulle on… ok ehkä tää keskusta-asumisen fiilistely kävi jo selväksi.

Sadepäivä olisi ollut varmaan hyvä hetki maata burritona sängyssä ja tuijottaa telkkaria, mutta sen lisäksi että teoria ei odota ketään, en usko aukaisevani huoneesta löytyvää TV:tä vuoden aikana kertaakaan. Meno on nimittäin YLE ja ystävät, eli telkun tuijottamisesta pitää pulittaa erikseen noin 147 punnan arvoinen TV license -maksu, josta varoitettiin saapuessa erikseen. Meinasin saada hepulin kun paperissa mainittiin myös Youtuben katsominen, mutta tarkemmalla tarkastelulla tämä tarkoitti vain live-lähetysten katsomista Youtuben ja vastaavien palvelujen kautta. Myös BBC:n omien ohjelmien lataamisesta joutuu TV licensen piiriin, eli pitänee olla tarkkana. Council taxista eli kunnallisverosta sen sijaan olen kokopäiväisenä opiskelijana vapautettu, mutta sitäkin varten piti laittaa erillinen hakemus vetämään. Kummasti sitä tulee aikaansaanut olo nettilomakkeita täytellessä.

Tämä päivä kului pitkälti samoissa merkeissä kuin edellinenkin, sillä erotuksella että aurinko siis paistoi jälleen! Taivas oli ihan älyttömän sininen, joten keskipäivän maissa hylkäsin julmasti Sara Ahmedin jorinat tuntemattomien kohtaamisesta, ja pakenin tsekkaamaan tokmanni kakkosen eli Poundworldin. Lisäksi palasin Bootsiin ostamaan särkylääkkeitä, koska nokkelana ankkana jätin omani vielä Suomessa odottavaan matkalaukkuun… Ulkona vierähtikin odotettua pidempään, kun intouduin siksakkeilemaan pikkukujilla. Bongasin mm. palkintoja saaneen vegaaniravintola El Pianon, sekä kaksi paappaa kovasti banjolta kuulostavilla soittimilla musisoimassa. Kotimatkalla eksyin myös vastoin parempaa tietämystäni johonkin söpöjä sisustus- ja nörttitavaroita myyvään pytinkiin, jonka muumivalikoima kohotti kansallista itsetuntoa. Seinältä bongasin päheän Rick and Morty -julisteen, joka oli tietysti ihan pakko ostaa, vaikka juuri kiroilin turhaa rahanmenoa. Sori mutta en tee näitä sääntöjä. En edes niitä, joiden mukaan minun oli välttämätöntä hommata Poundworldista paitsi ruoansäilytysrasioita, myös halloween-aiheiset haamuvalot. 30 vee tiskissä ja ei tunnu missään!!!

Noin muutoin ulkona oli helppo vetelehtiä, sillä kadut ja kujat täyttäneet ruoanhajut muistuttivat taas vaihteeksi Manchesterista. En osaa sanoa mistä se johtuu, mutta eri kaupungeilla on mielestäni hyvin erilaiset ominaishajut: Lontoo haisee (tuoksuu?) mielestäni aina vähän syksyltä, märiltä lehdiltä ja metrokäytäviltä, Tampere kostealta metsältä ja Pyynikinharjulta, Manchester puolestaan erilaisilta ruokayhdistelmiltä tihkusateen keskellä. York on toistaiseksi vielä vain York, mielessäni vielä lähempänä Bathia (oletettavasti juuri arkkitehtuurin vuoksi, harva asia kun on niin ruma ja kaunis samanaikaisesti kuin Manchester), mutta uskon vuoden aikana sen pikkuhiljaa sulautuvan omaan muotoonsa.

Loppukaneettina: tämänhetkinen internet-rajoittuneisuus on myös saanut aikaan eräänlaista nostalgiaa. Käytössäni on Telian liittymä, joka toimii sekä Suomessa että Briteissä mutta katkoo mobiilidatan käytön 10 gigatavun kohdalla, joten olen luonnollisesti neuroottinen kaikesta ylimääräisestä netin kulutuksesta. Tästä sekä puhelimeni naurettavasta 16 gigan tallennustilasta johtuen lataan nykyisin siis yhden albumin Spotifysta offline-tilaan ennen kuin lähden kotoa. Siinä missä ennen streamasin spontaanimmin kappaleita ja soittolistoja fiiliksen mukaan, tajusin nyt palanneeni kannettavien cd-soittimien aikaan! Yksi levy per ulkoilukerta, siinä se. Hyvin toimii, eikä harmita. Viime päivien levyjä ovat olleet seuraavat:

London Grammar – Truth is a Beautiful Thing
JVG – Popkorni
Lana Del Rey – Lust for Life
Drake – Nothing Was the Same

Pitää varmaan iskeä seuraavaksi kehiin jotain todella nostalgista ja luukuttaa kuulokkeista esim. Depeche Moden Some Great Rewardia, jota kuuntelin monet kerrat Helsingin metrossa matkalla keskustaan. Jos ei ole kaupungilla omaa soundtrackia, ei se ole kaupunki ollenkaan!