Browsing Category

MATKAN VARRELLA | TRAVEL ETC. STUFF

Behind the (blogging) scenes- osa 1 / wordpress ym. vaikeuksia

Mulla oli muutama rivi aiheesta ”nettisivu vaikeuksia” osana toista  artikkelia, mutta jotenkin se rupesi rönsyilemään ja asiaa riitti, niinpä päätin kirjoittaa ihan oman juttunsa näistä haasteista joita mä olen kohdannut näitä sivuja eli siis tätä blogia tehdessä.
Kävin omia vanhoja juttuja läpi, muutaman vuoden takaa ja vähänkö huvittaa.. ne on kyllä niin juosten kustu tehty. Onneksi oon tässä (vissiin) parin vuoden aikana kypsynyt, joten ei oo ihan pötkööputkeen-kirjoitettu jutut enää. Tietty parannettavaa on aina! Vaikkapa kieliopissa, mutta en oo jaksanut ottaa siitä mitään stressiä, se on mitä on. Mun äidinkieli on kyllä siis suomi, mutta välillä se tuntuu ihan heprealle..
Mitä tulee noihin nettisivu probleemiin niin niihin liittyy niin ajankäyttö / sen hallinta, tekniset vimpaimet, visiot ym. Kaiken maailman vimpaimia ja värkkejä, joiden nimiä / tarkotusta en edes tiennyt..
Sit kun koittaa selittää jollekkin missä tarttee apua, kun et itekkään tiedä, mitä nyt on se oma visio päässä niin morjens 😀

Hyvää huomenta, iltaa, päivää ja yötä!
Tätä kun tulee nakuteltua mahiksien ym.mukaan säännöllisen epäsäännöllisesti, pari riviä päivällä, pari  illalla, joskus jokunen yöllä ennen nukkumaanmenoa.. Ja sit välillä ne jutut tulee jopa uniinkiin ja sit on hassu fiilis herätä et yes mä sain se valmiiksi ja siitä tuli hyvä, kunnes tajuat et damn, se olikin vaan unta..

Joku sano mulle kerran kun tuskailin että ei löydy aikaa tarpeeksi tälle, että sehän on helppoa, käyt jollain matkalla, otat kuvia, sanot pari sanaa, pistät ne nettiin & that’s it. Mikä siinä vie aikaa..?!
Äkkiseltään joo, mutta oikeasti se vie paljon enemmän aikaa kun uskotkaan, jos haluat tehdä hyvän ja myös muita kiinnostavan jutun. Mahdollinen taustatyö vie aikansa, sitten kirjoitat kappaleen, toisen ja kolmannen, muokkaat niitä ja siirtelet paremmalla paikalle, tsekkaat kuvia, muokkailet ehkä niitä ja zoomailet kuinka ne sopii siihen juttuun jne.
Mulla on tuhansia valokuvia, mutta joskus on vaan vaikea löytää just se oikea kuva siihen.
Blogitekstin luominen on kuin tuhannen palan palapelin kokoamista, hauskaa, välillä turhauttavaa, siirtelyä, uudelleen kokoamista.. Välillä taas teksti soljuu eteenpäin, sormet koittaa pysyä pään mukana ja näppäimistö savuaa.. Ja joskus turhauttaa kun tietää mitä haluaa panna, mutta ei vaan saa sitä oikeaan muotoon.
Sit vaan pitää pitää pikku breikki, hakee lisää kahvia ja jatkaa. Semmosta se on.

Mulla oli vähän erilaiset mielikuvat bloggaamisesta sillon ennen..
Ei riitä että matkustat jonnekkin, siitä paikasta pitää pystyä kaivaa sitä jotain mikä kiinnostaa myös muita. Sieltä täältä räpsästyt kuvat ei ittessään riitä.
Se että postaa olin Pariisissa viikonloppumatkalla & postaa kuvia Eiffelistä ei oo juttu vielä.

Mut mä en oo ehkä paras arvostelemaan mikä on hyvä, saati sit antamaan neuvoja muille hehhehe 🙂
Mun ekat jutut on varsinaista sillisalaattia, kuvittelin että postaukset pitää olla super pitkä, jotta se on hyvä, että pitää tunkea kaikki sillä yhdellä matkalla koettu siihen yhteen postaukseen.
Nyt kun oon tsekkailut niitä vanhoja juttuja muokkailessa sivuni ulkonäköä niin oh boy!
Ihmekkös jos kukaan muu kuin patistamani sukulaiset lukeneet niitä silloin 😀
Noloo, mut oppia ikä kaikki! Niinpä annan niiden postausten olla siellä..
Tavallaan musta oli kyllä hauska huomata että oon (omasta mielestäni) kehittynyt noista alkuvuosista, tosin edelleen pidän itteäni bloggaaja-untuvikkona, vaikka olenkin ikäni puolesta ”seniori-luokassa”.
Moni parikymppinen on saattanut jo vuosia pitää omaa blogiaan.
Oon tullut näihin kuvioihin mukaan vasta reilu kolmikymppisenä. Vanha koira opettelee uusia temppuja 😉

Palloilua palloblogien maailmassa
Kuvittelin siis sillon alussa vähän et riittää kun on joku nettisivu mihin sen yhteenputkeen kirjoitetun ja oikolukematta jätetyn kirjoituksen postaa.. Yeah right!
Mä valitsisin Rantapallon pohjan, koska aattelin sen olevan helpoin ja jos tarttisin jelppiä, niin sieltä sitä saisi. Alunperin inspiroiduin lukemaan noita Palloblogeja, joten aattelin myös että ois kiva saada omat stoorit/vinkit sinne, kun oon itekkin saanut vinkkejä ja vastauksia kysymyksiin siellä, hauskojen ja kattavien matkakertomusten lisäksi. Jos oisin aattellut hiukka enemmän, niin olisin valinnut Pallontallaajat (saman lafkan alla myös Lumipallon kanssa sillon), enkä Rantapalloa, koska mun matkat on aika kaukana yleensä biitsistä, mutta ei kait se niin just oo..

Miinuksena tämmösessä yleisessä pohjassa on se, että et voi valita omia mainoksia sinne (korjatkaa jos oon väärässä). Plus avun saaminen kesti välillä aika kauan tai mua ei ihan aina ymmärretty.
Tosin alusta on ilmanen että tommonen ilmanen palvelu on kyllä sillon tosi isoa plussaa, eli varsinaisesti en siis valita siitä! 😀
Ja saattopa mun mutkikkaassa ulosannissa olla myös ”hieman” vikaa, kun en osannut selittää tarkalleen mitä jelppiä hain, kun en tiennyt noiden värkkien (vetovalikot / alasvetolaatikot oslt.) nimiä.
Luulen et sillonen harjottelija repi hiuksia päästään, et ei, ei, ei taas toi sama mimmi laittaa meiliä..
Onneksi nyt näyttää sille ettei tartte enää sitä jelppiä hakea sieltä, joten ne saa huokasta helpotuksesta 😀
Ongelmat meinaan näyttää ratkenneen 💪🏻

Ajankäyttö / käyttämättömyys
Varastossa on aikamoinen määrä julkasematonta matskua, reissuja & matkajuttuja sekä kuvia.
Kaikkea en ole tänne kerennyt / saanut tuotettua, vielä..
Millon on ollut palkalliset työt esteenä (voiko niin sanoa?!) ja millon sitten esteenä ollut muu elämä (voiko noinkaan sanoa?!), millon ollut niin puhki töiden jäljiltä, että huovan alla olo kaukosäätimen kanssa sohvalla on houkuttanut enemmän kuin istua tuijottamaan tietokoneen näyttöä.
No, ehkä noista osa on omaa valintaa ja oman ajankäytön hallintaa  / hallitsemattomuutta myös.

Mä kyllä ihailen noita bloggajia mitkä postaa säännöllisesti tyyliin kerran viikkoon!
Se ois omakin tavote, mut tällä hetkellä jäljessä tullaan.
Joillakin on ihan hullu tahti, yksi mimmi mainitsi että sen tavoite on postata 3-5 kertaa viikossa.
Sillä oli jopa ihan ilmotettu etukäteen aiheet ja viikonpäivät niille.
Kyse oli lifestyle-blogista eli aihe on todella laaja mut anyway. Missä menee se hyvä raja?!
Tommonen on musta vähän liikaa, siis joka viikko.
Se on vähän kun joku postaa 25 samantyylistä kuvaa Instassa ja sun feedi tukkeutuu niistä.
Toi Insta on kyllä ehkä vähän huono vertaus koska saatan itekkin sortua liian monen kuvan postaukseen, mut saitte ehkä mun pointin kiinni!
Toki jos on aikaa niin mikäs siinä, mutta kantsii miettiä et onko niillä lukijoilla aikaa/haluja lukea melkeen joka päivä jotain stooria?! Tuleeko siitä pakkopullaa jos on aiheet ja aika mietitty valmiiksi?!

Tohon liittyen oon myös miettinyt et missä vaiheessa jengi sit kirjottaa noi kaikki jutut, varsinkin työssäkäyvät ihmiset?! Tiiän osan kirjottavan juttuja varastoon vapaalla ja ajastavan niiden julkasun. Great!
Töissä ajastettiin uutiskirjeitä, mutta niin pitkälle en oo näissä kirjoitushommissa vielä päässyt, että olisi stooreja valmiina varastossa.
Lisäksi mulla on varmaan se uutuuden viehätys päällä, et kun oon saanut jutun hiottua mun standardeilla, niin tulee semmonen pieni kutkutus päästä painamaa julkaise nappulaa & nähdä sen liitävän maailmalle..

Mä oon vähän enemmän semmonen fiilis kirjoittaja, eli en kirjoita matkoista missään aikajärjestyksessä.
Kun istun mun työpöydän ääreen ja rupeen kirjottamaan, lähen kirjottaa sen fiiliksen mukaan, välillä on otsikko sentään mielessä, välillä vaan kirjotan ja se otsikko ilmaantuu myöhemmin.
Välillä vaikka ois aikaa niin ei tuu mistään mitään, pää lyö tyhjää ja sormissa on näppäinlukko 😅

Yleensä se paras fiilis ja ne ideat ”pulppuilee” esiin tietty sillon kun ei oo mahista olla koneella eli usein töissä, koska kädet tekee duunii omaan robotti-tahtiinsa niin ajatukset voi huidella vapaasti ihan missä vaan.. Sillähän niitä kassavuoroja jaksaakin, haaveilee vaan matkoista niin johan hymyilyttää..
Siinäkö sen mun salaisuus onkin?!
Multa kun on kysytty myös et kuin voin olla noin hyväntuulinen kun oon kaupassa duunissa.. lol!
Taisin vissiin helmikuun postauksessa sanoa et mussa on kait sitä näyttelijän vikaa ja toinen syy taisi just selvitä kanssa 😀
Siellä ei auta muu kun sopivan hetken tullen kirjata pätkiä ylös ja toivoo et muistas ne hyvät lauseet sit himassa. Joskus on vuoron päätyttyä nippu sekalaisia kuittipapereita taskussa noine hätäsine raapustuksineen, sit ne kulkeutuu mun työpöydälle ja siitä yritän kirjata ne mun muistivihkoon.. useimmiten toi vika vaihe jää ja mulla on kasa kahlattavana..
Se siitä siististä työpöydästä, joka mulla hetken oli..


Joku proffa sanoi että sekalainen työpöytä voi olla merkki nerokkuudesta, hmmm 🤔😆

Toinen mitä käytän suht paljon on tekstarit, jos tulee muualla kun töissä joku juttu mieleen niin lähetän itelleni tekstarin. Jani ihmettelee sitä, mut mulle se on toimivin 🙂
Noita tekstareitakin on jokunen läpi käymättä…
Ajatuksia ja aiheita eri postauksiin kun tuntuu olevan ziljoonasti.. ainakin siis sillon kun ei oo sitä mahista päästä kirjottamaan heti ulos niitä 🙂

Pitäs vaan jostain repästä se (oikea) aika heittää ne kasaan..
Mulle paras aika kirjottaa ois alkuilta/ilta sekä alkuyö ja just nyt mun työaika on täysin iltapainotteinen, joten se paras aika muljuu ohi ”töiden takia” (jos niitä kuitteja ei lasketa mukaan)..
Aamut on ollut vapaata, mutta koska mä en oo yhtään aamuihminen niin metsään menee..
Herään, koomailen Melli-koiran kanssa ulkona, heitän pressopannun täyteen kahvia ja koomailen sohvalla kunnes kello on 12.. no ei ihan mutta mä vitsailin toimistolla ollessani että mä herään oikeasti vasta kello 12, siis vaikka oisin ollut klo kuudesta asti hereillä.. Mä toimin parhaiten illalla/alkuyöstä!
Aamuvuorot on ihan killereitä, mä oon hukassa vielä seuraavanakin päivänä..

Mulla vaikuttaa myös tuohon keskittymiseen se oonko yksin ja rauhassa, vai onko joku hiippailemassa asunnossa (tai missä olenkin).
En osaa oikeen keskittyy jos Jani vaikka laittaa ruokaa keittiössä tai hiippaa ympäri kämppää.
Koska tää on pieni kämppä niin myös telkkari käy hermoille, tosin Jani ei kato juuri koskaan joten huh!
Mutta sillä on noita omia basso-projekteja, sen soittamista on ihana kuunnella, mut damn, sekin haittaa keskittymistä kun yhtäkkiä huomaan etten enää kirjota vaan jäänyt vaan kuuntelemaan jotain sen soittamaa hyvää biisiä!


Jos mä oon yksin kotona ja haluun puuhailla koneella, niin pistän sillon tv:n päälle whatever-kanavalta, koska täys hiljasuus on hanurista.
Semmonen pieni telkkarin lirkutus taustalla, juuri ja juuri kuultuna on paras.
Jos kuuntelen musaa niin sen pitää olla suht hiljasella sekä suomalaista jos kirjoitain englanniksi ja tietty toisin päin myös, koska muuten noi lyriikat hyppii mun ajatuksiin ja tekstiin mukaan 🎶🎶
Tai sit käy joku muukin kieli, mitä ymmärrä esim. venäjän kielinen musa 👍🏻

Myös fiilis vaikuttaa kirjottamiseen, maanantain-aamut tai muun vapaan jälkeen kun tiiät et pitää mennä töihin illalla on ihan fiiliksen tappaja.
Sillon mä en saa juuri mitään aikaan kun katon vaan kelloa et hitto, kohta se on jo kakstoista ja pitää mennä töihin.. sitä laskee vaan tunteja siihen kidutukseen. Just (half) kidding!

Alkukankeutta & omia visioita
Lisäksi mua on ärsyttänyt suunnattomasti skrupuset nettisivut, joten ei oo tehnyt ihan mielikään tulla heittää juttuja kehiin. Mulla kun on ollut päässä visio, minkälaiset sivut haluisin ja koska nää ei oo ollut semmoset, niin en oo jaksanut ehkä sen takia panostaa sisältöönkään niin paljoa.
Joidenkin asioiden suhteen mä tunnustan olevani tosi tarkka, jopa hieman perfectionismiin taipuva.
Kun mulla on joku mielipide / visio ja se on musta hyvä niin mä pidän siitä kiinni.

Loin siis tän matkablogin-poikasen vuonna 2014 loppuvuodesta ja sillon aattelin et ois kiva heittää omia tarinoita tänne, joita mun kirjekaverit ja sukulaiset vois sit lukea, ilman et kertoo / kopioi samaa stooria niiden meileihin uudelleen.
Hassusti aattelin et homma hoituis silleen helposti, ihan kun ajatuksen voimalla vaan zup.. pari kuvaa messiin ja voila!! No, heitin tosiaan jokusen jutun kasaan ja sit se jäi, tyyliin vuodeksi, heittelin uuden vuoden morjenstukset, päälle ehkä jutun tai kaksi ja sit imi oma työ, kaksi extratyötä ja jossain vaiheessa vielä se matkakoulukin mukanaan.
Ja niin tää blogi, silloin nimeltänsä 666placestovisit, seurasi vaan mukana vuoteen 2017 asti..
Vuonna 2017 mä jotenkin imeydyin blogi-maailmaan kunnolla mukaan, rupesin lukemaan monia eri matkablogeja (+vähän muitakin), menin mukaan muutamaan tapahtumaan, kävin tutustumiskäynneillä parilla laivalla / hotellilla, liityin matkailu sekä bloggaajaryhmiin ja rupesin panostamaan mun Instagramiin.
Sekä muutatin tän sivuston nimeksi 666places (lausutaan six-six-six places)-muotoon, koska se oli musta paljon simppelimpi & nopeampi kirjottaa 🙂
Lisäksi havahduin huomaamaan yhä useammin että mun ajatukset pyöri eri matka-aiheissa, kävin läpi päässäni omia matkakertomuksia ja huomasin liimautuneeni koneen äärelle työstämään juttuja enemmän kun noiden kolmen vuoden aikana kun tää ”blogi” oli ollut pystyssä..

Nettisivu vaikeuksia á la WordPress
Tein WordPressillä jo Ohjelmatoimisto aikaan sekä matkailualan opinnoden työharjoittelussa Travellerillä, eikä ne pistänyt näin hanttiin sillon.
Tosin niillä oli olemassa jo valmis pohja, jonne vaan kirjoitin tekstiä, lisäsin kuvia ja erilaisia matkaohjelmia ja ihan sujuvasti..
Oli mulla sielläkin ohjeet joita alkuun tsekkasin, mutta nema problema.
Kun taas tää oma projekti..
Mulla on ollut hirveä duuni tän 666places sivun kanssa, oli melkosen työn ja tuskan takana saada noi maa-valikot ym. sinne yläpalkkiin, ei auttanut vaikka kyselin mistä!!

Tän valikko-ongelman kanssa oon siis tuskaillut useita viikkoja, kysellyt bloggaaja- kollegoilta, googlannut, tsekkaillut videoita netissä, tuloksetta.
Tiesin ettei se voi olla niin vaikeeta, mitään rakettitiedettä, mut what the hell?!
Miksi, oi miksi se oli niin hankalaa!
Mulla luki Matkamessujen aikaan sivulla ” Under construction, but still working- check the sidebar”.
Olihan se hiukka noloo, olla kutsuttuna ”ammattilaisena” messuilla ja nettisivut on ihan kuralla..
Kiva oli jakaa käyntikortteja et jep, on mulla sivut… ja tyyliin rukoilla mielessä, käykää mielummin mun Instassa tsekkaamassa kun näillä sivuilla..


Mitä tulee muihin matkabloggaajiin, niin musta on ollut ihana huomata kuin avuliaita ihmiset on ollut!
Laitoin sähköpostia muutamalle kellä oli semmoset vetovalikot ja sainkin neuvoja sähköpostilla takaisin, tosin en saanut niitä workkaamaan niillä.
Mutta kuulin kyllä et niilläkin oli ollut ongelmaa niiden kanssa ja joillain kikkailuilla sai ne sinne kanssa.
Kyselin meijän Matkamessujen ekaluokka-ryhmältäkin ja niiltäkin tuli hyviä vinkkejä ja opastuksia, tosin en saanut niilläkään vinkeillä niitä valikkoja oikein.
Meni hermot, tuli muutama ärräpää ja oli semmonen hakkaa päätä seinään, luovutan – fiilis.
Miljoonilla ihmisillä on WordPress-käytössä & makeita nettisivuja.. Et eihän se voi olla niin vaikeeta!
No mä olen se esimerkki siitä että kyllä voi!!

Mutta mun härkä-luonteeni ei kuitenkaan suostunut antamaan periksi.. Jatkoin kaivamista ja pähkäilyä.
Tsägällä sitten löysin kohdan ”mukauta” jota lähin tsekkaamaan tarkemmin ja jonka kautta se vihdoin onnistui! Nyt on siis saatu halutut valikot kasaan & omin pikku kätösin 😉
Mikä voittajafiilis!!! Fanfaarit soimaan!!
Tosin ennen kun poksautan Latviasta tuodun skumppapullon auki, on vielä muutama homma hoidettavana: artikkelien siirtoo ym. hienosäätöö sekä pitää ratkasta mobiili-ongelma, meinaan noi mun valikot ei tunnu pelittävän puhelimessa.. Se onkin taas vähän isompi probleema.
Meinaan jos mobiilissa homma kusee niin ei kukaan lähde availee sivuja erikseen tietokoneella, ellei oo joku ihan spessu tapaus.
Joten vaikka mä olen ihan onneni kukkuloilla siitä, että sain noi valikot tuonne, niin jotain mä oon silti onnistunut tekemään jotain myös väärin, sillä kävin vaklaamassa ja muiden Rantapallossa olevien blogien vetovalikot toimii kyllä mobiilissa..
Itekkin käytän suht paljon puhelinta, luen uutiset, käytän somea ja luen blogijuttuja kylvyssä sieltä, niin tekee muutkin joten toi asia on saatava seuraavaksi kuntoon.
Se on varmaan sitten Kulissien takana – osa 2 😀

Ja hei, vaikka osa tekstistä onkin asia tekstiä, niin osa on on myös heitetty huumorilla höystettynä eli mitenkään kauheen vakavissaan, kurtut otsalla en tätä kirjottanut 😀
Uskon että moni jo pidempään blogannut, pystyy antamaan hyviä ja ehkäpä myös erilaisia vinkkejä.
Niinpä haastankin Ekaluokka-kollegani (Markon, Hetan, Helin & Anna-Marian) kommentoimaan/kertomaan: kuinka ne postaukset  siellä syntyy, miten he hallitsevat ajankäyttöä  ja onko ollut mitä haasteita matkan varrella?!

Kiinnostavaa olisi kuulla myös muiden, ehkäpä jo vuosia bloganneiden, kommentteja tuosta aiheesta.
Ja saada lukijoilta mielipiteitä kysymykseen ”mimmonen on hyvä postaus”?!
Floor is your!

Täällä etelässä on melkeen kaikki lumi jo sulanut pois, mahtavaa!!
Ja kevät on täällä- meinaan kuulin ja näin ekat lokit, se jos mikä on kevään merkki 🌬

PS
Jos sulla on vaikeuksia saada valikot tonne yläpalkkiin, niin mene sun omalle sivulle, johonkin postaukseen, ei ohjausnäkymään. Klikkaa ylhäällä mukauta ja valitse sieltä valikot.
Näin mä sain sen homman toimimaan. Ohjeiden mukaan pitäisi tulla ulkoasu–> valikot mutta mä sain vaan kaikki ihan solmuun ja en sinne minne halusin..
Ton mukauta kautta, oon saanut myös mun artikkelit raahattua siististi omille paikoille.
Tosin tiedä sitten mikä on se oikea tapa..

PPS
Heitin tässä Janille pari vinkkiä, mitä en oo aiemmin tehnyt koskien mun syntymäpäivää.
Kuten jo mainitsin, oon siis Härkä, leppoisan toukokuun lapsi, joten synttäreihin on vielä jokunen viikko, mutta halusin antaa varoaikaa (LOL)..
Mulla on kaksi toivetta, päästä johonkin matkalle sillon ja / tai saada kunnon nettisivut! 😉

Nyt guten nacht / buenos noches 🌜

Yksi kohtaaminen voi muuttaa paljon, joskus jopa koko elämän


Ennen kaikki oli paremmin,
ei päde ainakaan tiettyihin osa-alueisiin mun elämässä.
Kaipaan tietty nuorempaa ikää, rypytöntä naamaa sekä tiettyjä työ- ja työharjoittelupaikkoja, mutta on monia asioita mitä en kaipaa: yksi niistä on oman tilan puute ja se ettei päässyt vuosiin matkustamaan kunnolla.
Jo teinistä pitäen matkailun nälkäiselle ja reissuista haaveilevalle, kirjoittamista ja valokuvausta rakastavalle mimmille oli kova paikka jäädä ”vangiksi” Suomeen.
Mieli oli seikkailemassa maailmalla kaiken aikaa, mutta tyhjä lompakko piti käpälät visusti kotimaassa, kunnes eräs kohtaaminen muutti kaiken.
Se kohtaaminen käynnisti tapahtumien sarjan, joiden ansioista maailma avautui mulle uudenlaisena.
Päädyin seikkailemaan muun muassa Baltiaan, Balkanille ja Ukrainaan:
sukeltamaan tuntemattomaan, antamaan kyytiä ennakkoluuloille ja tapaamaan ihania ihmisiä..
matkustamaan vielä enemmän, inspiroimaan ihmisiä matkustamaan uusiin paikkoihin ja antamaan kodin katukoirille..

Tämä on tarinani siitä miten eräs kohtaaminen muutti maailmani, mutta myös periksiantamattomuudesta, unelmoinnista, uskaltamisesta sekä paikoista ja ihmisistä jotka ovat syystä tai toisesta jättäneet pysyvän muiston mieleeni ja sydämeeni..

Ennakkoluuloja uhmaten, seikkailumielellä Baltiaan..
En muista tarkalleen miten päädyttiin lähtemään Baltiaan ekan kerran.
Olin juuri saanut vakituisen työn Ohjelmatoimistolta ja koska tein extratunteja kevään mittaan sain pitää kahden viikon loman ja jotenkin päädyttiin ottamaan sitten Baltia haltuun.
2011 kesäkuun alussa ajettiin laivaan ja startattiin rohkeasti kohti Via Balticaa, muiden ihmisten kauhistellessa et kuin nyt tuommoiselle ryöstöalueelle, huonokuntoisille teille ja miliisin kiusaamiksi lähdette, että onhan niitä muita (lue parempia) paikkoja missä lomailla.
Toki jännitti että mitä sieltä eteen tulee, Balticasta kun liikkui vaikka mitä juttuja..
Hassua kyllä suurin osa niistä oli jonkun kummin kaiman naapurin suusta, eikä siis keltäkään kuultu tuoreita omakohtaisia kokemuksia.
Janin vanhemmat oli ehkä eniten kauhuissaan, vaikka suosittelivat kyllä Jurmalaa kohteena meille.
Olivat siis käyneet Baltiassa lukuisia vuosia sitten, jollon kaikki oli kuin Villissä Lännessä, joten vaikka saatiin kohde suositus niin ei saatu suositusta silti koko matkalle 😀

Osa teistä oli kyllä niin rekkojen jyräämiä että oli vaikeuksia päästä 8 cm maavaraisella autolla ilman hittejä eteenpäin, mutta sitkeästi edettiin.
Kukaan ei myöskään ryöstänyt eikä yrittänyt ryöstää meitä siellä, vaikka välillä niin luultiin.
Autokin sai olla rauhassa, kaikista varoitteluista huolimatta.
Mutta kiinnitti kyllä muuten huomiota kaikkialla, olihan se vähän erilainen ajoneuvo niillä teillä..


Poliiseihin kyllä tutustuttiin, muutamaan kertaan..
Sekä saatiin sakotkin, mutta ihan omaa vikaa oli, molemmilla kerroilla.
Heti ensimmäisellä etapilla, Jurmalaan mennessä saatiin sakko, kun ei tajuttu pysähtyä maksamaan latin kaupunkiveroa.
Niin kävi kyllä monelle muullekkin, meitä oli jokunen auto siinä letkassa odottelemassa vuoroaan.
Pikku bunkkeri, johon mentiin asioimaan kukin vuorollaan, oli aika karu ja tuli pikku säikähdys, kun ahtauduttiin pikkuseen huoneeseen kapeaa käytävää pitkin, että mitäs nyt, ennen kun selvisi syy..
Mutta mukavia olivat, vaihtoivat meille englantia puhuvan poliisin ja sakkokin mukavasti pieneni puolella, koska oltiin eka kertaa siellä.
Tämä sakko piti maksaa suoraan paikan päällä, vaikka taskussa ei ollut latin latia niin sekään ei ollut ongelma, automaatti oli kätevästi asennettu siihen muutaman metrin päähän ”bunkkerin” ulkopuolelle.
Damage á 20 latia (noin 28e), joten mitään kovin isoa lovea pikku matkabudjettiin ei siitä onneksi tullut.

Syytän tästä Jurmalan sakosta kyllä vanhaa, huonoa ja hidasta Nokialaistani, jonka netti oli ihan umpisurkea & lisäksi data oli silloin melko kallista, joten ei tullut tien päällä ees kauheesti mieli nettiä koittaa käyttää. Pikku epäonneksi sattui myös juuri ennen tuota ”tulli-paikkaa” aurinko häikäisemään tien vierellä olevan ständin jossa asiasta myös mainittiin, lisäksi piti väistellä tietä ylittäviä ihmisiä.
Sattumien summa siis tuo sakko.
Samalla reissulla takasin tullessa saatiin sakko sitten ylinopeudesta, ohitustilanteessa, tosin tästä saatiin tuo 20 latin sakkolappu mukaan että maksakaa sitten kotimaassa.
Mitä opimme: älä ohita kaupungin rajalla, älä ainakaan vedä ylinopeutta ja joistakin asioista kantsii ottaa selvää etukäteen..


Mitä itse Baltiaan tulee niin maat ovat mitä hienoinpia matkakohteita, sieltä löytyy historiaa, tekemistä, upeaa luontoa ja kilometrin pituisia hiekkarantoja, paikoitellen jopa koskemattomia, sekä vielä suht edulliset shoppailu- ja ruokailu mahdollisuudet.
Moni on sanonut etenkin latvialaisia tylyiksi ja epäystävällisiksi, mutta löytyy sieltä ystävällisyyttä, ja välillä yllättävästäkin paikkaa.
Tyyliin seuraavana päivänä tuosta Jurmalan sakosta tapasimme kadulla tuon meitä sakottaneen poliisin, mies tuli kyselemään että kaikki hyvin, pahoitteli vielä ja kätteli Jania toivotellen hyvää lomaa!
Eipä ole moista koskaan sattunut. Oltiin ihan huuli pyöreenä että oho mitä poliiseita..

Alkuperäinen reittisuunnitelma oli ajaa Baltian läpi Gardalle ja sieltä Hampuriin, mutta asiat muuttuivat, päädyttiin heittää lenkkiä Puolassa sekä koukata Vilnan kautta takaisin Latviaan, koska Jurmala oli niin hurmaava, sakoista huolimatta.
Tuon 2011 reissun jälkeen ollaan käyty Latviassa päälle parikymmentä kertaa, tarkkaa saldoa en osaa äkkiseltään sanoa.
Se on semmoinen home-away-from-home Baltia-mesta, veri vetää vaan sinne uudestaan ja uudestaan!

Ennen ekaa matkaa ihan ehdoton ”neuvo” ihmisiltä oli että pimeällä / yöllä ei pidä ajaa!!
Tiedä sitten mikä vaara siellä piilee, kun tähän mennessä on yöllä ollut paljon vähemmän trafiikkia, mikä on se musta se suurin vaara siellä.
Tiet ovat paikoin levennetyt ja neljän auton rintama ei ole mikään poikkeuksellinen näky siellä, tyyli on että se väistää kenen pokka menee eka..
Eli ihan just kortin saaneena en sinne lähtisi (päivällä ainakaan) ajelemaan.
Työmatkaruuhkat saattaa hidastaa liikennettä, varsinkin isompien kaupunkien liepeillä, lisäksi kolarit ja lukuisat tietyöt hidastaa matkantekoa, joten ajamiseen kannattaa varata myös maltin lisäksi aikaa.
Illan tullen isoilla teillä liikenne on sujuvaa, valot vilkkuu keltasella ja välillä jokunen autoilija/rekka tulee vastaan, mutta muuten on baana vapaa..

Suht sitkeästi istuneista ennakkoluuloista huolimatta ollaan saatu muitakin ihmisiä innostettua matkustamaan Baltiaan.
Lähetin muun muassa perheeni Riikaan sekä Vilnaan ja oh boy mitä ennakkoluuloja siltä suunnalta ennen niiden omaa reissua tuli.. Tosin ottivat maat haltuun lentäen, mutta suunnittelevat jo omaa automatkaa Baltian suuntaan 😉

Näiden lukuisten Latvian reissujen aikana ollaan tavattu paljon erilaisia ihmisiä: mieleenpainuvimmat tapaamiset ovat olleet ehdottomasti tuo poliisi mutta myös pääkaupunki Riiassa, Karjala nimisen ravintolan omistaja-pariskunta joka ottaa avosylin vastaan aina sinne mennessä, joiden kanssa saattaa venähtää pitkälle sulkemisajan jälkeen, kuunnellessa välillä ihan villejäkin tarinoita Suomesta ja Latviasta.
Muutama vuosi sitten lähetin siis oman perheeni Latviaan ja patistin myös käymään tuolla Karjalassa sekä pyydettiin kertomaan terveisiä.
Mun rakas perhe olikin vetässyt valokuvan (jossa irvistelen kameralle) esille ja naamataulun tunnistettuaan olivat sitten kertoneet että ovat kiitollisia meille, koska olemme alusta asti käyneet siellä tukemassa heidän paikkaansa sekä kirjoittaneet siitä positiivisesti myös sosiaaliseen mediaan.
Silloin alussa saatiin istuskella siellä kahdestaan, nyt on paikka lähes joka kerta ollut täynnä ja heillä on avattu uusi Latvialainen paikka samalle kadulle.

Näillä reissuilla on myös tullut nähtyä/tavattua kaduilla kerjääviä sekä kodittomia ihmisiä.
Nämä ryppyiset pikku mummot, eläinten kanssa kadulla kerjäävät ihmiset tai ne jotka ovat käpertyneet jonnekkin porrasnurkkaukseen nukkumaan sateelta suojassa, saavat omat pikku nillitykset tuntumaan niin turhilta.. Mulla on loppujen lopuksi asiat todella hyvin.
Teen ehkä työtä tällä hetkellä mistä en diggaa, mut mulla on sentään töitä.
Mulla on oma paikka mihin mennä, mahdollisuus matkustaa ja ostaa näillä reissuilla ”mitä haluan”.. Niinpä yritän aina antaa apua tarvitsevalle jotain.
Yksi tämmöinen tapaaminen on erityisesti jäänyt mieleeni, ihan kuin olisi tapahtunut eilen.
Olimme ystävien kanssa tuolloin lomalla Latviassa ja päätimme käydä haukkaamassa burgerit Macistä.
Odotellessamme niitä näimme resuisen miehen, joka kävi dyykkaamassa roskiksesta sinne juuri jonkun kippaamat jämät.. Ostettiin muutama burgeri ja appelsiinimehua sekä annettiin eväiksi ostetut pähkinäpussit ja suklaat & jokunen euro rahaakin.
Se kiitollinen ilme ja moninkertaiset ”paldies”, kiitokset, saa vieläkin kyyneleet silmiin..

Jotkut ovat sitä mieltä että näitä kerjääviä ihmisiä on sen takia kun heille annetaan jotain, että koditon on itse täysin syypää siihen että on koditon jne. Asiat ei kuitenkaan aina ole niin kun sä oletat.

Väärinymmärretty Balkan
Toinen kauhisteltu matkakohteemme on ollut etenkin minulle niin rakas Balkan.
Jos meitä pidettiin hulluina kun lähdettiin Baltiaan ekoja kertoja niin en tiedä mikä sana kuvailisi reaktioita sitten tätä Balkanin matkailmoitusta vastaan parhaiten?!
Vielä 2014 oli monilla käsitys että Balkan on edelleen sota-aluetta.
Että alue on turvaton, epävakaa, siellä tapahtuu paljon ryöstöjä sun muuta..
Kysymys ”Miksi haluatte matkustaa sota-alueelle” tai ”tuommoiseen paikkaan jossa ei ole mitään” on kuultu siis kerran jos toisenkin, ryyditettynä hulluja olette kun menette toteamuksella.
Tosin sanoin kyllä jollekkin vahingossa ennen ekaa reissua, että ollaan menossa Bagdadiin Belgradin sijasta.. Tuli myös kiire tsekata lentoliput, että olinko ostanut ne varmasti oikeaan kohteeseen.
Monilla tuntui olevan myös ihme mielikuvia tuolta, ihan jopa hallintoon ja historiaan liittyen.
Toisilla ei taas tuntunut olevan mitään hajua koko Belgradista, se sekoitettiin myös Belfastiin, mutta sitä ei kummasteltu että oltaisiin vietetty kaksi viikkoa Irlannissa..

Kuten Latviasta, myös Serbiasta tuli äkkiä se meidän mesta ja sinne on palattu jo muutaman kerran uudelleen, molempien lentokammosta huolimatta.
Serbia on yksi valloittavimmista maista joissa olen käynyt. Ja ne ihmiset!!
Ihmiset on niin super ystävällisiä siellä, ei semmosta jenkki-ystävällisyyttä vaan aitoa, kiinnostunutta ja auttavaista, valmiina venymään sen extra mailin sun puolesta..

Vaikka ollaan vietetty yhteenlaskettuna useempi viikko pelkästään Belgradissa, niin aina sieltä löytyy nähtävää ja koettavaa. Sinne haluaa aina uudelleen ja pieni koti-ikävä vaivaa koko ajan..
Serbia on se home-away-from-home-Balkan.
Ja Belgrad on ollut se meijän tukikohta siellä ja favourite place, puistoineen, kävelykatuineen, museoineen, sekä mahtavine ruoka/bile-paikkoineen sekä linnoituksineen.. mutta on maalla muutakin tarjottavaa.


Minibussi kyyti Serbiasta Bosniaan ollaan myös koettu ja se tarjosi mielettömän vehreitä niittyjä, rosoisen kauniita ja ränsistyneitä pikku kyliä hedelmiä ja mehua myyvine mummoineen, tiellä vaeltavia lehmiä ja lampaita, lumihuppuisia vuoria, rotkoja, erikoisia rajamuodollisuuksia sekä välillä hyvät perslihakset (ja hermot) vaativia teitä! Oman auton Balkan-roadtrippi on vielä kokematta, mutta suunnitelmissa kyllä..

Mieleenpainuneet kohtaamiset
on täplittäneet myös meidän Balkanin reissuja, siellä on koettu kaikenlaista sekä tavattu eläimiä ja ihmisiä jotka syystä tai toisesta ovat jääneet mieleen.
Jotkut avoimuudellaan, toiset ystävällisyydellään ja jotkut ihan muista syistä..

Kaupan kassa scannaa tuotteita ja yhtäkkiä pahoittelee että häiritsee mutta kiinnostaisi tietää mistä olen kotoisin sekä sitten seuraa kysymysten tulva mm. mitä tykkään heidän maastaan ja olenko tulossa uudelleen ja vastaus ehdottomasti! saa kasvoille mitä aurinkoisimman hymyn!
Mieleen on jäänyt myös sattumalta löydetyn mahtavan ravintolan tarjoilija, joka muistaa vuosien jälkeen meidät (tai lähinnä mun poikaystävän koska sen parta)..
Ja joka vitsailee paljon, muun muassa siitä kuinka ihmeessä tullaan takasin heidän ravintolaan, koska heillä on niin huono palvelu (johtuen muun muassa siitä että hän dippasi ekalla kerralla vahingossa mun sähkötupakan johonkin kastikkeeseen).
Tämä tarjoilija on kuin Muzzy in Gondoland miksattuna Mr Bean:n kanssa 🙂

Koskettavaa on nähdä Naton pommittamat rakennukset, jotka on jätetty paikoilleen sellaisenaan muistutuksena niistä vääryyksistä ja muistomerkeistä menehtyneiden ihmisten muistoille..


Sekä nuori tyttö joka jättää kaupassa suklaapatukan ostamatta itselleen koska rahat ei riitä, vaan huolehtii että ikkunan takana odottavat kulkukissat-ja koirat saa ruokansa..
Annoin sille tytölle sen puuttuvan rahan, koska tämmöset ihmiset <3

Ehkä liikuttavin (eläimiin liittyvä) kohtaaminen oli Mostarissa, tällä samaisella 2014 reissulla.
Mostar itsessään oli hurmaava, pullollaan historiaa, sokkeloisia pikku kujia, kielimuurista huolimatta ystävällisiä ihmisiä, mutta joka paikassa siellä oli myös kulkukoiria – ja kissoja..
Osa kissoista niin huonokuntoisia että sydäntä särki kun et voinut auttaa niitä ja viedä eläinlääkäriin / pois kaduilta, auttaa niitä hädässä, hoivata ja ruokkia.
Onneksi sielläkin oli ihmisiä jotka osti niille ruokaa, kuten mekin ja vei ravintolasta jämät mukanaan näille ressuille, mutta silti.
Matkalla meijän majapaikkaan tavattiin jälleen yksi koditon pieni, musta tyttökoira.
Ohimennessä se räksytti ihan hulluna meille, mutta kun istuttiin viereiselle penkille se siitä kiipesi syliin.. hieman pelotti et mitä jos se puree, mutta ei.. Se oli vaan haltioissaan ihmisten huomiosta!
Tää Mostarin mimmi seurasi meitä meijän hotellin portille ja oli tulossa mukaan sisään.
Annoin sille kaikki mukana olleet koiran ruoat + keksit ja mun sydän murtui kun jouduttiin jättämään se portin toiselle puolelle… Sitä katsetta on vaikea unohtaa.

Serbiassa Janin parannellessa marssivammoja asunnolla, lähdin katsomaan auringonlaskua linnoitukselle. Matkalla sinne tapasin jälleen yhden katukoiran, joka nipisti hurmaavalla seurallaan palan mun sydämestä.. Tää seurallinen kulkuri ei antanut mun nauttia auringonlaskusta yksin vaan mun ihaillessa Novi Gradin taakse laskeutuvaa aurinkoa, köllötteli hän ihan mun lähellä ja saattoi mut vielä puistosta pois, takaisin Mihailovan kulmaan, josta olin hänen matkaan lähtenyt.
Seurallisuus saatto myös johtua laukussa olevista koiranherkuista mutta oli silti yksi koskettavimmista tapaamisista ja muistoista..


Näiden reissujen jälkeen googlasin rescue-juttuja Balkanilla ja löysinkin muutaman tekijän sekä järjestön ja olen tukenut niitä parhaani mukaan.
Se miten jotkut tuolla noita eläimiä kohtelee on jotain todella järkyttävää.
Onneksi on noita hyviä ihmisiä, jotka ovat valmiitta taistelemaan ja vaatimaan muutosta siellä.
Ihmiset jotka taistelee niitä vastaan ja auttaa noita kodittomia eläimiä, tuntuu välillä taistelevan tuulimyllyjä vastaan, mutta eivät silti luovuta..

Ekalla Balkanin valloituksella bookattiin majoitus Sarajevoon ja päädyttiin erään muslimiperheen vuokralla olevaan piharakennukseen.
Pihalla vilisti kissanpentuja ja vilahteli jokunen aikuinen kattikin jostain nurkan takaa esiin.
Kissat oli kuulemma naapurin entisiä lemmikkejä, olivat muutaneet muualle ja jättäneet mm. kissat jälkeensä, oman onnensa nojaan. Merjam perheineen oli sitten ottanut mm. tän kissaperheen ”hoiviinsa”.


Muutenkin perhe oli mitä ystävällisin!
Oli tervetulo-ja tervemeno kahvit, saatiin jättää matkalaukut ym. turhat heidän asuntoon kun lähettiin Mostariin. Isäntä kutsui meidät kotiinsa vielä kahville lähtöpäivänä kuljetusta odottaessa ja kun kuuli että Jani soittaa bassoa innostui soittamaan musisoimaan meille Saz-nimisen soittimen säestyksellä.
Jonkin verran ollaan oltu myös vaihdeltu kuulumisia tuon matkan jälkeen facebookissa.

Matkailu inspiraatiota
Meidän reissujen inspiroimana lähti viime vuonna Balkanille myös eräs pariskunta pikkulapsineen.
Toki niillä oli pohjalla monia road trippeja jo takana, mutta ei Balkanilta.
Tavattiin sattumalta jokunen vuosi sitten Bratislavan yössä, josta jatkettiin Puolan stoppien jälkeen Vilnaan drinkeille. Sen jälkeen ollaan otettu Double Trouble- drinkit Suomessa ja tutustuttu heidän opastuksella Lahden yöelämään, mutta muuten on meijän reissut mennyt harmillisesti ristiin.
Kunnes viime vuonna satuttiin taas tien päälle samaan aikaan.
Todettiin että reissussa ollaan tavattu, niin reissussa on näemmä tavattava kun muuten ” ei oo aikaa”.

Ihastuttiin myös Unkarin Balatoniin niin paljon ekalla kerralla, että sinne on tehty reissu joka kesä sen jälkeen, haaveiltu muutosta sinne ja saatiin houkuteltua nää Lahtelaisetkin sinne.
Ne ei aluksi ollut niin innostuneita Balasta, mutta kas tuon viime kesän reissun jälkeen bookkasivat jo tälle vuodelle majapaikan sieltä! Balatonin huikeisiin maisemiin on vaikea olla ihastumatta..


Ennen tätä yhteistä viikon lomaa Balalla, päättivät siis käydä roadtrippaamassa meidän hehkuttaman Balkanin.. Kävi niin että kaverit tykästyivät myös Serbiaan, paikkaan ja niiden ihmisiin, niin että haluavat palata sinne uudelleen paremmalla ajalla.

Baltia, Balkan ja muutenkin Euroopan itäpuoli on saanut voitettua monipuolisuudellaan, ihmisillään, paikoillaan ja tarinoillaan meidät puolelleen.
Paikkoja joiden mahtavuutta ei voi tajuta, ennen kun itse matkustaa niihin.
Mä mielelläni kyllä kerron meidän reissuista, hehkutan tutuilleni noita paikkoja ja kannustan matkustamaan aina kun mahdollista, etenkin omalla autolla, siinä kun näkee niin paljon enemmän!!
Joku sanoi kerran että olen kuin joku Baltian ja Balkanin ambassadori- matkailulähettiläs 😉
Jos multa kysytään mä suosittelen noita maita kaikille ja en kenellekkään.
Kaikille koska ne on hurmaavia ja nähtävää riittää taatusti!
En kenellekkään koska se että ne ei oo turistien kansoittamia paikkoja tekee niistä just sen omanlaisensa, aitoine ihmisineen ja paikkoineen (unohtamatta edullista hintatasoa).

Matkalla kotiin – kohtaaminen joka muutti elämäni..
Oikeastaan kohtaaminen joka todella muutti elämäni ei ollut mikään noista reissuista, vaan eräs kohtaaminen kotimaassa muutti aika lailla kaiken.
Tuo kohtaaminen toi myös matkustamisen ja nuo kaikki huikeat reissut elämääni!

Asuin aiemmin edullisessa vuokra-asunnossa lähellä Helsingin keskustaa ja minulla oli vakituinen duuni. Sitten teloin käteni, olin usean vuoden sairaslomalla, käpälän parannuttua en saanut enää töitä koska kukaan ei uskaltanut palkata minua, peläten että käsi ei kestäisi.
Taloyhtiö halusi asunnon takaisin työsuhdeasunnoksi  ja jouduin siis muuttamaan..
Ilman töitä oli mahdoton saada yksityiseltä asuntoa ja kaupungin asuntoihin ei ole mitään tsänssiä, joten tuolloin, maailmaani mullistaneen kohtaamisen aikaan, kesäkuussa 2009 olin koditon.
Siinä mielessä asiani olivat hyvin, minulla oli paikkoja missä yöpyä (pääasiassa siskoni ja vanhempieni luona, mutta myös kaverit tarjosivat makuupaikkaa) tavaroilla paikka ilmaisessa varastossa, ruokaa jne.
Toki 29 vuotiaana, vuosia yksin asuneena, oli vaikea sopeutua siihen että ei ole enää sitä omaa paikkaa ja joudut elämään vähän muiden säännöillä, toisten nurkissa jne., mutta olishan ne asiat voineet olla huonomminkin.
Sitä muutama ihminen silloin ihmetteli, että kuin voin olla silti niin hyväntuulinen vaikka olen työtön & asunnoton. Mutta asiat olis voineet olla huonommin.
Olihan mullakin noita huonoja hetkiä, mutta yleensä ne kestää vaan hetken ja sitten nään jo asioiden paremmat puolet & tähtään katseen sinne (parempaan) tulevaisuuten..


Mä uskon myös että (tietyt) asiat tapahtuu koska niiden on tarkoitus tapahtua.
Esimerkiksi, jos en olisi loukannut kättäni, joutunut työttömäksi, asunut muiden nurkissa, en usko että olisin myöskään tavannut tuota ihmistä joka toi niin suuren muutoksen elämääni.

Jokavuotinen Tuska-festivaali järjestettiin 2009 vielä Kaisaniemen puistossa, omat (nestemäisetkin) eväät oli sallittuja ja liput oli vielä suht kohtuuhintaisia. Kolme päivää Tuskaa oli se kesän kohokohta!
Olin siis Tuskailemassa parin kaverin-, systerin sekä sen miehen kanssa, joilla yövyin ja kaavoista poiketen lähettetiin myös jatkoille niiden lähibaariin Vantaalle.
Ja siinä baarin ulkopuolella sitten tapahtui se- mun maailman mullistanut kohtaaminen!
Kulman takaa asteli camo-huppariin pukeutunut pukinpartanen HD-mies, Jani, jonka seurassa aika kiisi aina pilkkuun asti.
Tuo kohtaaminen johti toiseen ja sunnuntain iltana yövyin Casa De La Immosessa ensimmäisen kerran ja sillä samalla tiellä olen edelleen, useita prätkä – ja autoreissuja sekä lähes 9 vuotta myöhemmin..
Tuo yksi kohtaaminen, muutti niin paljon.
Ilman tuota karpalolonkeron-makuista kohtaamista elämäni olisi kovin erilaista.
Olisi monia mahtavia paikkoja jossa en olisi käynyt, monia asioita joita en olisi kokenut.
Olen saanut erilaisia mahdollisuuksia, joita tuskin olisi tapahtunut ilman tuota kesäkuista tapaamista.
Toki olen myös itse itseni mahdollistaja, monessakin asiassa, mutta jotkut asiat vaativat enemmän duoo kuin sooloo, ilman Janin uskoa ja tukea en olisi kaikkeen pystynyt.

Ovi on avautunut uusille mahdollisuuksille ja haasteille.
Onnistumiset ovat avanneet jälleen uusia ovia sekä vieneet minua uusiin paikkoihin / seikkailuihin.
Jos olen ollut reissuhullu pienestä pitäen, niin myös koirahullu. Janin kanssa myös yksi pitkäaikainen haaveeni koirasta toteutui.
Oman Venäjältä adoptoidun rescuen lisäksi meillä on asustanut kotihoidossa mm. entinen taistelukoira (luonteeltaan mitä ihmisrakkain) Espanjasta sekä Kyproksella maanviljelijöiden kivittämä pitti-poika, joka päätyi asumaan sisareni perheeseen.

Koska tuon käden loukkantumisen takia oli edelleen hankala saada töitä, hain uudelleen koulutukseen.
Kiinnostava koulutus löytyi Musiikki ja Media alalta, josta minulla ei juurikaan ollut kokemusta.
Janin muusikkotaustasta oli apua sillä hän preppasi minua niin että haastattelijat näkivät potentiaalini ja pääsin ekalla yrittämällä Viihdealan avainhenkilö-koulutukseen, jonka harjoittelun kautta minulle aukesi myös työpaikka Ohjelmatoimistolla, palkkatuettuna mutta työelämässä vihdoinkin!
Yksi saatu työpaikka avasi minulle mahdollisuuden toiseen ja sain mahdollisuuden tehdä extratöitä kaupan alalla, kun taloudellinen tilanne viihdealalla heikkeni.
Kun hain opintovapaata matkailualan koulutukseen, aukesi sieltä minulle taas uusia mahdollisuuksia työharjoittelupaikan kautta.
Tuo harjoittelu matkatoimistossa vei minut tutustumiskäynneille eri paikkoihin, töihin matkamessuille sekä kaksi kertaa reissuille Ukrainaan matkanjohtajana.
Ukrainaan lähdin untuvikkona, toki otin asioista selvää etukäteen, sain hyvän preppauksen kun en ollut toiminut matkanjohtajana aiemmin, mutta härän luonne sekä rohkeus, oma ja muiden usko minuun antoi extraboostia.
Ja voi sitä tunnetta, kun porukka oli tyytyväisenä tuotu takaisin Suomeen ja ne palautteet <3

Ilman tuota kohtaamista baarissa, ei olisi myöskään noita matkoja, joiden muistoista ja kokemuksista syntyi idea tähän matkablogin poikaseen sekä kohtaamisista maailmalla, jotka loivat pohjan myös ystävyys-suhteille, jotka kantavat aina takaisin kotimaahan asti.

Sen nyt jo hieman kulahtaneen camohupparin alla kytee (edelleen) sama reissunnälkä ja kiinnostuksen kohteet kun mulla ja vaikka ollaan oltu lukuisissa reissuissa, välillä vähän hurjissakin tilanteissa, niin ei se tahtia vähennä, veri vetää aina maailmalle..
Se minne tie (tai mikä lie) meidät seuraavaksi vie jää nähtäväksi..

Tämä on minun tarinani, Momondo Open World- kilpailuun ”miten kohtaaminen matkalla muutti maailmaasi”.
Jos pidit kirjoituksesta, voit äänestää sitä suoraan tästä linkistä, kiitos!!
https://www.momondo.fi/content/bloggers-open-world-award?blog_id=2156#!/blog/2156

#momondo #openworldawards