Podgorica

Tulimme sujuvasti Podgoricaan Durmitorin, Tara-kanjonin, Biogradska-järven ja Moraca-kanjonin vaikuttavien maisemien jälkeen. Niistä on teksti täällä.  Isäntämme oli soittanut iltapäivällä ja kysynyt tarkennusta saapumisaikaan. Hän lähetti selventävän viestin osoitteesta, soitin hänelle, kun tulimme paikalle, ja hän nouti meidät kadulta. Samalla hän peruutti pois parkkipaikalta, jota oli varannut meille täpötäydellä talon parkkialueella. Hetken päästä seisoimme tässä parvekkeella katselemassa katunäkymää ja ensimmäinen koneellinen pyykkiä pyöri. Matka tarvitsee huoltopäiviäkin. Kävimme illalla isossa ruokakaupassa ja kävelimme vieressä olleessa isossa Delta-ostoskeskuksessa. Ostarit ovat kaikkialla ihan samanlaisia, sen totesimme taas kerran.

Aamulla lähdimme kävellen tutustumaan Podgoricaan. Kaupunki ei näytä olevan turistien top kympissä, mutta me koimme sen kyllä ihan mielenkiintoisena ja tutustumisen arvoisena rauhallisena kaupunkina.

Nähtävyyslistauksissa tämä ortodoksinen kirkko (Saborni hram Hristovog Vaskresenja eli Kristuksen ylösnousemuksen katedraali) nostetaan kärkeen ja ehdottomasti se olikin mykistävä. 

Erityisesti sisätilat olivat vaikuttavat. Istuimme rauhassa pitkään tätä katsellen ja samalla vedimme vähän henkeä ennen kuin lähdimme takaisin lämpimään syyskuun päivään jatkamaan vaellusta.

Parin kilometrin päässä ensimmäisestä on toinen pieni ja nätti kirkko.

Kävelimme sinne tavallisen asuinalueen läpi ja näimme paljon muutakin mukavaa paikallista: pihoja, kouluja, asuintaloja, puistoja ja täpötäysiä parkkipaikkoja.

Tällä kapealla kadulla sai ajaa vain toiseen suuntaan, mutta näimme useita vastoin luvallista ajosuuntaa ajaneita.

Syy saattoi olla tässä. Paikallisen alakoulun oppilaat olivat juuri pääsemässä koulusta ja vanhemmat hakivat heitä autoillaan. Oli paljon liikennettä ja oikotiet olivat käytössä.

Parkkipaikat taas olivat täysiä kaikkialla ja autoja oli puistojen laitamilla kaikissa mahdollisissa paikoissa.

Isäntämme oli kertonut meille, että Podgoricassa näkyy vieläkin paljon Neuvostoliitosta tulleiden arkkitehtien suunnittelemaa rakennuskantaa. Siis tällaista. Emme kyllä itse nähneet tätä paljonkaan reitillämme.

Moraca-joki kulkee läpi keskustan. Tästä kuvasta oikeastaan näkee, miten pieni paikka Podgorica on. Paljon on luontoa ihan keskustan liepeillä.

Sen yli menevä Millennium-silta on kaupungin varsinainen maamerkki.

Vanha kaupunki on pieni, mutta värikäs ja viihtyisä. Moneenkin paikkaan olisi voinut istahtaa syömään.

Kaupungin vanhalla alueella on myös keskusaukio eli Trg Republike ja hallintorakennuksia.

Puistot olivat yksi mukava asia, josta Podgoricassa tykkäsimme. Tässä kuningas Nikolan patsas puistossa.

Sitä vastapäätä on taidegalleria ja  läheisellä kävelykadulla pysähdyimme syömään. Perusateriasta pulitimme vain 13€ yhteensä. Viihtyisää ja maistuvaa oli. Taidegallerian edessä on Alexander S. Pushkinille ja hänen vaimolleen omistettu patsas, joka on Moskovan lahja Montenegrolle vuodelta 2002. Tämä kuuluu olennaisesti venäläisturistien kierrokseen. Me osuimme tänne sattumalta.

Suihkulähde Kings Parkissa (Kraljev Park), joka muutenkin oli koristeltu tähtikuvioilla.

Alhaalla jokirannassa ovat Ribnica linnan rauniot ja tämä vanha tunnelmallinen silta. Vieressä on myös ravintola. Olisin voinut hetkeksi istahtaa, mutta Juha oli taas jäänyt ylös, joten olin ilman seuraa.

Millennium-silta näkyy joka puolelle. Myös Morača ja Ribica -joet ovat keskeinen osa maisemaa.

Kuva on otettu läheltä tätä kotkien tanssia symboloivaa patsasta, josta on tullut yksi Pogdorican symboleista. Se pystytettiin vuonna 2016, jolloin Montenegro oli ollut itsenäinen 10 vuotta. Kansallispukuisten tanssijoiden arvokkuus viehättää katsojan silmää. Illalla patsas on valaistu.

Puiston laidassa oli selvästi jotain meneillään. Joku nainen huusi megafoniin ja miehet kantoivat turva-aitoja. Mitä tekee silloin järkevä turisti. Lähtee pois, eikä jää yhtään ottamaan selvää, mistä voi olla kysymys.

Kävelimme parin laajan ja kauniin puiston kautta kohti auringonlaskua ja majapaikkaamme.

Ja tuijottelimme värikkäitä talonpäätyjä.

Podgoricassa näytti olevan hyvin tilaa myös pyöräilijöille ja pyörätiet olivat hyvin merkittyjä. Tässä nuori pyöräilijä opettelee maassa tuiki tärkeää taitoa ajaa pikkuisen keskiviivan väärällä puolella. Ainakin suurin osa aikuisista autoilijoista sen osaa.

Mitä jäi mieleen päivän kävelyretkestä Podgoricassa? Miellyttävä, ystävällinen, pieni, rauhallinen yleisilme. Tykkäsimme puistoistam joesta ja ilmapiiristä. Kovin kummoisia isoja nähtävyyksiä siellä ei tuntunut olevan, mutta Millennium-siltaa ei voi välttyä näkemästä ja vierailemamme ortodoksinen kirkko oli huikea. Ilman muuta käymisen arvoinen paikka.

Tässä vielä kartta kävelyreitistämme. Siitä näkyy, että majapaikkamme oli vähän keskustan ulkopuolella, vastapäätä Delta-ostoskeskusta. Siitä myös näkyy, että Google mapsin matka- ja aika-arviot ovat ihan puppua. Askelmittarimme näytti meidän kävelleen noin 15 km. Mutkiteltiin paljon totta kai.

Käy tykkäämässä Facebook sivustostamme Espanjaan, Espanjassa, Espanjasta, niin saat tiedot uusista teksteistä. Seuraavat tekstit tulevat tutusti Espanjasta jälleen. Tykkäysnappula löytyy sekä ala- että sivupalkista.

Matkamme jatkui Kotoriin.

Podgoricasta Kotoriin – pala Montenegron rantaa 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply heidi 2018-11-12 at 14:28

    Podgorica on meillä jäänyt käymättä, vaikka pariin otteeseen ollaankin Montenegrossa käyty. Viime vuonna punnitsimme sen ja Albaniassa sijaitsevan Shkoderin välillä, ja päädyimme jälkimmäiseen, mikä oli kyllä ihana kaupunki! Ehkä seuraavalla Balkanin reissulla päädyttäisiin Podgoricaan, tykätään varsinkin kaupungeista joissa turismi ei näy. 🙂

    • Reply espanjaan 2018-11-12 at 21:26

      Meillä on vielä Albania käymättä kokonaan. Ei taida olla oikein paikka, jonne ajelisi omalla autolla? Podgorica on kyllä rauhallisuudessaan ihan tutustumisen arvoinen.

    Leave a Reply


    Find us on Facebook