Tuntematon Itä-Viro, toukokuu 2017

Tallinnaan on helppo piipahtaa vaikka muutamaksi tunniksi ja moni jatkaa matkaansa myös Pärnuun ja Tarttoon mutta kuinka moni on lähtenyt ihan vapaaehtoisesti itään päin kohti Venäjän rajaa?? Eihän siellä ole mitäään? Vai….?

Toukokuun alkupuolella juuri ennen äitienpäivää lähdemme pienellä ryhmällä Tallinnasta kohti Avinurmea. Maisema on matalaa – ”laakean aakeaa” ja jossain vaiheessa alkaa pyryttämään lunta oikein kunnolla! Varsinainen kevät… Avinurmessa käymme tutustumassa Puutyöpajassa paikalliseen käsityöperinteeseen ja haukkaamassa lounasta. Työpajassa voi myös viettää muutaman tunnin askartelemassa jotain matkamuistoksi tai ryhmän aktiviteettina; tälläkertaa teimme itsellemme kauniit perhoset jääkaappimagneeteiksi. Lounas oli mielenkiintoinen – täällä maaseudulla suositaan kaikkea lähiruokaa joten ruuan aineksetkin oli ihan pihan perukoilta poimittua: nokkos-vuohenputkikeittoa jossa oli vatkattua kananmunaa sattumina ja paikallista ihanaa vähän saaristolaisleivän tyylistä leipää punajuurilevitteellä (jos käyn juttelemassa oman pihan kirotuille vuohenputkille että alan ”viljelemään” niitä soppatarpeiksi katoaisikohan ne kuten kaikki muut viljely-yritykseni??).

Avinurmen puutyöpajan kaupassa on kaikkea viehättävää myytävänä ja tokihan meillekin tarttuu pieniä tuliaisia mukaan, oma koti-gurmandini sai makkaranleikkuulaudan!

Matka jatkui pitkin lumista maaseutua ja saavuimme pian Peipsijärven rantaan. Silmänkantamattomiin hiekkarantaa ja mäntymetsää! Miten mahtavaa täällä olisikaan olla helteisenä kesäpäivänä…! Kuinka moni on edes kuullut Peipsijärven rantahietikoista?

Myöhemmin iltapäivällä saavuimme Mäetaguse hotelliin. Pienessä maalaiskylässä sijaitseva kaunis kartano on entisöity viehättäväksi spa-hotelliksi. Kartanon päärakennuksen lisäksi pihapiiristä löytyy Metsästysmuseo jossa voi myös järjestää yksityistilaisuuksia kuten illallisia sekä Käsityötalo. Tässä rakennuksessa on – suorastaan kadehdittavan upeat – tilat paikallisille koululaisille puu- ja käsitöihin, maalausluokka ja hieno opetuskeittiö upouusine välineineen. Virossa Mäetagusen kaltaiset kartanohotellit saavat valtion tukea jos antavat osan tiloista paikallisen koulun käyttöön, sanoisin että todellinen win-win tilanne! Näissä tiloissa voi myös järjestää koulutuntien ulkopuolella vaikka kokkikoulua turistiryhmille.

Nautimme hienon illallisen Metsästysmuseon salissa ja saimme maistella monia herkullisia vaihtoehtoja hotellin tarjonnasta. Paikallisruokaa jälleen. Majoitustilat oli kodikkaat mutta pienehköt, varmasti 3* ansaitusti. Aamiainen ok, spahan en ehtinyt muuta kuin kurkkaamaan. Hoitojakin oli saatavilla mutta aika ei riittänyt testaamiseen.

Aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Kuremäen nunnaluostaria. Nunnaluostari sijaitsee mäellä pienen kyläpahasen yläpuolella. Koko alue on viimeisen päälle siisti ja viehättävä, kaunista kirkkoa ympäröi pienet puiset asuinrakennukset sekä leipomo ja ruokalarakennukset. Talojen keskellä oli myös kaunis puutarha joka jatkui hedelmätarhana talojen toisella puolella. Luostarin alapuolella on pieni lähde josta maistoimme ihmeitätekevää vettä. Sitä odotellessa….

Kävimme matkamme aikana myös Alutagusen Loma- ja Urheilukeskukseen sekä Seikkailupuistoon . Tänne voisi hyvin tuoda luokkaretkeläisiä tai vaikka rippileiriläisiä! Kiva paikka, paljon aktiviteetteja, mukavat siistit majoitustilat eikä järvellekään ollut pitkä matka!

Lopulta saavuimme Narvaan joka oli kuin suoraan menneisyydestä! Korjaustyöt ja talojen kunnostus oli vasta alkutekijöissään mutta yllättäen raatihuoneen torilta löytyi upea ja moderni kansainvälinen yliopisto (Narva College of Tartu University)! Yliopiston tiloissa on myös upea kahvila ”Muna” jonka ruuat vetää vertoja parhaimmillekin ravintoloille onhan ravintolan omistaja eräs Tallinnasta lähtenyt huippukokki!

Narvassa käymme kiertelemässä Bastionin tunneleissa ja jokirannassa. Rannan ”raitti” on siistitty ja kunnostettu ja kesäisin se onkin täynnä erilaisia kojuja ja kahviloita sekä ohjelmaa. Ja Venäjä on siinä kivenheiton päässä. Toisella rannalla Narvan linna ja toisella Ivangorodin linnoitus. Muuten Narvasta jäi (vielä) sellainen kulahtanut tunnelma eikä ihan heti kaipaa sinne takaisin.

Sen sijaan käynti Narvajoen suulla meren rannassa sai huokailemaan ihastuksesta – jälleen ihan käsittämättömät hiekkarannat ja pieni kylä jossa oli mm iso ja siisti Spa-hotelli Meresuu. Jo vuosien ajan suomalaiset ovat täällä käyneet nauttimassa meri-ilmasta ja hotellin palveluista.

Toisen yön vietimme Toila Spa-hotellissa . Tämäkin hotelli oli siistiä turistitasoa ja spa osastokin mukava – siellä oli yleinen osasto altaineen sekä eri maksusta ”parempi puoli” jossa sai olla ihan rauhassa. Lisäksi näissä spa –hotelleissa on tietty laaja tarjonta erilaisia kauneushoitoja. Buffet-illallinen oli aika perus mutta aamiaisesta ei ollut valittamista – se oli erittäin runsas ja maistuva.

Viimeisen päivän ensimmäinen vierailu oli kauniissa Sakan kartanossa jossa myös on samat palvelut kuin noissa edellä mainituissa suurissa hotellikomplekseissa mutta hieman hulppeammassa ympäristössä. Tämä aikanaan yksityisasunnoksi rakennettu kartano on nyt kaunis ja persoonallinen hotelli jossa jokainen huone on erilainen. Sivurakennuksessa (entinen tallirakennus) on 33 hotellihuonetta ja pieni spa. Kartano sijaitsee korkealla kalliotöyräällä ja näkymä merelle on upea! Kallion reunalla on myös Meritorni jonka voi vuokrata kokouskäyttöön. Miten sitten malttaa kokoustaa niissä maisemissa?? Pihapiirissä on myös 6 pikkumajaa ja paikat asuntoautoille/-vaunuille.

Sitten siirryttiinkin vähän reippaampaan menoon. Ajoimme Viron kaivosmuseolle ja siellä saimme kulkupeleiksi miehistönkuljetusauton ja kunnon maasturin louhossafarille ! Kaivokset tuottavat kiviainesta joka täytyy kasata jonnekin ja nämä vuoret on nyt otettu hyötykäyttöön. Niitä on maisemoitu ja niihin on myös tehty ”järviä” vesiurheilua varten. Ja tietenkin niitä pitkin voi ajaa maastorallia…. Pakarat ja sekä oli kovilla kun mentiin jyrkänteen reunaa kylki edellä tai lähes pystyjyrkkää mäkeä ylös ja alas! Retki oli hauska ja sen loputtua saavuimme takaisin Kohtlan kaivokselle . Seuraavaksi lähdimme maan alle reiluksi tunniksi ja meille esiteltiin vanhan kaivoksen käytäviä ja toimintaa. Ja lounaskin syötiin kaivoksen uumenissa.

Seuraava etappi oli vastaava tuhkavuori mutta erilaisessa käytössä: vuosia sitten 2 nuorta poikaa lasketteli tätä mäkeä alas aina kun lunta oli tarpeeksi ja he haaveilivat ihan oikeasta laskettelurinteestä valoineen ja hisseineen. Meni 10 vuotta ja nyt paikalla on näiden nuorukaisten (nyt jo perheellisiä miehiä) haaveilema urheilukeskus Kiviõli ! Eihän ne haaveet jääneet pelkkään laskettelurinteeseen vaan nyt mäkeä hyödynnetään myös kesäaikana, sieltä löytyy motocrossia, mäkiautoja, maastopyöräilyä ja löytyypä sieltä zip – vaijeriratakin kaiken muun lisäksi! Mieli teki mutta en sittenkään uskaltanut kokeilla!

Viimeinen etappimme oli Purtsen linnoitus  ja olutpanimo. Purtsen linna on nykyään yksityisomistuksessa mutta linnan alakerrassa on viihtyisä ravintola ja seuraavassa kerroksessa juhlatila jonka voi vuokrata omiin tarkoituksiin kuten häihin tai kokouksiin. Ravintolassa voi maistella pienpanimon oluita – Purtsen panimo aloitti toimintansa vasta vajaa vuosi sitten mutta on jo ehtinyt voittaa palkinnon kansainvälisillä messuilla uudesta pullomallista.

Taas nähtiin paljon uutta ja ihmeellistä! Näin kesällä tuo Itä-Viro olisi varmaan todella kaunis matkailukohde.

  • Helena –

Romania, osa 2: kylpyläunelmia ja maaseutumatkailua

Kun kerran pääsee ennakkoluuloistaan (kuten minä vuosi sitten) voi Romaniaan matkustaa uudelleenkin! Tälläkertaa matkakohteena oli Romanian luoteisosa lähellä Unkarin rajaa.

Koska lentoyhteydet Oradeaan alkavat vasta kesällä 2017 (Helsinki-Bukarest-Oradea) lensimme Budapestiin ja jatkoimme siitä eteenpäin tilataksilla. Kolme varttia ajettuamme kuski sai puhelun ja totesi että yksi matkustaja jäi kyydistä – eipä mitään, me jäimme maantien varteen kuppilaan istuskelemaan ja kuski porhalsi peräkärryineen takaisin Budapestin lentokentälle! Pieni vaatimaton kuppila mutta tiski täynnä herkullisia paikallisia ruokia – matkaseurasta yksi jos toinen maisteli heti gulassin tyylistä soppaa ja nautti ensimmäiset lasilliset paikallista valkoviiniä (ei kyllä ollut hirveän laadukasta).

Nelisen tuntia myöhemmin (normaalisti matkaan menee n 3,5h) saavuimme Oradeaan ja jatkoimme sen ohi matkaa Baile Felixin kylään. N kilometrin päässä kylästä on neljän tähden kylpylähotelliksi luokiteltu Hotel President. Hotelli on avattu 2001 ja laajennettu muutama vuosi sitten ensimmäisen kerran. Päärakennuksessa on standardhuoneita ja laajennusosassa kylpyläasiakkaille varattuja superior- ja perhehuoneita. Tämän rakennuksen yhteydessä on sisäuima-allas sekä pihalla ulkouima-altaat. Altaiden vesi tulee n 200 m syvyydestä ja on erittäin mineraalipitoista ja n 36 astetta lämmintä! Koska kyse on pintavedestä ei tyypillistä rikintuoksua ole lainkaan. Koska Hotel Presidentillä on myös oma Aqua Park jossa lapsiperheet voivat nauttia altaista ja vesiliukumäistä on sen yhteyteen tehty myös perheille parhaiten soveltuvat majoitustilat. Kesällä 2017 avautuu uusin laajennusosa.

Kylpylä on valoisa, siisti ja hyvin varusteltu. Hoitoja on joka makuun ja tarpeeseen. Yksittäisten hoitojen hinnat ei päätä huimaa – mutakylpy maksoi n 20€. Paketissa päivän hoidot tulevat suhteessa vieläkin halvemmaksi. Hotellin toimintaperiaate kylpyläasiakkaille on se että tullaan viikon tai kahden ”kuurille” joka alkaa lääkärintarkastuksesta ja henkilökohtaisen hoito-ohjelman suunnittelusta. Mutta toki tänne pääsee lyhyemmäksikin ajaksi! Kylpyläasiakkaille kuuluu puoli- tai täysihoito paketin hintaan; runsaalla aamiaisella oli tarjolla paljon paikallista ruokaa tiskillä paistettujen munakkaiden ja lettujen lisäksi – mielestäni neljästä tähdestä jäi uupumaan vain kunnollinen tuoremehu! Myös muut ateriat on yleensä buffetista mutta meille oli järjestetty a’ la carte illalliset.

Iltapäivä menikin sujuvasti matkaseuraan tutustumisessa ja illalliselle valmistautumisessa. Illallisen jälkeen muutamat meistä jo malttamattomina päättivät mennä ulkoaltaaseen vaikka ilman lämpötila laskikin lähelle nollaa. Huomaamatta altaassa tuli lilluttua puolille öin jolloin allas suljettiin.

Seuraava päivä oli varattu tiloihin tutustumiseen sekä hoitojen testailuun – itse valitsin runsaasta tarjonnasta parafiinikääreen selkääni ja ”lääketieteellisen hieronnan”. Tuo hieronta kesti vain vartin mutta kyllä poika tiesi mitä teki! Hän näppärästi muljutteli kipeitä kohtia selässäni ja kertoi samalla huonolla englanninkielellään mitä voisin tehdä parantaakseni selän kuntoa. Kun vielä suoraan hieronnasta sain kuuman parafiinikääreen selkääni olo alkoi olemaan jo täydellisen rento! Iltapäivän vietimme altailla lämpimässä vedessä lilluen.

Illalla meille oli järjestetty illallinen pihan tuvassa. Nuorisoryhmä kävi esittämässä kansantansseja ja -lauluja ja saimme myös perehdytyksen romanialaisiin viineihin tastingin muodossa. Illallinen oli tyypillinen romanialainen – paljon lihaa ja lisukkeena polentaa, hyvää mutta tuhtia! Suurin yllätys oli jälkiruoka; minulla sattui olemaan syntymäpäivä ja onnittelulaulun saattelemana sain ison herkullisen täytekakun seurueen kesken jaettavaksi! Hieno ilta, mutta emme enää jaksaneet lähteä yöuinnille…

Seuraava päivä oli varattu retkeilylle lähialueille. Olin varannut itselleni mutakylvyn aikaisin aamulla ennen lähtöä – ensin kylpy lämpimässä mustalla mudalla sekoitetussa mineraalivedessä, sitten suihkun kautta ”kapaloihin” lepäämään ja lopulta kokovartalon öljyäminen laventeliöljyllä…. Kyllä harmitti että piti lähteä reissuun, olin ihan valmis palaamaan sänkyyni peittojen alle!

Ensimmäinen kohteemme oli n tunnin matkan päässä sijaitseva Meziad Cave – tippukiviluola. Luolasto on todella valtava ja kiipeilemme tasolta toiselle yli kilometrin matkan! Seurueemme nuorin jäsen, 3v Isabella jaksaa tepsuttaa porukan mukana kiltisti ja väsymättä vaikka reitillä on paljon portaita ja liukkaita polkuja. Seuraava kohteemme on Crystal Cave eli Kristalliluola joka löytyi vahingossa bauksiittikaivoksesta. Luola on ahdas ja sinne joutuu kapuamaan lähes yksi kerrallaan mutta luonnonkristallit ovat upeita!

Kylmistä luolista lähdemme ajelemaan kauniin maaseudun halki Rozian kylään lounaalle. Maisemat maaseudulla ovat todella kauniit ja tuntuu kuin olisi palannut 100 vuotta taaksepäin ajassa! Omena- ja kirsikkapuut kukkivat, sireenit oli juuri avaamassa kukkiaan, kanat ja lampaat käyskentelivät vapaina pihamailla, mummo kapsutteli pientä peltolänttiään kuokalla…. Pysähdyspaikkamme oli mäen laella ja sieltä oli huikaisevat näkymät yli laaksojen. Talot olivat vanhoja ja hyvin kunnossapidettyjä, saipa näitä torppia varattua yöpymiseenkin parillakymmenellä eurolla isollekin seurueelle!

Meille katettiin kunnon maalaislounas – tomaattia, kurkkua, fetan kaltaista juustoa, maalaismakkaroita ja maalaisleipää alkupalaksi ja kanakeittoa pääruuaksi. Kaikki huuhdottiin alas paikallisella viinillä ja palinkalla! Palinka on paikallinen snapsi jota tehdään kaikista mahdollisista marjoista ja hedelmistä – kirsikoista, päärynöistä, kvittenistä, mustikoista jne. Polttaa kurkussa mutta lämmittää mukavasti! Jälkiruuaksi saimme paikallisia munkkeja gogoseja, jotka avattiin hieman ja sisään laitettiin mustikka- tai persikkahilloa. Ihan taivaallista!! Siinä missä muut napsivat palinkaa minä napsin munkkeja…. Toki maistoin isännän tekemää mustikka- ja kvittenilikööriä, enemmän minun makuuni kuin snapsit!

Seuraavana aamuna kävin vielä ottamassa kasvohoidon ennen lähtöä tutustumaan Oradean kaupunkiin. Oradea on yksi Romanian vauraimmista kaupungeista. Sitä on entisöity erittäin kauniisti, vain ihan vanhimman osan talot on ränsistyneitä kuin Bukarestissakin: talot on yksityisomistuksessa eikä omistajilla ole rahaa kunnostukseen. Harmi sinänsä. Mutta muuten kaupungin jugend ja art-deco talot on upeita! Torilla on parhaillaan pääsiäismarkkinat ja vietämme siellä hetken auringosta nauttien. Kesää kohti avataan lukuisia kahviloita ja ravintoloita ympäri kaupunkia, voin vain kuvitella miten mukava niissä on pian istuskella!

Vierailimme myös vanhassa linnoituksessa johon Hotel Presidentin omistaja on juuri avannut uuden hotellinsa: Hotel Cetate. Tietenkin kaupungissa piti myös shoppailla ja niinpä lähdimme myös hetkeksi paikalliseen kauppakeskukseen.  Pakko myöntää että vähän hämmästyin – Lotus Oradea oli ihan meidän kauppakeskuksiin verrattavissa oleva ostosparatiisi! Ihan omaa tyhmyyttä että kuvittelee olevansa keskellä ei mitään jossain Romanian/ Unkarin rajamailla….

Illan lähestyessä menimme ReWine Bariin viinitastingille. Romaniassa on 1800 eri viinilaatua joten vaikka kuinka yritimme emme päässeet kuin raapaisemaan pintaa. Mutta laadukkaasti! Tarjotut viinit oli erinomaisia, testasimme 6 viiniä valkoisesta rose’hen ja punaiseen. ReWine on myös hyvä ruokapaikka vaikka tälläkertaa maistelimme vain pieniä suolaisia suupaloja viinien välissä. Täältä lähti mukaan muutama erinomainen viini kotiin viemisiksi.

Viimeisen illan illallisen söimme Hotelli Stokkerissa, ehkä paras illallinen koko reissulla: ankankoipea, punakaalia ja paistettua omenaa! Viinin lämmittäminä ja hieman jo reissaamisen väsyttäminä innostuimme kertomaan vitsejä – no mitä voi kuvitella kun pöydässä on norjalaisia, suomalaisia ja ruotsalaisia?? Jokaisella oli joku lempivitsi toisesta kansallisuudesta ja lopulta nauroimme vatsat kipeinä ja kyyneleet silmissä! Eikä hysteriaa helpottanut lainkaan soittaja jonka viulu olisi pahasti kaivannut viritystä, lauluäänestä puhumattakaan!

Seuraavana aamuna olikin omalla kohdalla jo lähtö takaisin Suomeen, muut jäivät vielä jatkamaan matkaa pariksi päiväksi.

Matkakumppanin sanoin: Pakkohan tänne on palata, 1800 viinilaadun testaamiseen menee ainakin puolitoista vuotta!!

Helena

 

 

 

 

Karibialaisia tunnelmia: Dominikaaninen tasavalta, Cabarete

Hola!

Joskus käy tuuri ja löytyy kohtuuhintainen loma ihan sattumalta, nyt kävi niin. Koska kohde oli tuntematon etsimme tälläkertaa pakettimatkaa ja Aurinkomatkoilla sattui olemaan juuri oikeaan aikaan 2 viikon matka Cabareteen Dominikaaniseen tasavaltaan.

Viikkoa ennen matkaa saimme viestin joka alkoi sanoilla: pahoittelemme…..

Ensin iskee paniikki matkan peruuntumisesta ja sitten alkaa naurattamaan: matkatoimisto pahoitteli hotellin ylibuukkausta ja tiedusteli sopisiko meille 1 viikoksi parempi huoneluokka! Ja vaivanpalkaksi siitä että joudumme kesken kaiken vaihtamaan omaan huoneluokkaamme takaisin saamme vielä 30€/hlö palautusta. No tokihan meille sopii! Lisäjännitystä loman alkuun tuo vielä ilmailualan lakko joka osuu juuri lomaviikollemme – onneksi lakko tuntuu kohdistuvan enemmän kotimaan lentoihin kuin chartereihin…

Ilta/yölento finskillä sujuu mukavasti, tosin täytyy sanoa ettei taso ole sama kuin muissa kaukolentoyhtiöissä! Valitettavasti. Perillä Dominikaanisessa ollaan yhden aikaan aamuyöllä ja maahantulomuodollisuudet sujuu mukavasti. Huomaamme että esim lapsiperheet ohjataan näppärästi omaan jonoonsa jottei tarvitse jonottaa.

Neljänkymmenen kilometrin päässä Puerto Platan lentokentästä on Cabareten kylä josta löytyi hotellimme Villa Taina.  Huoneemme (se parempi siis) on erittäin tilava ja  mukava, molemmille omat queen-size vuoteet ja iso kylpyhuone. Parvekekin on mutta se aukeaa talojen väliseen kuiluun. No, eipä tänne tultukaan parvekkeella oleskelemaan. Hotellissa on 2 rakennusta; päärakennus kadun varressa ja rantarakennus uima-altaineen merenrannassa. Kaunista ja hyvinhoidettua puutarhaa myöten! Sataa…

4 tunnin makeiden unien jälkeen onkin aamaisen aika rantaravintolassa. Monipuolinen ja herkullienn aamiainen vastapaistettuine omeletteineen ja lettuineen on erittäin hyvä. Hedelmiä, kookoksenpaloja ja kunnon tuoremehuja on myäs tarjolla.

Rannalla tuulee. Siis-todella-tuulee! Joka ikinen päivä.

Aamu on vielä pilvinen ja 23 astetta melkein viileää. Majoitumme kuitenkin rantaan palmujen katveeseen ja heti on ensimmäinen ” hello, my friend” – rantamyyjä paikalla. Vaihdetaan kuulumiset ja katsellaan retkien tarjontaa. Emme ottaneet retkiä matkatoimiston kautta koska tiesimme että hinnat on korkeammat kuin paikallisten kautta otettuna. Valasreissu ja Blue lagoon – luolareissu viehättivat meitä ja lopulta ne varasimmekin.

Poikkeuksena aiempiin rantakohteisiin rantamyyjät ovat täällä rekisteröityneitä ja esittelevät mielellään kaulassaan roikkuvaa lupalappuaan. Kaikki vieläpä pukeutuneet siististi ja samalla tavalla vaaleansinisiin paitoihin. Tyrkyttämistä ei myöskään ole kiusaksi asti, kun olemme kerran sanoneet ”ei kiitos” meitä vain tervehditään jatkossa ja jatketaan matkaa.

Päivä kului rattoisasti aurinkoa ottaen ja kite surffareita ihaillen. Purjeita oli valehtelematta parisataa samaan aikaan lahdella – upea näky!  Iltapäivällä kiertelimme kylällä ja kaupoissa. Kaupat oli tyypillisiä rantakohteen uima-asu/ rantamekko/ reppu ja matkamuistomyymälöitä. Myyjät toki yllyttävät ohikulkijaa kauppaansa tutustumaan mutta ärsyttävä tyrkytys ja hihasta repiminen puuttuu. Ja ne hymyt, niiden perässä on helppo langeta ostoksiin…

Aamuseitsemältä lähdemme valassafarille 3h matkan päähän Samanan lahdelle. Matkalla nautitaan tienvarsiravintolassa aamupalaa ja matka jatkuu. Keli arveluttaa sillä matkalla sataa ripottelee vettä vähän väliä. Perillä suuri pettymys veneen suhteen – olimme odottaneet kunnon venettä etu- ja takakansineen mutta saimme shuttleveneen joka oli  mitoitettu 40 hengelle ja meitä oli 50. Osa joutui seisomaan eikä kaikille ollut edes pelastusliivejä tarjolla. Sää sentään oli parantunut upean aurinkoiseksi.

Innosta piukeana kurottelin selkämeren välistä ja kuvasin 3 massiivista varjoa veden alla kunnes matkakumppani sanoi niiden olevan levälauttoja! No, niistä on ainakin hyvät kuvat! Kun valaat lopulta tulivat kaikki nousivat seisomaan eikä selkien takaa enää nähnyt mitään. Vilauksen suihkusta ja tumman häivähdyksen pinnalla, kameran moottorilaukaisin lauloi kaiken varalta ja kuvasi kymmeniä kuvia ilman että näin mistä kuvia otin. Puolitoista tuntia  ajoimme ympyrää kunnon merenkäynnissä kuin kaarnalaiva. Mereen tottumattomat voivat huonosti mutta me nautimme isoista aalloista!

Paluumatkalla pysähdyimmme Bacardi saarelle (Cayo Levantado) lounaalle ja parin tunnin auringonotolle. Kuumaa kun tuuli ei vilvoitellut kuten omalla rannallamme!

Lopulta vene ajoi maihin ja juoksimme nopeasti vessaan jotta jaksaisimme 3 h paluumatkan. Vessakäynnin aikana bussimme lähti ilman  meitä! Onneksi vielä yksi tilataksi oli paikalla ja mahduimme juuri ja juuri sen kyytiin. Taukopaikalla puolimatkassa vaihdoimme omaan bussiimme äärimmäisen näreissämme tapahtuneesta. Kukaan ei pahoitellut eikä pyytänyt anteeksi…

Illalla ei tarvinnut unta houkutella… Ei todellakaan hintansa (95$) arvoinen reissu ellei vene ole asiallinen! Valasreissuja tehdään joulukuusta maaliskuun loppuun saakka valaiden soidinmenojen aikaan.

Meitä varoiteltiin jo etukäteen siitä että Dominikaaninen ei ole ollenkaan niin turvallinen paikka kuin mihin olimme tottuneet. Sentään vuosikymmeniä matkusteltu ilman varkauksia tai muitaakaan haavereita. Varmuuden vuoksi olimme jättäneet korut kotiin eikä rahaa ollut koskaan mukana kuin päivän ruokarahojen verran. Heti ensimmäisenä aamuna avuliaat rantamyyjät osoittelivat meille paikat mihin ei saa pimeällä lähteä – eikö teillä ole yhtään miestä mukana, no sitten ei mennä rannalle enää pimeällä eikä keskustan ulkopuolellekaan! Vaan kuinka käykään (ei onneksi meille!!), eräs suomalaispariskunta hotellistamme tulee kauhistuneina kertomaan kuinka mieheltä varastettiin kaulakoru rannalla – klo oli 11 keskellä kirkasta päivää! Ihan siinä muutama sata metriä meidän aurinkotuoleistamme! Kaksi nuorta miestä oli tullut ja takaapäin riuhtaisseet ketjun miehen kaulasta niin etta naarmut oli vieläkin näkyvissä. Mies – pitkä ja roteva suomalaismies oli silminnähden kauhistunut tapahtuneesta ja lähtikin pian huoneeseensa ottamaan tilkan rommia tasaamaan sydämensykettä. Rouva istui hetken meidän kanssamme laskemassa verenpainettaan ja päivittelimme asiaa. Pysyttelimme keskustassa ja rannalla ravintoloiden alueella emmekä itse tunteneet oloamme turvattomaksi. Kävipä matkaseura erään paikallisen kanssa tutustumassa tämän kotiin ja silloin sanoi tunteneensa olonsa hieman oudoksi paikallisten ihmetellessä ja katsellessa vilpittömän paheksuvasti ”tunkeutujaa”.

Eräänä päivänä vuokrasimme taksin käyttöömme koko päiväksi ja lähdimme Puerto Plataan. Ensin mietimme vain kyydin ottamista mutta se maksoi 40$ suunta ja auto koko päiväksi 120$ sisältäen muutaman pääsylipun ja lounaan. Eikä tarvinnut miettiä koska ja mistä auto tulisi meitä noutamaan takaisinpäin. Lisäksi kuskimme toimi erinomaisena oppaana pitkin matkaa.

Puerto Plata on yksi suosituimmista lomakaupungeista saaren pohjoisrannikolla. Asukkaita kaupungissa on yli 200 000. Siirtomaa-aika näkyy selkeästi esim keskusaukion viktoriaanisessa tyylissä. Paikallisten asuintalot ovat väreiltään riemunkirjavia ja terassit suojattu koristeellisin rautakalterein. Kaupungin upeimmat rannat löytyy Cofresista missä on myös laadukkaiden lomaresorttien keskittymä.

Ensimmäiseksi kävimme tutustumassa Meripihkamuseoon. Saaren pohjoisosa on tunnettu meripihkasta ja eteläosa Larimar-kivestä (paikallinen ”turkoosi”). Meripihkaa löytyy lähes värittömästä melkein mustaan ja monissa esillä olleissa kivissä oli hyönteisiä sisällä. Uskomattoman kauniita! Näimme miten kiviä ja meripihkaa työstetään koruiksi työpajassa. Museossa on tietenkin myös kauppa josta näistä tehtyjä upeita koruja saa ostaa.

Samassa museossa on myös huone jossa voi perehtyä sikarien tekoon ja tokihan me teimme omat sikarimme matkamuistoiksi. Ja ”pössyteltiin” yksi sikari ihan uteliaisuuden vuoksi, eipä ole aiemmin tullutkaan kokeiltua.

MamaJuana on paikallinen snapsi – pullo jossa on kaarnaa, rommia, punaviiniä ja tilkka hunajaa. Tätä sekoitusta säilötään mahdollisimman pitkään ja juodaan sitten erilaisiin tarpeisiin niin lääkkeeksi kuin afrodisiakkinakin. Tätäkin piti museossa vielä maistaa ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa kaupungille katselemaan taloja ja keskusaukiolle ihailemaan Victorian ajan taloja sekä San Felipen Katedraalia.

Kun pilvet hälvenivät Isabel de Torresin vuorelta hyppäsimme merenguen tahdissa kaapelihissiin ja nousimme aina 800 m korkeuteen. Vuorella ilma oli viileää ja vettäkin tihutti hetkittäin mutta näköala Puerto Plataan ja ympäröiville rannoille oli upea! Itse vuoren huippu oli kuin kasvitieteellinen puutarha kukkineen ja puineen. Huippua koristi vielä Kristuspatsas entisen tykkitornin päälle rakennettuna.

Alas päästyämme kuskimme vei meidät paikalliseen kuppilaan lounaalle: papukastikkeella höystettyä riisiä ja kanaa, hieman salaattia lisukkeena. Mutta se annoskoko – se määrä ruokaa olisi riittänyt 2 raavaalle miehelle tai neljälle hyväruokaiselle naiselle minkä saimme eteemme (häkellyimme niin ettei ateriasta ole edes kuvaa!)!  Hieman paikalliset tuntuivat ihmettelevän mitä teimme siellä.

Iltapäivällä kävimme katsastamassa ”kauppakeskus” Sirenan (vastaa meidän Prismaa) ja Dorada Mallin Costa Doradan hienostolomaresortissa. Ihan samanlaisia puoteja kuin muuallakin mutta ”hienostolisä” hinnoissa. Rommitehtaallakin olisi päässyt käymään mutta me jätimme sen väliin. Toki rommia ostettiin myöhemmin kotiin vietäväksi, Brugalia tietty.

Kolmas retkemme vei meidät ensin plantaasille missä saimme tutustua eksoottisten hedelmien ja kasvien kasvuympäristöön. Mangoja, banaaneja, kaakaota, maapähkinää, ananasta, kahvia, kookosta yms yms – ja tietenkin kaikkea piti maistaa. Enpä tiennytkään että kaakaon siementä ympäröi limainen mutta hyvänmakuinen marja! Kotiin tuliaisiksi ostimme kaakaota, kahvia ja pienen pieniä maapähkinöitä. Vanhan mummon keittämä vahva kahvi ruokosokerin kanssa oli ehdottomasti reissun paras juoma!

Plantaasilta jatkoimme uimaan Playa Caledoniin. Pieni, suojaisa lahdenpoukama jonka kivisille rannoille oli laitettu ”päitä”, ilmeisesti joku taideteos oli kyseessä. Hetken uituamme alkoi rankkasade ja suojauduimme kioskien katosten alle kunnes jatkoimme matkaa Blue Lagooniin.

Blue lagoon on paikka missä on suojaisia ”altaita” joiden vesi on 80-90% suolatonta. Yksi altaista oli syvässä kuilussa ja sen yli saattoi laskea zipillä (vaijeriliuku) ja pudottautua veteen. Näytti helpolta mutta meidän siellä ollessamme yhden naisen kädet pettivät heti alussa ja hän putosi todella lähelle kallioseinämää! Onneksi mitään vakavampaa ei tapahtunut. Tuon jälkeen päätimme jättää hauskuuden kokeilematta… Sen sijaan menimme uimaan toiseen altaaseen jonka sanotaan olevan syvimmältä kohdalta yli 20m syvä mutta pohja näkyy hyvin. Vesi oli viileää ja hyvin raikasta, yläpuolella luolassa roikkui tippukiviä ja pääskyset lensivät ympäriinsä. Aurinko paistoi tässä vaiheessa jo kuumasti joten ehdimme vielä ottamaan aurinkoa alueen nurmikentille.

Lounaalle menimme Grand Playalle; vakioksi muodostunut ateria kanaa, riisiä ja papusoosia. Ei pahaa vaikka kana todella paistetaan ”hengiltä” – yhtä poikkeusta lukuunottamatta rutikuivaksi. Grand Playan aallokko oli mieletön! Yritimme päästä uimaan mutta aallot heittivät meitä jo ihan rantavedessä  niin kovin että tyydyimme vain kahlailemaan ja ihailemaan nuorta surffaria kauempana merellä.

Lomamme ajalle osui kaksi juhlaa – St Patrickin päivä (juu, joka paikassa maailmalla on ainakin yksi irkkupubi!!) ja Cabareten karnevaalit. Irkkujuhlat oli yllättävän hillityt mutta toki kävimme juhlateltassa kurkkaamassa ja hakemassa vihreät helmet kaulaamme tilaisuutta juhlistaaksemme. Olipa seassa pari skottiakin kiltteineen!

Karnevaalit sen sijaan näkyivät ja kuuluivat! Varmaan parisataa toinen toistaan kirjavampiin ja upeampiin asuihin pukeutunutta juhlijaa kulki meluisassa saattueessa pääkadulla. Autoja,  juhlijoita, katsojia…. kaaos oli melkoinen mutta kaikilla oli hauskaa! Ehkä paras ja osuvin ryhmä oli Mr President joka jahtasi meksikolaisia! Ainakin se kirvoitti parhaat naurut katsojista. Pääkadulta kulkue jatkoi matkaa rannalle ja ”ravintolakujalle”. Meren pauhu, tuulen kohina, rummut, musiikki ja ihmisten äänet – melkoinen kakofonia! Istuimme rannalla drinkkeinemme ja nautimme näystä.

Päivää ennen lähtöämme ehdimme vielä kokemaan trooppisen myrskyn. Kuten tavallista olimme hilpaisseet paljasjaloin mekoissamme rantaa pitkin ensin ottamaan eksoottiset alkujuomat ja kun alkoi sataa tihuttamaan siirryimme ruokailemaan jo tutuksi tulleeseen kalaravintolaan. Rannalla ei enää voinut istua syömässä tuulen yltyessä joten siirryimme ”sisätiloihin”. Lainausmerkeissä siksi koska sisätila tarkoitti lähinnä katosta ja pressuja tuulensuojana. Sade yltyi kaatosateeksi ja tuuli myrskyksi kun nautimme ruokaamme. Kauempana Puerto Platan suunnalla ukkosti, mielettömät salamat valaisivat maisemaa. Hetken tilannetta arvioituamme huomasimme ettei ollut mitään mahdollisuutta lähteä sateeseen ja tuuleen juoksemaan hotellille vaan olimme jumittuneet ravintolaan. Matkaseura kysyi tarjoilijalta löytyisikö heiltä pelikortteja? Johnson (jolla oli maailman kaunein hymy!) palasikin luoksemme korttien kanssa ja kolmistaan pelasimme seuraavat pari tuntia. Lopulta sade hiipui hieman ja lähdimme hotellille. Seuraavana päivänä kuulimme että Puerto Platassa oli kuollut muutama ihminen auton jouduttua vuorelta tulleen vesivyöryn viemäksi!

Mutta kuten aina, loma loppuu joskus ja on aika palata kotiin. Viimeinen päivä on pitkä! Olimme rannalla, söimme, joimme, luimme, olimme rannalla, altaalla, pakkasimme. Ja kello oli vasta 13, 14, 15 iltapäivällä… Lähtö hotellilta klo 23 ja lento 02.50. Ja seuraavaksi illaksi kotiin.

Mikä matkasta teki erityisen? Ihmiset!

Hymyileviä, iloisia, äänekkäitä, välittömiä, kauniita! Nimesi muistettiin ensimmäisestä esittäytymisestä lähtien ja jokapäiväiset tervehdykset ja kuulumisten vaihtamiset kuuluivat asiaan puolin ja toisin. Matkailu on täällä äärimmäisen tärkeä elinkeino ja sen eteen nähdään paljon vaivaa. Siisteystaso oli todella hyvä (joitain tienvarren jätekasoja lukuunottamatta), rannat aina siistejä niillä alueilla missä oli lomalaisia ja retket hyvin organisoituja (paitsi meiltä karannut bussi).

Sää oli vaihteleva mikä oli yllätys Aasian takuuaurinkoon tottuneelle, tosin pienet sateen ripsahdukset ei haitanneet yhtään. Sää ei myöskään ollut hiostavan kosteaa. Ruoka oli hyvää mutta miedosti maustettua, kalaruuat tosin erinomaisia ja esim. hummeria sai edullisesti. Retkille olisi voinut lähteä enemmänkin – nyt jäi näkemättä mm. Jarabacoan ja Damajacuan putoukset sisämaassa ja Puerto Platan maakunnassa,  Santo Domingo 4h automatkan päässä etelärannikolla Karibianmeren puolella emmekä ehtineet ratsastus- tai katamaraaniretkillekään. Seuraavalla kerralla sitten….

Hintatasosta:

Hotellihuone laadukkaassa hotellissa n 100€/vrk aamiaisella, 2 makuuhuoneen Condo ilman aterioita 120€/vrk. Drinkit 4-6€, pääruuat 6-20€.

– Helena –

 

Piipahdus Länsisatamaan ja Megastarille

Jo kaukaa katsottuna Länsisataman uusi Terminaali 2 on upea!

Lähinnä lentoasemaa muistuttava rakennus on arkkitehtonisesti kaunis ja hienolla paikalla Hernesaarenkarin kärjessä. Vielä kun liikennejärjestelyt saadaan kuntoon ja kunnon opasteet esim. parkkialueille niin tuolta on mukava lähteä merelle!

Meillä oli ilo olla mukana tutustumisristeilyllä 28.2…. ja aloittaa tutustuminen terminaaliin hytisemällä viimaisessa kevättalven säässä jonossa ulkona. Jono eteni kiusallisen hitaasti kohti pääovia ja terminaalin lippujonot oli laidasta laitaan täyteen kutsuvieraita jonottamassa lippujaan! Lipputiskit on heti ovien jälkeen eikä 1400 ihmistä mahtunut sisälle…. Lopulta oli pakko kiertää jonon takaa kylmästi oman tiskin kohdalle (tälläkertaa jaettu nimen mukaan). Lisää jonotusta ja lopulta oli oma tiketti kourassa.

Näiden jonojen jälkeen oli satoja neliöitä avaraa valoisaa hallitilaa – tyhjillään. Sehän oli vain läpikulkutilaa portaille jotka johtivat loungeen. Loungessa oli tilava baari ja kulku laivalle. Tälläkertaa meidät ohjattiin sisään autokannelle mistä löytyi narikat ja lisää jonotusta! Vihdoin – 50 minuuttia terminaalille saapumisen jälkeen meillä oli  tervetuliaisskumpat (sen jonon ohitin ja hain pöydän toisesta päästä itse) käsissä. Tässä vaiheessa paine otsalohkossa alkoi helpottaa ja otatimme vielä itsestämme kuvankin muistoksi.

Opasteita ei ollut missään mutta toisten perässä lähdimme tutustumaan laivaan. Olimme odottaneet jotain briiffausta laivasta mutta sellaista ei ollut järjestetty, olisikohan toiminut kaiuttimien kautta?  Laivassa ei ole mitään isoa yökerhotilaa tanssilavoineen joten aika vaikeaa tällaiselle megamassalle  mitään varsinaista yhteistä kokoontumista edes järjestää. Toisaalta – olisi ollut hienoa vierailla hyteissä mutta emme tienneet mistä ne löytyisivät ja oliko niihin mahdollista päästä tutustumaan.  Niinpä haahuilimme Business loungeen ja saimme mukavan ikkunapöydän itsellemme. Äkkiä ruokaa hakemaan ennen uutta jonoa (!) – ei opasteita taaskaan joten ruokaa jonotettiin tiskin molemmista päistä ja hässäkkä oli valmis. Tarjolla olleet salaatit, vuohenjuusto- ja katkarapuleivät oli kyllä maistuvia, lämmintä ruokaa vain maistoimme.

Vieraita viihdyttänyt taikuri ehti meidänkin pöytäämme ja saimme kunnon naurut – ikä piteni varmasti muutamalla vuodella ja hämmennys oli suuri – miten yhdestä pallosta minun kourassani tulee kaverin kourassa lopulta 2 palloa ja 10 pienempää??!! Koskematta ja ilman että kädessä tuntui mitään??

Hetken istuskeltuamme lähdimme kiertämään laivaa ja ihailimme sisustusta – tilaa on paljon, istumapaikkoja erittäin runsaasti, sisustus hieman tummasävyistä mutta todella tyylikästä! Tämä ei tuntunut lainkaan samanlaiselta kuin muut Tallinnan reittiä kulkevat laivat vaan enemmän sarjalta ravintoloita ja oleskelutiloja.

Päämyymäläkin on kahdessa kerroksessa ja tuotevalikoima erittäin runsas. Myymälän alakertaan oli tehty esiintymislava ja Jenni Vartiainen tuli laulamaan muutaman kappaleen – näin saatiin vieraat myymälään ja tokihan sieltä tarttui porukalle kotiinviemisiä mukaan.

Lopulta palattiin takaisin Länsisatamaan ja mielestämme erittäin mukavaa oli se että poistuminen terminaalista kävi eri ovien kautta kuin lähtö – näin päästiin nopeasti ja mukavasti ulos laivasta ja terminaalista.

Paljon kysymyksiä jäi ja tietenkin laivaan pitää mennä tutustumaan kunnolla ajan kanssa – hieno laiva ja hieno terminaali joka tapauksessa! Google oli heti kovassa käytössä ja tässä muutama fakta laivasta:

  • Megastariin mahtuu 2800 matkustajaa
  • laivassa on 47 hyttiä 2-4 hengelle
  • ravintolat/baarit/kahvilat sijaitsevat 8. ja 9. kannella, niitä on yhteensä 7
  • loungeja on 3: Business Lounge (max 170 henkeä), Comfort Lounge ja Sitting Lounge (300 istumapaikkaa)
  • lapsille löytyy leikkipaikka

 

– Helena –