Patikointia Malagan vuorilla

Malagan vuorten luonnonpuisto Malagan pohjoispuolella on täydellinen retkikohde. Alueelle on helppo ajaa A 7000 –tietä pitkin, parkkipaikkoja on tien varressa vähän väliä, tien varresta on hyvä viitoitus ja selkeät liittymät syvemmälle metsään vieville teille, parkkipaikkojen ympärillä on hyvät palvelut vessoineen, kahviloineen ja taukopaikkoineen ja mikä parasta – alueen reitistöistä on olemassa mainiot kartat.

Paitsi että mikään tuosta ei pidä paikkaansa. A 7000-tielle ei ole Malagaa kiertäviltä pääväyliltä minkäänlaista liittymää. Navigaattorin avulla löytyy pikkukatuja kiertäen lopulta Camino de Colmenar, joka jatkuu siis A 7000 –tienä. Tien varresta on turha etsiä tilavia parkkipaikkoja. Ihan jokunen  sellainen pieni levennys on, jolle auto mahdollisesti mahtuisi,  mutta jättäisitkö useiksi tunneiksi auton jonnekin tienpenkereelle odottelemaan paluutasi? Ehkä. Jättäväthän marjastajat ja sienestäjät Suomessakin autonsa juuri noin. Parin hotellin tai ravintolan parkkipaikat matkan varrelta löytyvät, mutta emme ole ihan varmoja, onko niitäkään tarkoitettu patikkaretkeläisille. Salapoliisityötä tehden voi arvailla, että joidenkin hotellien viittoja seurailemalla voisi löytää patikoijallekin sopivan parkin jostain metsästä. Parkkipaikoilla, näköalapaikoilla tai yleensä missään ei ole mitään palveluja. Puskapissa ja omat eväät toimivat. Ja harmiksemme emme ole löytäneet mitään kunnollisia kokoavia karttoja alueen reitistöstä. Wikilokista löytyy reittejä ja jostain sieltä täältä jotain käyttäjien kokemuksia. Malagan turisti-infon anti on myöskin tässä kohtaa täysi nolla.

Anteeksi lukijamme tämä kriittinen purkaus! Kyllä vuorille ehdottomasti kannattaa suunnata. Ja voi olla, että emme vain osaa etsiä (vielä).

Jo matka sinne on aivan huikea. Puiden välistä vilahtelee sellaisia näkymiä, että pysähtymispaikkojen puute todella harmittaa. Ainakin kuskin täytyy malttaa   pitää katse tienäkymässä, koska reitti on myös pyöräilijöiden suosiossa, eivätkä autot aina ihan tarkasti ole omalla puolellaan. Virallinen näköalapaikka löytyy tien alkupäästä. Näkymät Malagan yli merelle ja toiseen suuntaan vuorille häikäisevät jo tässä. Turistisempana aikana Miradorilla olisi varmaan ravintolapalvelujakin, mutta me emme ole talviaikaan nähneet kuin pyöriään rassaavia retkeilijöitä.

Ensimmäisellä kerralla päättelimme, että jos jonkun paikan nimi on Ecomuseo Lagar de Torrijos, sinne pitää olla tie ja siellä pitää olla parkkipaikka. Toivoimme, että siellä olisi myös jotain tietoa alueesta, vaikka kartta.

Tien ja parkkipaikan suhteen olimme oikeassa. Parkkipaikalta oli opastus viereiselle näköalatasanteelle.

Siihenpä palvelu loppuikin. Paikka on talvikuukausina auki vain loppuviikosta, eikä missään ollut mitään tietoa mistään, paitsi talon seinällä niistä aukioloajoista. Kiipesimme näköalatasanteelle ja katoimme eväskahvit kivelle.

Olimme jo lähdössä pois, kun päätimme antaa paikalle vielä mahdollisuuden. Näimme viitan virkistysalueelle ja pienen sillan ja kävelimme sen yli.

Olimme kartasta katsoneet, että joen uoman toisella puolella pitäisi olla polku. Ja siitäpä jatkui polku jonnekin. Emme kääntyneet vasemmalle joen uomaa kohti ja tässä teimme virheen, joka johti meidät pois merkiltyltä vaelluspolulta. (Vaikka emme sitä tässä vaiheessa tienneet.)

Kohta olimmekin menossa rinnettä ylöspäin mukavan tasaista nousevaa polkua mäntyjen keskellä.

Käännyimme takaisin kiivettyämme tarpeeksi ja tultuamme paikkaan, josta emme oikein tienneet, minne olisi pitänyt jatkaa. Mutta mitä siitä, että emme ihan tienneet, missä olimme. Maisemat olivat joka tapauksessa taas aivan huikeat. Sininen taivas ja vuoret ovat melkein lyömätön yhdistelmä.

Ilmeisesti olimme kuitenkin ohittaneet jonkun opastaulun, emmekä olleetkaan kävelleet sitä merkittyä reittiä, joka olisi lähempänä jotain pientä jokea. Takaisin tullessamme huomasimme savusta, että paikassa sittenkin oli virkistyssaluekin. Pari grillaajaa oli lähtenyt metsään meidän lisäksemme. Kaikesta epämääräisyydestä huolimatta ihan kiva retkipäivä. Ehkä tosiaankin emme vain osanneet suunnistaa oikein. Mennään joskus uudestaan vielä. Ehdottomasti. Kiva paikka, ja se oikea reitti olisi mennyt Miradorille nimeltään Martínez Falero ja reitti olisi pitänyt aloittaa museorakennuksen jälkeen sieltä virkistysalueelta. Se, mille me lähdimme, lähti parkkipaikalta. Mutta kuten sanottu, kiva retkipäivä, vaikka emme retkeilleetkään sitä reittiä, mitä piti. Ensi kerralla katsomme ekomuseon aukioloajat etukäteen ja kävelemme tuolle Martínez Faleron näköalapaikalle.

Lisäsin juuri tämän tekstin loppuun kappaleen, joka kertoo paikan oikeasta suorittamisesta.

Toisella kertaa katsoimme nimiä Aula de Naturaleza ja Contadoras ja teimme samat johtopäätökset kuin edelläkin. Sinne on tie, joka lähtee Fuente de Reinan mutkasta Malagan suunnasta tullessa jyrkästi vasemmalle ylös, sinne on viitoitus ja siellä on parkkipaikka. Eikä näköjään tarvitse jättää autoa edes parkkipaikalle, parin kilometrin ajon jälkeen olisi enää 300 metrin mäki kiivettävänä. Mutta tätä en kerro Juhalle!

Tästä siis löytyvät viitat. Tosin yksi viitta jotenkin epäilyttävästi osoitti tuonne ylös suoraan eteenpäin ja kävimme jopa tarkistamassa, miksi. Oikeasti vaeltamaan lähdimme tuota vasenta reunaa kiipeämättä minnekään.

Parkkipaikalta oli houkutteleva viitta Mirador de Pocopanille vasemmalle. Juhaa houkutteli erityisesti matka, reilut 2 km. Ainahan tuon verran voi suorittaa.

Katoimme taas eväskahvit ensin yhdelle kivelle mäen päälle ja lähdimme sitten vaeltamaan. Polku meni ensin reilusti alaspäin ja sitten alkoi kiivetä rinnettä.

Voi miten maisemat palkitsivatkaan! Ja marraskuinen sää oli ihan teepaitasää. Kun tulimme sopivan korkealle, pysähdyin näkymän eteen ja totesin, että tästä en lähde pitkään aikaan yhtään mihinkään. Juha oli samaa mieltä ja kaivoi repustaan kahvit ja leivät ja etsimme jonkun kannon jostain.

Oma mieli paloi kuitenkin tekemään loppuun sen, minkä olin aloittanutkin, eli kiipeämään Mirador de Pocopanille, joka jo näkyi kaukaa.

Mies ja miehen polvet olivat eri mieltä, ja niinpä päädyimme kompromissiin. Juha jäi metsään kannolle istumaan paikkaan, josta näki mäelle, ja minä jatkoin yksin. Ihan okei, jos polvet ovat kipeät. Tuo loppumatka oli se hankalin osuus reitistä joka tapauksessa. Oli enemmän nousuja ja laskuja ja kivisiä kohtia ja ihan viimeinen 300 metriä oli niin jyrkkää nousua, että tein oikeasti töitä sauvojen kanssa päästäkseni ylös ja taas ihailemaan maisemaa, joka jatkui kauas mereltä vuorille.

Ylhäällä oli perheitä piknikillä pikkulapsineen. Eipä tuo mikään ihme, espanjalaislapset näköjään kiipeävät ja juoksevat ihan mihin vain. Alas tuleminen oli paras meikäläisen tasapainokyvyillä tehdä siksakkia, oli se lasku niin jyrkkä. Pikkulapset kyllä juoksivat ohitseni mäkeä ylös ja alas. Juha löytyi tunnin seikkailun jälkeen samalta kannolta ja sitten kävelimme takaisin matkan Contadoresin parkkipaikalle. Espanjalaiset saavat tällä kertaa huutia matka-arvioistaan. Jos miradorille on viitan mukaan matkaa 2 km, suomalainen nainen kerää siellä edestakaisin käydessään askelmittariinsa 12 km. Joku on väärässä. Enkä usko, että se olen minä. Tämäkin kohde menee jatkoon.

 

Kolmas yrityksemme Malagan vuorten valloittamiseen noudatti samaa logiikkaa. Jos jossain metsän keskellä on viittojen mukaan kolmen tähden Hotelli Humaina ja sen vieressä Area Recreational El Cerrada, siellä on varmasti oltava jotain muutakin.

Ja olihan siellä. Jo matkalla hotelli Humainan suuntaan poikkesimme näköalapaikalle katsomaan Malagan yli merelle.

Hotellin vierestä löytyi parkkipaikka ja virkistysalue, jonka nimi on El Cerrado. Sekin näkyi kartoissa. Olimme jonkun reippailijan vihjeistä lukeneet, että siitä pitäisi ajaa soratietä vielä 1,7km eteenpäin ja sitten löytyisi parkkipaikka ja patikkareitin alku. Näin tehtiin. Ei löytynyt. Sen sijaan vastaamme käveli noin 400 lammasta.

Lampaat jatkoivat onneksi eri tielle kuin se, mitä me olimme tulleet.

Me luovuimme ajatuksesta lenkkeillä juuri näissä maisemissa ja palasimme Hotelli Humainan parkkipaikalle ja seurasimme Area Recreational  Cerrado 150 m viittaa. Nyt pyydän anteeksi sitä, että kirjoitukseni aluksi kritisoin vessojen ja palvelujen puutetta. Täällä oli ihan oikeat vesivessat, valmiit pöydät ja grillipaikat. Makkaroita, puita tai tulta meillä ei ollut, mutta hyvät kahvit ja leivät löytyivät omasta repusta.

Palasimme parkkipaikalle ja lähdimme hyvin viitoitettua reittiä ylös vuoren rinnettä kohti Mirador de Cochinoa.

Polku oli aluksi selkeää ja kivaa käveltävää, mutta vähän ylempänä tuli jo vähän kivisempiä nousuja. Tämä menee kyllä vielä kategoriaan helppo.

Siitä huolimatta Juhan ihmettelevä valitus oli ihan turhaa, kun tulimme lopuksi paikkaan, jonne olisi päässyt autollakin. Minun olisi kuulemma pitänyt kertoa se etukäteen. Mutta kävelemäänhän me Espanjaan tulimme! Olimme Mirador de Cochinolla. Aikamoinen tovi meni taas maisemia ihmetellessä, ja kiipesin taas vielä siitäkin ylemmäs niitä ihmettelemään ja kuvaamaan. Juhan piti jäädä alas ottamaan kuva kiipeilevästä naisesta.

 

 

Tuolla alhaalla edessä siis on tämä Mirador. Minä kiipesin vain vielä ylimääräistä näkemälleni mäelle.

Pakkohan se oli kiivetä aina vain eteenpäin, kun maisema parani joka askeleella.

Yhtäkkiä huomasimme olevamme ikään kuin sateessa. Ei oikeastaan satanut, mutta silmälaseihin tuli pisaroita ja takin pinta kastui. Olimme ohi kulkevassa pilvessä. Jännä tunne. Aurinko paistoi, mutta olimme kevyen sumun keskellä.

Hotelli Humaina ja meidän auto siinä parkkipaikalla näkyivät jossain alhaalla.

Lähdimme seuraamaan El Cerrada -viittoja näköalapaikalta pois vievän autotien vieressä olevalla polulla. Ja taas piti vähän väliä kääntyä taaksepäin katsomaan maisemaa.

Jos nyt lähtisin tuolle reitille uudelleen, kävelisin alas samaa tietä, jota tulinkin, tai kävelisin autotieksi viitoitettua pikkutietä takaisin Hotelli Humainalle. Paluumatkan loppupuoli oli jyrkkä ja kivinen.

Reitti oli vaikeudeltaan arvioitu keskinkertaiseksi. Se varmaan tuli siitä, että alku oli helppo ja loppu vaikea, joten keskimäärin oltiin kohdalla moderate tai media. Sauvojen kanssa ja varovaisesti tultiin, eipä ollut kiirettä mihinkään.

Tämäkin retkikohde menee jatkoon.

Neljäs kerta Malagan vuorilla kokoaa edelliset sekoilut kartalle ihan nätisti. Ajoimme Los Contadoresin parkkipaikalle seuraten Aula Naturaleza viitoitusta Fuente de la Reinan kohdalta tieltä A -7000. Olimme paikassa, josta viimeksi suunnistimme Pocopanin näköalapaikalle.

Jos olisimme lähteneet tulosuuntaamme alle kilometrin patikkamatkalle, olisimme tulleet tänne, missä kävimme El Cerradoon ajaessamme. 

Nyt ajattelimme kuitenkin ratkaista epätietoisuuden, joka meille jäi, kun lähdimme Torrijoksen ekomuseolta rinnereitille, joka ei johtanutkaan Martínez Faleron näköalapaikalle. Tältä parkkipaikalta löytyi tällainen viitta:

Jos siis seuraisimme tätä tietä, tulisimme ensin tuolle Martínez Faleron näköalapaikalle ja sieltä voisimme jatkaa Torrijoksen ekomuseoon ja näin näkisimme, millaista polkua sinne vaelletaan.

Lähdimme matkaan ja vähän kauhistelimme. Kuljimme nimittäin pientä sorapäällysteistä autotietä koko ajan alamäkeen. Ei alamäkeen käveleminen mikään varsinainen ongelma ole, mutta jos kävelee aluksi 2,5km alamäkeen ja suunnittelee tulevansa samaa reittiä takaisin, aikuisen elämänkokemuksella tietää, että ne matkan viimeiset 2,5km ovat sitten silkkaa ylämäkeä.

Suunnilleen alamäen puolivälissä oli sitten Martínez Faleron näköalapaikka. Ei se meistä oikein ollut erikseen kiipeämisen arvoinen. Näkymät olivat ylöspäin vuorenrinteelle ja muutenkin vaatimattomat, kun vertaa muiden näköalapaikkojen avariin näkymiin, mutta tarjosipa kuitenkin mukavan taukopaikan penkkeineen.

Jatkoimme autotietä ja lopulta tulimme Torrijoksen virkistys- ja leirintäalueelle. Ensimmäiseksi saan taas pyytää anteeksi, että tekstin aluksi väitin, ettei missään ole vessapalveluja. Täälläkin on.

Paikka oli nimetty myös leirintäalueeksi, siellä oli grillipaikkoja ja pöytiä, joiden ääressä espanjalaisperheet ja muut seurueet söivät eväitään ja oikeasti myös laittoivat ruokaa isoissa pannuissaan.

Söimme eväämme ja lähdimme paluumatkalle samaa autotietä pitkin. Ja lopuksi kiipesimme sen kahden ja puolen kilometrin mäen, jonka aluksi olimme tulleet alas. Ei se niin paha ollut sittenkään.

Näin olimme kulkeneet itsemme kartalle. El Cerranoon ja Los Contadoresiin pääsee kääntymällä Fuente de la Reinan kohdalta metsään. Torrijoksen ekomuseoon on oma viitta muutamaa kilometriä myöhemmin Malagasta päin tullessa. El Cerranosta voi vaeltaa Mirador de Cochinolle, Contadoresista Pocopanille ja Martínez Felerolle tai Torrijokseen asti.

Mitkä reitit menevät jatkoon? Suosikkimme on Los Contadores – Pocopan. Kivoja rinteitä, avaria maisemia ja kiva päätepiste reitille. Toinen kiva reitti oli El Cerranosta Mirador de Cochinolle, mutta sen tulisimme takaisin samaa tietä, kuin menimmekin, paluureitti oli meille liian jyrkkä ja kivinen. Kolmas jatkoon menijä oli itse löytämämme reitti Torrijoksesta rinteelle, ei se, joka oli merkitty karttoihin ja vei Martínez Felerolle. Tuo viimeisin Contadores – Martínez Felero – Torrijos oli pientä autotietä, vähän mitäänsanomaton ja tylsä. Mutta käypä toki, jos haluaa välttää kivikoita ja haluaa, että paikkaan tarvittaessa pääsee ajamaan autollakin.

Joka tapauksessa Malagan vuoret menevät vahvasti jatkoon.

 

Käy tykkäämässä Fb-sivuistamme, niin saat ilmoituksen uusista jutuistamme saman tien.

https://www.facebook.com/Espanjaan-Espanjassa-Espanjasta-1381715341933404/

Previous Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply