Mantelipuu kukkii Andalusian rinteillä (Guaro)

Guarossa vietetään joka vuosi Mantelipuiden kukkimisen päivää, Dia de los Almendros. Se oli eilen. Päivä sisältää opastetut vaellukset mantelipuita kasvaville rinteille, markkinoita, ohjelmaa ja manteliherkkuja. Ai että miksi emme menneet sinne eilen? Siihen on hyvin luonnollinen selitys. Eikä varmaan kovin yllättäväkään. Harmi, että sellaisesta syystä pitää jättää väliin hyvät juhlat.

 

Se on nimittäin parkkipaikkojen puute. Jos johonkin pikkukylään tulee satoja ihmisiä, pieni tie sinne ruuhkautuu moneksi tunniksi, eikä autoa voi pysäyttää mihinkään. Ei edes espanjalaisilla parkkivaloilla, joita Suomessa kutsutaan hätävilkuiksi. Emme menneet eilen, mutta eivätpä ne mantelipuut päivässä loppuun kuki. Lähdimme matkaan tänään.

Menimmekö suorinta reittiä? No emme tietenkään. Pysähtyäkin olisi voinut, vaikka nyt emme tehneet sitäkään. Olemme pari kertaa pysähtyneet Alhaurin el Grandessa, joka on ihan viehättävä paikka sellaiseen. Ensimmäisellä kerralla peruutimme auton parkkiin ison katedraalin viereen, koska katedraalit yleensä ovat siellä, minne turistienkin pitäisi löytää. Oli illansuu, kirkko kiinni, kuppiloissa hiljaista, kaduilla ei suunnilleen ketään. Talsimme hetkisen sinne tänne ja pidimme kyllä näkemästämme. Taisin ottaa muutamankin kuvan söpöistä lastenvaateliikkeiden ikkunoista.

Toisella kerralla navigoimme ensin kaupungin yläpuolelle katsomaan maisemia. Yleensä tällainen näkökulma on hyödyllinen ja sieltä saa kauniita kuvia, joissa on valkoinen kaupunki ja vuoria.

Sieltä suunnistimme keskustan turisti-infoon. Kadun varren parkkipaikan aika näytti yllättävältä. Maksullinen aamupäivästä kahteen asti ja sitten taas viidestä eteenpäin. Piti oikein tarkistaa asia joltain paikalliselta ohikulkijalta, ja totta se oli, siestan aikana parkki oli ilmainen. Turisti-infon tyttö oli innoissaan saadessaan ulkomaisia vieraita ja näytti kartalta monta tärkeää kohdetta, jotka olisivat taas auki mañana. Emme ilmeisesti osanneet tarpeeksi hyvin kertoa, että automme olisi ilmaisella parkkipaikalla pari tuntia ja me ajattelimme sinä aikana ottaa pienen kaupungin nähtävyydet haltuun.

Kävelimme kyllä taas sinne tänne ja otimme kauniita kuvia kauniista julkisivuista ja ovista ja pikkukaduista.

Guaroon ei ole Mondasta käännyttäessä enää monta kilometriä. Olimme syöttäneet navigaattorille kaupungintalon osoitteen osuaksemme sopivasti keskustaan ja matkakumppanimme Pena yritti sinnikkäästi saada meitä kääntymään päätieltä hurjiin poikittaisiin alamäkiin. Yhtä sinnikkäästi lähes huusin kuskille: ”Älä käänny!” ja lopulta suunnistin ihan sinne minne halusinkin. Ei löytynyt laillista parkkipaikkaa tämänkään Plaza Españan reunoilta, mutta jätimme auton siihen, minne muutkin omansa olivat jättäneet ja kävimme hakemassa sen kartan. Turha varmaan mainitakaan, että pysäköintikieltomerkin lisäkilvessä sanotaan sen koskevan koko aukiota.

Kaupungintalon aulan neito tiesi lähes kysymättäkin, että olimme vailla Mantelinkukkapäivän vaellusreittejä. Lähes yhtä kysymättä hän näytti meille, että tässä olisi tämä lyhyt vaihtoehto, ja sitäkin voisi vielä lyhentää ajamalla autolla ylämäkeen Ermitan suuntaan, jonka jälkeen näkymät rinteille vasta paranisivat. Nappasin mukaani myös sen toisen pitemmän reitin kartan, mutta ajoimme kiltisti ensin pikkukatuja pitkin ja sitten ylämäkeen. Rakennusmiehet moikkasivat ja siirtelivät jälleen kerran tikkaitaan, että mahduimme menemään.

Puolivälissä ylämäkeä oli houkuttelevan näköista parkkitilaa hautausmaan portin vieressä ja päätimme siinä jalkautua. Lähdin saman tien houkuttelevaa sivupolkua ylämäkeen ilman että Juha edes huomasi matkani suuntaa. Tuolla hautausmaalla hän oli tovin minua etsiskellyt samalla kun minä vain tähtäilin ylhäältä mäeltä uusia kuvia keltaisen nurmikon yli ja väistelin pelottavia irtokoiria.

Yhdessä lähdimme ylämäkeen. Kuvat parin kilometrin matkalta sekä vuorille, rinteille että Guaron kylän yli kertovat nyt paremmin kuin sanat.

Mäen jälkeen olisi voinut jatkaa alamäkeen, mutta minkä alas menee, sen tulee myös ylös ja lähivuorten rinteillä jo satoi. Käännyimme vain takaisin kameran muistikortti täynnä kauneutta.

Vuorten rinteillä näkyi siellä täällä lähestyviä sadekuuroja.

Onneksi vasta kylästä pois ajaessamme tuulilasiin putoilivat ensimmäiset vesipisarat.

Muutaman kilometrin päässä Guarosta on Mondan kylä, josta aivan pian saattaa tulla Vain elämää –sarjan fanien pyhiinvaelluskohde. Käännyimme Castillo de Mondan jyrkälle ja kapealle tielle. Muutamassa jyrkässä mutkassa ja jyrkässä mäessä oli tulla uskonpuute. Auton renkaat sutivat sateen liukastamalla tiellä ja nousuprosentteja oli enemmän kuin ikinä. En osaa suositella ylös ajamista, mutta kyllä siellä ylhäällä joitain autoja oli, ja hetken päästä perässämme sinne saapui isolla pakettiautolla myös tutun näköisiä suomalaisia muusikoita.

Tuo kuvassa näkyvä portaitten näköinen kaistale on ajotie. Siitä tultiin.

Linnassa oli ”yksityistilaisuus”, sisälle emme päässeet. Portti nähtiin ja kivat näkymät linnalta alas. Linnasta ja sen tornissa liehuvista Espanjan ja Suomen lipuista otin kuvan vasta päästyämme takaisin maantielle.

Takaisin tullessa voi Coinin jälkeen kääntyä Mijasin ja Fuengirolan suuntaan, jos tykkää ajaa vuoristoteitä. Meistä toinen tykkää, toinen taas ei ajaisi ikinä. Mutta onneksi autolla ajamiseen tarvitaan vain se toinen ja toinen voi ottaa kuvia kaikilla mahdollisilla levähdyspaikoilla.

Previous Post Next Post

8 Comments

  • Reply Martta / Martan Matkassa 2018-02-14 at 00:32

    Kylläpä on upeita nuo mantelipuut! Olisi aivan mahtavaa päästä patikoimaan tuonne! Ihmettelinkin miksi tuo Mondan kylä kuullosti niin tutulta, mutta sehän oli tietysti Vain elämää eikä Ronda 😉

  • Reply espanjaan 2018-02-14 at 08:53

    Minustakin tuntuu, että mantelipuut saisivat kukkia täällä aina, eikä vain parin tammi-helmikuisen viikon aikana. Ne ovat niin suloisia. Kiitos palautteesta!

  • Reply Ne Tammelat 2018-02-16 at 18:17

    Upeita maisemia ja mantelipuita! En ole koskaan miettinyt, että missä ja miten manteli kasvaa. Nyt tuli paikkaus siihenkin kohtaan sivistyksessä 🙂 Pähkinäpensaita löytyy ihan Helsingistäkin ja joskus ollaan maisteltu satoa, ehkä pitää ensi kesänä yrittää kerätä niitä enemmän ja loihtia jotain kivaa.

  • Reply espanjaan 2018-02-16 at 19:46

    Kiva, kun kävit lukemassa, kiitos! Minulle aukesi tämän tekstin jälkeen myös se, miten mantelipuun hedelmä käsitellään. Siitä kuoritaan ensin se huokoinen ja helposti aukeava kuori ja sen sisällä oleva kova hedelmän kuori rikotaan ja vasta sen sisällä on syötävä manteli. Joulupuuroon vielä sekin kuoritaan valkoiseksi. Aika työläs pähkinä, ennen kuin sen purtavaksi saa.

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi 2018-02-16 at 19:47

    Ajoimme tänään Mondan kylän läpi, kun matkasimme Marbellaan. Tuon linnankin näimme.

    Mantelipuunkukat ovat kuin pieniä ruusuja. Aivan ihania. Vosin kuvailla niitä loputtomiin ja niin taisin tehdäkin, kun vierailimme Comaresin kylässä. Matkalla oli aivan loistavia paikkoja pitää vähän taukoa ja ihailla mantelipuita.

    • Reply espanjaan 2018-02-16 at 20:35

      Andalusia tarjoaa niin valtavasti kaunista ja mielenkiintoista. Kiva, kun kävit lukemassa. Kävin katsomassa kuvasi Comaresista ja näytän niitä juuri miehelle, ehkä lähipäivinä.

  • Reply Janne Toivonen 2018-05-29 at 15:33

    Hei!
    Teillä näyttää olevan artikkeli, ”Mantelipuu kukkii talven keskellä”. Onko teillä tietoa, minkä värinen on mantelipuun kuoren alla oleva puu(kuivuneena ja tuoreena)? Olen etsinyt tätä tietoa, mutta en ole löytänyt vastausta.

    • Reply espanjaan 2018-06-06 at 14:36

      Mielenkiintoinen kysymys Janne. Tällä hetkellä en muista, mutta voin käydä katselemassa kuviani, jos sattuisin löytämään jotain, joka vastaisi tuohon. Miksi muuten kysyt? Tarvitsetko tuota tietoa erityisesti johonkin – oma uteliaisuuteni heräsi.

    Leave a Reply


    Find us on Facebook