Kummitus naapurit

10 vuoden jälkeen on hassua ja ehkäpä surullistakin huomata, että et tunne yhtään naapuriasi nimeltä. Naamat saattaa ehkä näyttää tutulle, mutta ei niitä oikeen osaa yhdistää mihinkään..

Asut samassa rapussa mutta et tiedä tyypeistä mitään, puhut niistä nimillä: se kellä haukkuva koira, se mulkkaaja, se ketä lyhyt/pitkä/paksu/laiha, ne köyhät (vaikka oikeesti en tiedä kenenkään statuksesta oikeesti mitään), se kellä monta lasta, se kellä huutava pikkulapsi, se Jaguar/Toledo-tyyppi, parvekekyttääjä, se kellä se äksy chichuahuahauhau.. *

Noi esimerkit on vaan joitain, ei semmosii mitä ikinä käyttäisin niin et joku voisi kuulla, en ketään halua loukata, vaikken tunnekkaan. Mutta näinhän se menee, kun et tunne jotain tyyppiä niin sit sä kuvailet sen.
Mä tunnustan siis etten tunne ihmisiä tästä ympäristöstä ja sain todellakin hassun, ehkä jopa surullisen huvittavan huomautuksen siitä muutama viikko sitten.

Kymmenen kerroksen väkeä a la Vantaa
Marraskuun loppupuolella olin siis töissä yhdessä inventaariossa, osana niitä kaupan alan keikkatöitä joilla nyt tällä hetkellä ”elätän” itseni ja rahoitan seikkailuni maailmalla.
Ton duunivuoron ois pitänyt loppua puolen yön aikaaan, mutta me oltiin niin tehokkaita et homma oli valmis jo yhentoista aikaan.
Janin piti tulla hakee, mut koska päästiin ajoissa niin aattelin sit tulla dösällä ja kävelin yhen toisen mimmin kanssa steissille.
Venailtiin molemmat omaa dösää kun yksi toinen vuokratyöntekijä Elli, tulee kanssa sinne ja jää juttelee meijän kanssa.
Yhtäkkii nään et mun dösä tulee pysäkille, sanon heipat et täytyy mennä ja lähen kipittää, huomaan sit et tää Elli lähtee juoksee mun kanssa pysäkille päin.
Oon et mihin päin oot menossa ja se sanoo et Hakunilaan. Rupee huvittaa et kas sama mesta.
Kysyin sit et missä asut ja Elli sanoo Janin kadunnimen, siinä vaiheessa ruvetaan kumpikin jo nauraa, kun saan sitten kysyttyy et mikä numero ja vastaus on täsmälleen sama mihin mäkin oon menossa, ei naurulta tuu loppua!!! Muut matkustajat ja kuski piti meitä varmaan ihan dorkana!!
Toi reilu puolituntinen dösämatka menee vähän epäuskoisena ja nauraessa että miten voi olla mahdollista..

Selvisi nääs että Elli on asunut 10 vuotta siinä talossa, Jani melkeen samat kymmenen, joista me on tunnettu melkeen yhdeksän vuotta.
Koskaan ei olla törmätty toisiimme Ellin kanssa aiemmin Hakunilassa, eikä tiedetty toisistamme juuri mitään (muuta kun vaihdeltu yleisii kuulumisii kauppavuoroissa ja tikahduttu nauruun koulutuksessa tauolla, sinne piti herää klo 5 et itekkin oisit vähän ”kukkuu” parin kahvin ja energiajuoman jälkeen)..
Selvisi et tää Elli asuu useempi kerros ylempänä tässä ylväässä kymmenen kerroksen talossa ja käyttää siis hissiä, me taas ei käytetä hissiä juuri koskaan.
Tästä lähtee lenkittää koiraa niin tulee useemmin käytettyy kellarinovea, koska se on lähempänä, mut silti..
Hassua että voit asua jonkun kanssa samassa rapussa melkeen 10vuotta ja tuntematta juuri ketään..


Sosiaalinen mummo & säikähtänyt serkku
Mun edesmennyt rakas mummoni asui Malmilla, silloin kun hän oli vielä kävelykunnossa kävimme usein yhdessä kaupassa, mummi veti sitä kauppatrolleyta ja minä hyppelin vieressä tai kiipeilin kallioilla ja noukin sieltä sireeneitä mukaan.
Matka Karviaistieltä Malmin keskustaan ja takaisin saattoi kestää useamman tunnin, ihan vaan sen takia että melkeen joka toisen vastaantulijan kanssa pysähdyttiin vaihtamaan pari sanaa.
Torimyyjien kanssa meni tovi rupattellessa, saatettiin ottaa pari askelta ja taas oli joku tuttu jonka kanssa vaihdettiin kuulumisia,samoin kaupan käytävillä ja kassajonossa, apteekissa, pesutuvassa, you name it! Mikään ei ollut et kävästään heittää pyykit / roskat pikaseen.
Niissä törmäs aina johonkin ja ”jäi suusta kiinni”.

Mummin naapuritkin oli semmosia jotka meijän suku täällä päin tunsi (ja jotka olivat myös hautajaisissa mukana), niille saattoi soittaa ja ne soitti myös meille, kun mummi oli lähtenyt käppäämään yksikseen rollan kanssa myöhemmin ja aiemmin kun se oli kaatunut ja muuta.
Ne jeesas sen kasvipalstan kanssa, toi kukkia, kitki, toi puutarhaan kukkia yms.


Mun mustilla (mutsilla) ja niilläkin on pysynyt samat rappunaapurit (yhtä lukuunottamatta) varmaan sen viimeset 25-30 vuotta ja pienessä kuuden asunnon rapussa et voi olla huomaamatta toisia.
Mäkin tunnen edelleen ne naapurit.
Millon vaihdeltu yläkerran kanssa saunavuoroja ja jos jäänyt avaimet himaan niin sinne saattoi mennä, samoin käyty kahvilla, käyty läpi koirasioita, lainailee puuttuvia munia etc.
Asuu siinä muitakin, kenen kanssa niin hirveesti ollut tekemisissä, niillä kun on omat juttunsa, silti kuitenkin enempi ja vähempi moikkailtu niiden kanssa.
Serkku ei uskaltanu mennä yksin meijän rappuun sillon junnuna enää, kerran kun kävi vahingossa soittamassa (pissa)hädässä väärää ovikelloo ja säikähti et noita!
Tää naapuri oli ollu partsilla lerppahattu päässä ettei aurinko kärtsää & tuli avaa oven silleen 😀
Sillon vielä junnunpana siellä ylhäällä asu yks täti, joka vei jopa mun siskon Ruotsin risteilylle pienenä.
Moniko antais nykyään lapsensa lähtee naapurin kanssa matkaan?!
Moniko tuntee naapurinsa muulta kun siltä nimeltä joka on ovessa?!

Kotikummitus soittaa kitaraa & faaraoiden vierailu
Kun muutin hieman vanhempana Lauttasaareen en juuri koskaan nähnyt rapun asukkaita, pari kertaa tuli varmaan heitettyä ”ciaot” jonkun kanssa.
Ainoa kunnon kosketus naapureihin siellä oli se kun tuli valitus että olette soittaneet vissiin kitaraa yöllä.
A) ei ollut kitaraa
B) oltiin toisessa kaupungissa sillon, joten joko se tyyppi kuuli harhoja tai siellä asu kitaraa soittava kotikummitus..


Käpylässä, jossa asuin sit hieman vanhempana & viisampana, tunsin kellarin vuokraajan koska se oli usein pihalla röökillä ja tuli jäätyy juttelee sen kanssa.
Toista seinänaapuria en juurikaan tuntenut, mutta hänen siskonsa Sannan kanssa tutustuin hyvin ja kävin usein siellä teellä höpöttelee kun se oli talonvahtina.
Sanna on semmonen maailmanmatkaaja, kiertävä kulkuri jonka omaisuus on varmaan vieläkin parissa laukussa, ehkä sen takia tulin niin hyvin sen kanssa toimeen! Sillä oli ihan hurjia tarinoita!! 😀


Mun toisen puolen naapurin tiesin vaan sen takia, että mun hamsteri oli jyrsinyt ittensä kerran läpi muovihäkistään ja jäänyt jumiin siihen. Mun oli pakko käydä soittaa se naapurin heebo hätiin!!
Myöhemmin kuulin et se lähti rauhanturvaajaksi ja sitten en sitä koskaan enää nähnytkään.
Siinä oli vielä yksi naapuri, jamaikalaiset Brownit.
Olin vasta asunut siellä vähän aikaa kun yöllä kuului rapusta paljon ääniä, kävin kurkkaamassa että mitä ihmettä ja siellä ne raahas kamojaan pois.
Se James Brown (älkää naurako) perheineen oli kyllä mukava, ne istui usein siinä parvekkeella joka oli alaovelle päin ja moikkaili aina plus kyseli kuulumisia.

Myöhemmin siihen Olympiakylän taloon iski järkky faaraomuurahaisongelma ja paikkoja myrkytettiin toista vuotta. Se oli piinaavaa!!
Onnex se ongelma oli jo mennyt kun muutin pois, no mun kamat meni varastoon ja osa roskiin, mut se ei liity kyllä tähän hirveesti. Paitsi naapureihin, jokuhan ne murkut sinne oli salakuljettanu 😀
Ellei sit duunannu itteensä läpi siitä viereisen kaupan tiloista, nää kun oli periaatteessa samaa taloo.
Mut kellekkään en toivo samaa ongelmaa, tavalliset murkut ei oo mitään verrattuna noihin melkeen näkymättömiin faaraoihin..

Amerikan tyyppejä ja Karjalaa
Jokunen vuosi sitten oli pari sukulaista täällä Jenkeistä, vein ne sitten (bussilla) lentokentälle ja venailin dösää takas stadiin kun näin stetson-päinen ukko koittaa pysäytellä ihmisii ja kysyy jotain.
Jengi vaan sanoo jotain & käveli ohi.
Tyyppi tuli pysäkille eksyneen näkösenä ja kysyin et voinko auttaa, se oli ihan et wtf??
Kerto et koittanu kysyy neuvoo millä pääsee Helsingin keskustaan mut kukaan ei oo auttanu, ollu vaan et en tiedä / en kerkee.. Hei tervetuloa Suomeen!!
Jenkeistä tulee mieleen hassu juttu, Musti & ne oli siellä kyläilee sukulaisten luona kun broidi oli pieni.
Musti oli tottunu kävelee paljon ja nukuttaa broidin rattaisiin samalla.
No siellä päin ei juuri ole jalkakäytäviä, kaikkialle mennään autolla & sen naapuruston asukkaat tuli kyselee Mustilta et onks se eksynyt, onks sillä kaikki hyvin kun siellä kävelee..


Mun äidinpuoleisen mummon suku on osittain Pohjois-Karjalasta & mummon äidin suku on rajan takaa. Tuolla Juuassa (lähellä Kolia) asuu iso osa meijän sukua vieläkin.
Ne ihmiset vasta ystävällisiä onkin! Siellä moikkaillaan tyyliin kaikkia vastaantulijoita, tunsit ne tai et.
Kaupan kassa tietää sun sukulaisten asioista enemmän kun sinä.
Kerran oli Musti menossa ostamaan sen enolle kukkia synttäreiksi ja kukkakauppias kysyy et kelles ne tulee, kun Musti kerto niin se tokas et ei se noista kukista tykkää vaan nuista toisista! 😀
Yleensä ne tiesi jo että kuka oot ja mistä tuut, jos ei niin kyllä sulta kysyttiin ”kenenkäs tyttöjä sitä ollaan”.
Kun sanoit et Toivasten niin heti tuli juttua lisää! 🙂 Eikä se oo mitenkään tungettelevaa siellä.
Meeppä täällä kysymään vastaantulijalta et kenenkäs tyttöi / poikii oot niin varmaan pitää sua ihan dillenä tai pervona 😀
Siellä ajellaan useempi kymmen kilometri toisen luo kylää, etukäteen soittamatta, jos ne ei oo pihassa niin oh well- minkäs teet!
Kokeileppas tehä se täällä pk-seudulla, sydänhän siinä hyppää kurkkuun kun joku kaartaa ilmottamatta sun pihan / oven taakse, kurkit vaan ovisilmästä et kuka se häirikkö on, menis jo v**uun??
Meillä on ovikoodi, kuinka se pääsi tänne?? Älä vaan päästä inahdustakaan..!!


Mitä tulee mun poikaystävän rappuun niin yhtäkään asukasta ei siis tiedetä nimeltä, paitsi pari koiraa ja nyt Elli. Tosin Jani ei vieläkään tiedä kuka se on, täytyy googlaa varmaan – et hei tässä sun ”naapuri” 😀
Tavallaan on ihana lähteä aamulla koiran kanssa ulos tai töihin, kun voi mennä vaan, varsinkaan kun en oo mikään aamuihminen = en todellakaan juttutuulella sillon (ennen klo 12 kenenkään kanssa :D).
Toisaalta taas silleen surullista, kun et tiedä ketään/mitään..

Jotenkin tuntuu et ihmiset on todella vieraantuneita toisista ja koetaan tungettelevana jos sanot esim. moi jollekkin rapussa / roskiksella nähdessänne.
Tosin tää on niin iso talo ja ihmiset liikkuu niin eri aikoihin et paljoo jengii näekkään, mut silti.
Sen tiedän tosin että, tässä talossa asuu muutama outo tyyppi..
Ite jos nään et joku tulee kun avaan oven, en lähe spurttaa ettei törmättäis, läväytä roskiksen ovee kiinni jne., muutama tekee meinaan noin, enkä puhu yksittäisestä kerrasta.
Näkee et tuut esim kauppakassien kanssa, muttta antaa oven lävähtää kiinni naaman edestä ja tyyliin juoksee hissiin painelee nappuloita paniikissa ettei vaan tultas samaan.. Mä en ymmärrä.
Toisesta samantyylisestä asiasta, koitappa käydä kysymyssä ihmisiltä neuvoa ihan missä vaan- ne kattoo sua kun hullua tai juoksee poispäin et ei mulla oo aikaa, ennen kun kerkeet ees sanoo kunnolla mitään.

Yhden asukkaan (jonka nimeä en tiedä) kanssa ollaan yleensä vaihdettu koiraheipat sillon kun nähty,
jäi jokunen päivä sitten juttelemaan kun vietiin roskia, mistäs muusta kun koirista & koirien vatsataudista.
Kertoi että oli joutunut lopettamaan oman koiransa kun se oli niin vanha ja raihnanen, mutta että hällä olisi jotain vatsalääkettä jäljellä jääkaapissa jos tarttisi, saisi tulla hakemaan!
Lääkettä ei onnex tarvittu, mutta se että toinen tarjoutu auttamaan lämmitti mieltä, eihän me oikeesti tunnettu, mut karvakuonot yhdisti- tuskin muuten oltas koskaan vaihdettu sanaakaan..

Niinkun mäkin myönsin jo aiemmin, niin varsinkin aamulla hiippaan rapusta ulos mielelläni ilman kontaktia keneenkään, ei myöskään huvita aamulla bussissa jutella (aamurauha 😀 )
Jos oon just päässy kylpyyn ja ovikello soi niin kyllä mäkin manaan et kuka hitto pimputtaa, enkä nouse ylös tsiigaa kuka siellä on..


Mut entäpä jos siellä oliskin joku joka tarttee apua?! Entä jos jos ite joskus tarttis taas naapurin apua..

* Ennen kun joku vetää herneen nenään joistakin kuvailuistani, säästä ne!
En yleistä, mutta puhun omista kokemuksistani & havannoistani!
Kuulen mielelläni myös sun naapuri-havainnoista- oli ne sitten hyviä tai huonoja.
Ja jos joku koki pienin piston jostakin, niin great, ehkä ensi kerralla mahtuu joku muukin samaan hissiin 😉

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi 1.1.2018 at 11:50

    Heh, noinhan se menee.

    Itse olen asunut samassa talossa viitisen vuotta, mutta en tunne yhtään ketään siitä. Tiedän kyllä turkkilaiset, juopon pariskunnan, juopon ja sen koiran, yh-äidin ja sen poikaystävän, lenkkihullun, sen tyypin, jolla on itse maalattu auto jne. Noilla nimillä me kommunikoidaan perheessä, kun halutaan kertoa, kuka nähtiin rapussa tms.

    • Reply Mimmu 3.1.2018 at 18:38

      hehehhe!! Just noin!!
      Rohkastuhan joku muukin!! 😀

  • Reply Kohteena maailma / Rami 6.1.2018 at 21:33

    Onhan se tosiaan valitettavan yleistä, että naapuria ei tunneta ja usein monet eivät edes tervehdi. Se tuntuu jotenkin erikoiselta.

    Hauska sattuma tuo, että sama talo oli kyseessä. Niinhän sitä sanotaan, että maailma on pieni 🙂

    • Reply Mimmu 11.1.2018 at 14:48

      Niinpä, tai juostaan karkuun (ainakin jotkut täällä päin).
      Tänään sattu olee hissi rikki, ei onneksi haittaa meitä, mutta kun törmäsin muihin rapussa niin jopa vaihtoi pari sanaa, no manatakseen hissin puutetta mutta hei edistystä 😉

  • Reply Virpi/Hätälasku 7.1.2018 at 10:40

    Kyllä se vain näin on, että vaikka asuu vähän pienemmässäkin kaupungissa niin ei tunne ketään. Edellisessä asunnossani tunsin naapurit, mutta se olikin vain 4 asunnon taloyhtiö. Nyt asun noin 10 asunnon taloyhtiössä enkä tiedä kaikkia naapureita, osaksi se kyllä johtuu siitä että vaihtuvuus on aika suuri. Puhun naapureista tyyliin ne jotka asuu nyt vissiin siinä kämpässä jossa aikaisemmin asui se perhe jossa oli ne huutavat tenavat…jne.

    • Reply Mimmu 11.1.2018 at 14:51

      Mees kolkuttelee ovelle, että moi tulin kurkkaa ketä siinä naapurissa asuu 😀
      Jos ne siis avaa sulle ees oven..

    Leave a Reply