Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Indonesia

Aurinkoinen Indonesia hemmottelee lomailijaa

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 07.09.2016
Indonesiasta löytyy jokaiselle jotakin: rantalomailua, kaupunkilomaa, luontomatkailua, paljon edullisia ostoksia, herkullista ruokaa sekä kaiken päälle uskomattoman ystävällisiä ihmisiä.

Tuhansien saarien maa

Australian pohjoispuolella sijaitseva Indonesian valtio koostuu tuhansista saarista, joista suurimpia ovat Jaava, Sumatra, Borneo sekä Papua. Muita tärkeitä matkailusaaria ovat Bali ja Lombok, joista jälkimmäinen kuuluu Nusa Tenggaran saariryhmään. Sulawesi ja Maluku osuvat vain harvojen turistien reiteille.

Itä-länsisuunnassa matka Indonesian toiselta reunalta toiselle kestää lentäen yli kuusi tuntia, joten myös luonnonolot ja kulttuuri vaihtelevat suuresti. Suosituimpia turistikohteita ovat Balin ja Lombokin saarten ranta- ja sukelluskohteet, Borneon ja Sumatran sademetsät sekä Jaavan saari ja siellä erityisesti pääkaupunki Jakarta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Indonesia tunnetaan aurinkoisena lomakohteena, josta ei eksotiikkaa tai paratiisirantoja puutu. Maahan matkustetaankin ensisijaisesti rantalomalle, mutta Indonesian monipuolinen luonto tarjoaa mainiot olosuhteet aktiivimatkailuun. Indonesia ei välttämättä ole shoppailijan unelmakohde, mutta edullinen hintataso mahdollistaa halvat tuliaislöydöt.

IstockphotoIndonesia
Upeiden rantojen lisäksi Indonesiassa on myös runsaasti vehreää luontoa.

Matka kannattaa ajoittaa sadekauden ulkopuolelle

Indonesia sijaitsee päiväntasaajan molemmin puolin, joten ilmasto on trooppinen. Lämpötilat ovat ympäri vuoden 20 ja 30 lämpöasteen välillä, usein korkeampiakin. Vuoristossa saattaa tosin iltaisin olla viileämpää.

Sateita tulee vuoden ympäri, mutta eniten sadekaudella, jonka pituus ja ajoittuminen vaihtelevat Indonesian eri osissa. Sadekausi ajoittuu tavallisesti lokakuun ja huhtikuun välille ja on yleensä voimakkaimmillaan tammi–helmikuussa.

Paras matkustusajankohta Indonesiaan on sadekauden ulkopuolella, sillä rankkasateet vaikeuttavat liikkumista monin paikoin tehden sen välillä jopa mahdottomaksi.

Rento rantaloma Indonesiassa

Indonesia sopii erinomaisesti rantalomia rakastaville matkailijoille. Upeat rannat, kirkas vesi ja lempeässä tuulessa huojuvat palmut tekevät Indonesiasta loistavan lomakohteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rannalla löhöämisen lisäksi Indonesiassa voi tutkia maan tuuheita sademetsiä, tehdä kaupunkiseikkailuja esimerkiksi pääkaupungissa Jakartassa tai vaikkapa opetella surffaamaan otollisissa olosuhteissa.

Indonesian hintataso on edullisempi kuin Suomessa, mutta Aasian mittapuulla maa on jopa kallis matkakohde. Luksustason elämyksiä on siis turha odottaa löytävänsä pikkurahalla, mutta Indonesiassa voi löytää edullisia palveluja helposti. Valuuttana käy Indonesian rupia.

Satoja kieliä ja kulttuureja

Indonesialla on huikeat luonnonrikkaudet, mutta maa on silti erittäin köyhä. Arvokkaiden sademetsien ja meriluonnon säästämiseksi matkailun ekologisuus kannattaa huomioida Indonesiaan matkustettaessa ja varmistaa, että myös paikalliset hyötyvät matkailusta.

Indonesia on maailman neljänneksi väkirikkain valtio ja asukkaita on yli 240 miljoonaa. Indonesia on myös maailman suurin muslimivaltio, vaikka maasta löytyy myös paljon kristittyjä ja hindulaisia. Indonesia on kuitenkin hyvin maallistunut valtio eikä uskonnon rooli korostu tavallisessa elämässä. Kovin paljastava pukeutuminen ei kuitenkaan ole suotavaa.

Indonesian virallinen kieli on bahasa indonesia, mutta lähes kaikki indonesialaiset puhuvat myös jotain paikallista kieltä, joita on useita satoja. Matkailija pärjää englannilla ainakin suosituimmissa turistikohteissa, mutta niiden ulkopuolella indonesian alkeet ovat erittäin hyödylliset.

Maanjäristyksiin kannattaa varautua

Matkailu Indonesiassa on melko turvallista, mutta varovaisuus on paikallaan taskuvarkaiden ja huijareiden varalta. Ääri-islamistiset liikkeet ovat räjäyttäneet 2000-luvulla joitakin turistikohteisiin suunnattuja pommeja etenkin Balilla, mutta terrorismin uhkaa ei pidä liioitella.

Myös luonnonmullistukset kannattaa huomioida, sillä Indonesiassa tapahtuu jatkuvasti maanjäristyksiä ja maassa on useita aktiivisia tulivuoria. Myös tulvat ja tsunamit ovat mahdollisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN INDONESIASSA

IstockphotoIndonesia
Balin temppelit kiinnostavat Indonesian-lomalla.

Lentäen Jakartaan tai Balille

Suomesta ei ole suoria lentoja Indonesiaan, mutta maahan pääsee kätevästi yhdellä välilaskulla. Suosituimpia lentokohteita ovat pääkaupunki Jakarta sekä matkailijoiden rakastama Bali.

Molempiin kohteisiin pääsee lentämään Helsingistä halvimmillaan noin 500 eurolla. Lentojen hintaan vaikuttavat paitsi välilaskut ja niiden määrä myös matkan ajankohta. Suosittujen matkailusesonkien, esimerkiksi joulun ja kesän aikana lentojen hinnat voivat nousta hyvin korkeiksi.

Matka-aika välilaskullisella lennolla on nopeimmillaan noin 20 tuntia välilaskun keston pituudesta riippuen. Tavallisesti yhden välilaskun sisältävä lento Helsingistä Indonesiaan kestää kuitenkin noin 25 tuntia.

Turistikohteissa runsaasti edullista majoitusta

Majoitusvaihtoehtoja Indonesian turistikohteista sekä Jakartasta löytyy runsaasti ja valikoimaa on laidasta laitaan aina loistohotelleista halpaan yksityismajoitukseen. Yleisesti ottaen Indonesian hintataso on suomalaisittain edullinen ja viiden tähden hotellissakin voi yöpyä alle sadalla eurolla.

Turistikohteiden ulkopuolella majoitusvaihtoehtoja on huomattavasti vähemmän, usein vain yksi tai kaksi eikä taso välttämättä ole kovinkaan korkea. Hinta tosin on halpa.

Liikkuminen paikasta toiseen aikaa vievää

Pidemmät matkat Indonesian sisällä kannattaa matkustaa lentäen, sillä tiet ovat usein erittäin huonossa kunnossa, ja etenkin Jaavalla ruuhkat voivat olla järkyttävät. Indonesian lentoyhtiöiden maine ei kuitenkaan ole kovin hyvä ja kuutta lentoyhtiötä huolimatta kaikki ovat lentokiellossa EU:n alueelle. Garuda Indonesia, Airfast Indonesia, Ekspres Transportasi Antarbenua, Indonesia Air Asia, Citilink, Lion Air ja Batik Air eivät ole EU:n mustalla listalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jaavalla on mahdollista matkustaa myös junalla. Bussi ja sen erilaiset variaatiot ovat yleisin liikkumistapa, ja turistikohteissa on myös takseja. Syrjäseudulla auto tai vene on usein ainoa mahdollisuus, mutta tällöin on syytä hankkia asian osaava kuljettaja. Indonesiassa ei yleensä mitata välimatkoja kilometreissä vaan ajassa, sillä kartalla lyhyeen matkaan voi kulua useita tunteja.

Liikennekulttuuri on kaoottista ja suomalaiseen liikenteeseen tottuneelta matkailijalta voi kulua tovi päästä mukaan paikallisen liikenteen rytmiin. Skootterilla liikkuminen on suosittua myös matkailijoiden joukossa, mutta ennen mopon vuokraamista on syytä harkita tarkoin, riittävätkö omat ajotaidot paikallisen liikenteen seassa puikkelehtimiseen.

INDONESIAN MATKAKOHTEET

IstockphotoIndonesia
Postikorttirannat houkuttavat matkailijoita palaamaan Indonesiaan.

Balin ja Lombokin rantaparatiisit

Vierekkäin Jaavan itäpuolella sijaitsevat Balin ja Lombokin saaret ovat ennen kaikkea rantakohteita, joihin tullaan nauttimaan auringosta sekä upeista vesiurheilumahdollisuuksista. Molemmilta saarilta löytyy myös paljon aitoa ja alkuperäistä kulttuuria, joskin etenkin Balilla sitä voi joutua hieman etsimään.

Balilainen kulttuuri on paljolti hindulaisuuden sävyttämä, mikä näkyy vahvasti myös balilaisten arjessa. Lombokilla taas enemmistö on muslimeja, mikä on hyvä huomioida muun muassa pukeutumisessa ja alkoholin käytössä.

Molemmilta saarilta löytyy myös erinomaisia luontokohteita ja kiipeäminen Balilla sijaitsevan Gunung Baturin tai Lombokilla sijaitsevan Gunung Rinjanin tulivuorten huipulle on huikea kokemus elämysmatkailijalle.

Sademetsäsaaret Borneo ja Sumatra

Borneo, tai Kalimantan, joksi Indonesian puoleista osaa saaresta kutsutaan, sekä Sumatra ovat tunnettuja etenkin mittaamattoman arvokkaista sademetsistään ja orangeistaan. Sumatralla sademetsiä on valitettavasti kaadettu hurjaa vauhtia muun muassa öljypalmuplantaasien ja kaivosteollisuuden tieltä ja sama kohtalo uhkaa myös Borneota.

Saarilta löytyy kuitenkin onneksi edelleen upeita luontokohteita ja etenkin Borneolla matkailija pääsee vielä näkemään neitseellistä sademetsää. Luonnonvaraisten orankien ja muiden uhanalaisten eksoottisten eläinten näkeminen voi kuitenkin jäädä haaveeksi. Sen sijaan matkailija voi päästä tutustumaan saarten alkuperäiskulttuuriin ja perinteiseen elämänmenoon.

Borneo ja Sumatra sopivat elämyksiä ja seikkailuja etsivälle matkailijalle, joka on valmis tinkimään ylellisyyksistä.

Moni-ilmeinen Jakarta

Jaavalla sijaitseva Indonesian pääkaupunki Jakarta ei yleensä löydy matkailijoiden suosikkilistoilta, mutta suurin osa Indonesiassa vierailevista joutuu kulkemaan ainakin kaupungin lentokentän kautta. Jakarta on kaoottinen, ruuhkainen ja kuuma miljoonakaupunki, mutta se on myös indonesialaisen kulttuurin sulatusuuni, jossa maan eri osat törmäävät toisiinsa ja elävät rinta rinnan.

Jakartassa äärimmäinen köyhyys ja suhteeton rikkaus eivät jää huomaamatta myöskään matkailijalta, sillä loistohotellit ja slummihökkelit saattavat sijaita vieri vieressä. Jakartasta löytyy kuitenkin paljon hyviä ostosmahdollisuuksia sekä indonesialaisen ruokakulttuurin parhaat palat. Myös yöelämä on vilkasta.

INDONESIAN PARHAAT

Indonesia
Indonesiassa on helppo liikkua saarelta toiselle veneellä.

Koe nämä elämykset

  • Rantatunnelmaa Balilla
  • Sukelluselämys Lombokilla
  • Kaupunkiseikkailu Jakartassa

Lisätietoja

Indonesian viralliset matkailusivut

Teksti: Suvi Huttunen ja Inka Khanji
Kuvat: Istockphoto

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Turistien tyypilliset mokat Balilla

Varo näitä Balilla – 6 tyypillistä mokaa, joihin turistien on helppo sortua

Balilainen ruoka

Joko tiedät, millaista ruokaa Balilla syödään? 5 suosittua annosta

Suomalainen hotelli Thaimaassa

Tällaisia ovat suomalaiset hotellit tropiikissa – nimet herättävät huomion Thaimaassa, Balilla ja Meksikossa

Balin tyypilliset juomat

Mitä Balilla juodaan? 6 paikallista suosikkia – katso kuinka montaa olet maistanut

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja