Browsing Category

BALKAN | BALTIAN MAAT

Reissukartta (bongatut maat)

Baltia ja Balkan on mun lempialueita.
Sanonta  mitä iistimpää sen siistimpää  pitää mun kohdalla hyvin paikkansa,
yhtä tasan paikkansa pitää en laske maita vaan päiviä mun lomaan – sanonta!
Reissuhullu (aina valmiina reissuun), roadstrippari, Baltisti, Balkanista- kuvailee mua myös hyvin!

Varsinaista maabongausta en harrasta, mutta uudet paikat kiinnostavat aina.
Silti huomaan palaavani tiettyihin kohteisiin ja joihinkin usemminkin kuin pari kertaa..
Hieman ristiriitaa aiheuttaa siis kun olis kiva työntää kuonoa uusiin paikkoihin, mutta halu palata tuttuihin, ihananiin kohteisiin polttelee myös erittäin vahvana..
Yleensä tuo jälkimmäinen vie mua enemmän, joten uusia paikkoja/maita ei ihan niin vaan kerry vaikka kilometrejä kertyisi vuodessa useita tuhansia..


Mä oon vähän semmonen et haluun kaikki ja samantien.
Haluisin käydä vähän siellä ja täällä, mutta en haluaisi luopua mun vanhoista rakkaista kohteistakaan..
Vähän kun toi kesämökkeily.
Haluaisin viettää siellä Suomenniemellä kesällä enemmän aikaa ja niiden ihmisten kanssa, mutta en haluaisi ”tuhlata” lomiani siihen reissun sijasta.. Osa teistä varmasti tietää mitä tarkoistan / pystyy samaistumaan..
Voi kun olis enemmän aikaa ja tupla-triplasti enemmän rahaa…

Sanoin myös mun kesäloma 2018 postauksessa että en laske maita vaan lasken päiviä lomaan!
Mikä pitää täysin paikkansa, johan tässä on töitä painettu, nyt ois jo loman aika!!
Kuten todettu mä rakastan matkustamista ja onhan niitä uusia paikkoja joihin haluaisin mennä, mutta mulla ei ole suorituspakkoa, matkailun to do –listaa. En oo laskenut maita enkä kokenut tarvetta maatäppäilylle.
Mulla on niin monta ihanaa ns. vanhaa paikkaa joihin haluan päästä takaisin, tutkimaan lisää tai ihan vaan fiilistelemään <3 etten oikeen halua luopua niistä- ainakaan vielä tänä kesänä 🙂
Tämmösiä kohteita on just muutama Unkarissa, Sloveniassa ja kiitos viime vuoden (ja Janin) myös Kroatiassa, Serbiaa ja Latviaa unohtamatta..

Unkari ja Latvia on noita mun home-away-from-home kohteita, paikkoja joille mä olen todella sydämeni menettänyt, paikkoja joissa haluaisin asua.
Samoin semmonen kohde löytyy myös Sloveniasta, eikä kaupunki ole Ljubljana..
Mitä tulee Serbiaan, on se mun home-away-from-home Balkanin kohde, 2014 käytiin siellä ekan kerran ja se oli menoa se.. palattu on sinne muutaman kerran talvella ja suunnaton kaipuu päästä takaisin kaihertaa tälläkin hetkellä.. Bongaan Serbia kuvia, haikailen ”meijän” asuntoa siellä, niitä ihania mestoja ja ruokia…
Sitä on vaikea selittää, joissakin paikoissa on vain sitä jotakin..
Lähtisin Serbiaan takaisin vaikka heti..

Meillähän on kesäloma vielä edessä ja kohteena on jälleen Itä-Eurooppaa ja Balkanin seutua, mutta Serbiaan ei valitettavasti mennä koska liikutaan omalla autolla ja nuo vakuutusjutut  siellä suunnalla on hinnakkaita..
Vaikka kaivattu kohde jääkin tällä reissulla väliin niin silti diggaan roadtrippailla enemmän kun lentää (plus tavallaan kammoan lentämistä vaikka se liitely fiilis ja maisemat on yleensä upeat).
Autolla pääsee näkemään niin paljon enemmän!
Autolla kun reissataan niin uusia kohteita tulee vastaan useita, uusia maita ei ehkä niinkään,
ehkä tsägällä yks / kaks vuodessa jos oikeen kaahaillaan (just kidding!)!!

En siis välttele uusia kohteita, mutta en rohmuakkaan niitä.
Tavallaan pidän ihmisiä jotka täppää maita bongailun vuoksi vähän pöhköinä, semmosta suorituspakkoa (ainakin joillain), toisaalta täytyy ihailla kun jengi sitkeesti käy maa maalta maailmaa läpi 🙂
Joillekkin se on elämäntapa toisille harrastus, eikä kumpikaan sinäänsä mikään huono juttu ole!
Mistäs sitä tietää mitä ite tekis jos kaikki olis mahdollista, rajattomasti aikaa ja rahaa?!
Varmaan reissaisin, niitä vanhoja – ihania kohteita ja kävisin autolla ympäri maailman tai moottoripyörällä läpi Venäjän, sukeltelisin niiden suloisten possujen kanssa Karibian kirkkaissa vesissä ja kävisin moikkaa jääkarhuja Huippuvuorilla, pingviinejä Etelämantereella jne.
Mutta entä jos olis aina lomalla- osaisko sitä arvostaa sitä ”lomaa” samanlailla kun nyt, kun tekee niin julmetusti (kahta-kolmea eri) töitä sen eteen?!


Jani ja minä ollaan (onneksi) niin samankaltaisia matkaajia, niin reissukohteilta kuin matkustustyyliltään.
Harvemmin tulee erimielisyyksiä kohteesta, viime vuonna tosin en ollut halukas palaamaan takasin Kroatiaan (Zagrebin jälkeen), mutta onneksi JP (Jani)  sais mut houkuteltua sinne takasin.
Kroatian rannikko on meinaan upea, ne pikku mestat ja auringonlaskut!! Tänne me palataan..

Espanjaan mulla ei ollut myöskään mitään hinkua, en tosin ennen ollut käynytkään.
Koska rahat oli alkuvuodesta vähän tiukilla ja siellä oli ilmanen majotus tarjolla, niin me päädyttiin sitten talvella Espanjaan, samalla reissulla käytiin myös päiväreissu Gibraltarilla.
”Paikallisoppaista” ja autosta oli myös hirveästi hyötyä siellä, joka päivä käytiin jossain, joinakin päivinä parissa-kolmessa paikkaa. Iso kiitos vielä kerran Famil Immonen!
Olihan se Aurinkorannikko ihan hieno, kyllä mä sinnekkin voisin palata, tosin ei mulla mitään hinkua sinne tullut, kuten ei myöskään Roomaan.
Jotenkin noi on vähän liian turistisia paikkoja mulle, vaikkakin ihan hienoja ne oli..
Mutta koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan, harvoin pitää nimittäin paikkaansa.
Tuon ensimmäisen Via Baltica reissun (2011) jälkeen JP vannoi ettei enää koskaan mene vapaaehtoisesti Puolaan!!
2012 pyörittiin vaan Baltiassa, ajeltiin Liettuaa ja Latviaa ees taas (mm. Klaipeda, Liepaja, Jurmala, Vilna).
2013, 2015, 2016, 2017 ajeltiin mennen tullen Puolan läpi.. ja sama edessä nyt muutaman viikon päästä..😂

Moni on sitä kysynyt että monessa maassa oon käynyt?!
Mä oon ihan hölmönä, et öö en tiedä..
Sama juttu mun iän kanssa, mä oon aina ihan pihalla et oonko mä 35 oonko mä 36 vai jo yli 40…
Luulis olevan helppoo kun on syntynyt 80 -luvulla, mut ei..
Mä en oo koskaan tullut hyvin numeroiden kanssa toimeen…
Oikeasti mä oon ihan tollo matikassa, mutta kuitenkin vietin 7 vuotta erään yrityksen taloushallinnossa mm. tarkistaen ja maksaen laskuja + esilaskien, tsekaten sekä maksaen tyyppien palkkoja jne.
Tää jobi on kieltämättä herättänyt lievää huvittuneisuutta mut hyvin tuntevissa ihmisissä, mutta hei laskin on keksitty- sen käyttö (toisin kun esim. kertolaskujen) on mulla hyvin sujuvaa!

Selaillessani (lievällä myötähäpeällä) noita mun vanhoja postauksia huomasin että olin kuin olinkin joskus listannut käydyt maat, mutta en laskenut niitä- se oli enemmän semmonen muistiinpano:
Quick list postaus– tyyliin kysy vinkkejä jos ootte menossa xx- maihin.
Veikkauksena heitin 20-30 välissä, eikä mun huonosta matikkapäästä huolimatta ollut huono veikkaus 😉
Nyt tuo ns. Quick List on siis päivitetty ja tadaa tässä se on (jos muistan kaiken)!

Welcome 666places

Number of countries that you have been to: 25

Loading...

 

Aika hyvin veikattu tuo luku, eikö?!
Maita ei ehkä muihin matkabloggaajiin verrattuna ole valtavasti, mutta eihän tämä mikään kilpailu ole.
Sitä paitsi tämä on vähän kun ihmiset huokailee painon kanssa, joku painaa aina sua vähemmän ja joku aina enemmän 😉

Vielä kun saisi tuonne listaan päivitettyä kaupungit niin ois aika bueno!
Ehkäpä se on sitten seuraava projekti! Niitä on meinaan ainakin tuplatripla-määrä verratuna itse maihin..

Tuossa alla vielä aakkoslistana (englanniksi) mun käydyt maat.
Jotkut niistä koluttu kevyesti, jotkut ajettu hampaat irvessä läpi ja vannottu ettei koskaan enää mennä jos ei oo pakko (Itävalta ja Tsekki muun muassa)..
Osa maista on hyvin ees taas ajeltu, eri paikat testattu ja retkeilty niin autolla kun veneellä ja tykätty!
Sitten on ne maat minne tulee vaan palattua uudelleen ja uudelleen, vaikka toistakymmentä kertaa ja silti noista lukuisista kerroista huolimatta mä lähden aina matkaan ihan innoissani (erityisesti Latvia).
Te ketkä tunnette mua / olette seurailleet mun reissujuttuja tiedätte että Baltia ja Balkan on mun fave-alueita, joten tää Eurooppa painotteinen lista ei varmaan yllätä yhtään..
Joitakin saattaa yllättää se fakta että mä en ole ikinä käynyt esimerkiksi Aasiassa!
Ja kyllä Suomikin on listalleni päätynyt, vaikka kotimaani onkin- jos jollakulla on asiasta nurisemisesta, puhkukoon nyt 😀
Suomessa on tullut reissattua aiemmin enemmän, nykyään täällä on niin tuhottoman kallista verrattuna vaikkapa tuonne Baltiaan (vaikka hinnat sielläkin on nousseet reippaasti), joten mä äänestän jaloillani..

Tässä siis mun reissumaat o7/2018
Austria
Bosnia and Herzegovina
Croatia
Czech Republic
Denmark
Estonia
Finland
France
Germany
Gibraltar
Hungary
Italy
Latvia
Lithuania
Poland
Russia,
Serbia
Slovakia
Slovenia
Spain
Sweden
Turkey
Ukraine
United Kingdom, England
USA

Nuohan taitaa olla listattuna noissa maa-kategorioissa tuolla ylhäällä, kun nyt vihdoin keväällä opin ne sinne (työllä ja tuskalla) laittamaan!! Päivitän sitä mukaa kun on aikaa niitä juttuja sinne alle.
Kysellä saa etenkin roadtrippaamisesta Baltia – Unkari – Slovenia- Croatia akselilla..

Jos haluat tehdä oman kartan niin iisi pohja löytyy Traveltip.orgista– sieltä mä tän kartan loin.
Sivulle pääsee kätsästi myös kirjautumaan sisään ja päivittämään karttaa tarpeen mukaan.
Noita karttajuttuja löytyy useita muitakin, tää oli musta niistä selkein.

Kiva ois kuulla onko sulla samantyylisiä reissu-suuntaamuksia kuin mulla ja mitä ajatuksia maabongaus sussa herättää?!

Hyvää heinäkuun viimeistä päivää!!!
Kohta se on elokuu ja mun/meijän loma!
Hassua kun ajateltuna ensi kuussa tuntuu niin pitkältä ajalta, kun taas ensi viikolla tuntuu et on ihan kulman takana..
Mun loma on siis ensi kuussa ja ensi viikolla! Finally!
Viime viikko oli jotenkin niin piiitkä, tuntu ettei aika mee mihkään, paitsi sunnuntaina- ainoana vapaapäivänä tietty..

Vielä ois siis 9,5 päivää lomaan / starttiin, jaksaa, jaksaa….
Otetaan se siltä kannalta et tässä on vielä jokunen päivä kuntoilla (pikatreeni vinkit lomalle- ilman kuntosalia- löytyy täältä ) 😛

Emoji lifting weights

Toukokuun päivitys: töitä, haaveilua & yllätysmatka Latviaan

Pikainen päivitys tässä (taas) moi!
Juu, tiedän että lupasin olla ahkerampi näiden kirjoitusten kanssa, enkä vaan päivitellä miten menee sillon tällön.. mutta minkäs teet ollut liian kiireinen sekä aika kuormittava kevät takana!!
No onhan sitä tullut reissattua, haettu ihan urakalla töitä sekä tehty niitä myös niin paljon kuin mahis on ollut…

Mitä tulee noihin työ-kuulumisiin, niin en ole ollut uppoutunut unelmaduuniini vaan edelleen puurran noiden kauppaduunien parissa.
Oon koko kevään oikeestaan ollut samassa mestassa, tehden sitä samaa 14-21 vuoroa ja se on todella kuormittavaa työtä, moninpuolin, mutta mielummin teen tuota ”paskaduunia” kun olen jollakin työkkärin rahoilla. Koska oon tehnyt tuolla useamman kuukauden (pyydettynä mikä on tietysti mukavaa!) niin sekä työyhteisö ja asiakkaat on tulleet tutuiksi. Paikan työntekijät on ottaneet mut omakseen ja on onnessaan kun tuun tekemään vuoroa heidän kanssaan, kuulemma kun hommat hoituu mun kanssa.
Onhan se kiva saada krediittiä siitä, mutta kun se työ ei vaan anna mulle mitään, siis rahan lisäksi.
Oon tehnyt siellä nyt reilu 40h / vko, eilen vetelin 11.5 h töissä ja tänään on sitten ansaittu vapaapäivä, jollon päätin etten tee mitään, en lähde minnekkään, oon vaan kotona ja en duunaa muuta kun tätä blogia ja vedän crosstrainer treenit, mukavasti kotona sekin 😀

Viimeisten parin viikon sisään olen käynyt useammassakin haastattelussa ja siellä on muutama potentiaalinen paikka, jotka todella haluisin! Toinen on sikäli mielenkiintoinen, että on kaupan alaa mutta ei pääasiassa kassaa, ja ois kävelymatkan päässä kotoa, bonuksena sunnuntain vuorot mahdollisia, no se rekryfirman tyyppi tykkäs musta mutta en oo vielä päässyt paikan päälle ko. kauppaan haastatteluun koska se mimmi sieltä on lomalla, joten ensi viikolla pitäs kuulua jotain.. Toinen paikka ois pääasiassa Espoossa eli noin 1-1.5 tunnin matkan päässä, mutta juuri semmonen työ mistä olen haaveillut ja haluaisin iskeä kynteni kiinni, oppia ja uppoutua!!
Mutta, mä pelkään että mun työkokemus/metodit aiemmissa paikoissa on liian vanhanaikaisia sinne, mutta toivon silti että ne näkis mun mahdollisuudet..
No ne selvinnee ensi viikolla.. muuten täytyy vaan toivoa että mulla riittää 40 + tuntia kaupassa koko kesän ajan ja että jaksan sitä 😀
Tavoitteena olis päästä road trippailee Eurooppaan Janin kanssa.. joten peukut pystyyn, kiitos!!!

Jos ei ollut työuutisia jaettavaksi niin on mulla jotakin kerrottavaa 🙂
Viime päivityksessä haaveilin jostakin reissusta mun synttäreinä tai saada oikeat nettisivut  ja mun toive toteutui matkan muodossa!! Jani yllätti mut ja matkattiin mun syntymäpäivä viikonlopuksi Latviaan!! Jiihaa!!!!


Jos tunnet mut tai olet lukenut mun postauksia aiemmin, niin tiedät että Latvia on yksi mun suosikki maista ja sinne matkustan aina mielellään!!
Tosin nyt ei yllätys, yllätys matkustettukaan Riikaan.
Riika on mulle edelleen rakas kaupunki ja sinnekkin palaan aina mielelläni, mutta siitä on tullut aika hintava sekä turistinen paikka. Jep, tiedän olevani yksi näistä turreista, mutta pidän sitä vähän meijän paikkana, sillä ollaan oltu siellä vuodesta 2011 lähtien niin monta kertaa että en pysy laskuissa enää mukana..
Koska majotus hinnat oli ihan älyttömät tuona viikonloppuna (vaikkakin oli la-ma) niin päädyttiin kokeilemaan uutta paikkaa, nimeltä Cesis.
Jos nimi itsessään ei sano mitään niin ehkä Cesu- olut sanoo?! 😉🍻

Miten sit päädyttiin tuonne, paikkaan jonka nimi ei niin monella sano mitään…
Ei otettu Latvian karttaa ja pistetty nuppineulalla tägiä että tuonne, vaan syy vierailuun oli autohuolto.
Ei onneksi tarttettu semmosta palvelua itse nyt (vaikka onnistuinkin raapimaan autoamme parkkipaikalla kaksi päivää ennen tätä reissua…), mutta tuttu vie sinne autoja huoltoon / heidän asiakkaat ajaa sinne itse, viettää aikaa sen muutaman päivän kun auto on huollossa ja nämä tyypit sitten tykkäs paikasta, joten googlattiin vähän mestaa lisää ja päätettiin mekin kokeilla.
Bookattiin vanhan kaupungin laidalta, iso, tilava ja valoisa asunto, autolle ilmanen parkki takapihalla.
Loistava sijainti ja majoituksen hinta, paljon vähemmän kuin Riiassa olis ollut. Eli extra peukku Cesikselle myös tästä 😉


Cesis sijaitsee noin 300 kilsaa Tallinnasta ja joku 100 kilsaa Riiasta, Gaujan kansallispuiston vieressä, ollen myös sen alueen suurin kaupunki, mutta myös Latvian vanhinpia kaupunkeja.
Hurmaava paikka!! Ei liian iso, ei liian turistinen ja sanoinko mä jo- hurrrmaava?! 🙂
Cesis muistuttaa mua Riiasta, semmosena kun se oli sillon vanhoina hyvinä aikoina, minikoossa kylläkin😁


Kaunis pikku kaupunki, vanhoja rapistuneita taloja, paljon vihreää ja oooh mikä rauhallisuus!!
Oli siellä muutamia vaate ym. kauppoja, tutut Maxima ja Rimi josta haettiin ruokaa sekä tietysti sitä Cesua ja yllä nähtyä kuohuvaa synttärisankarin (kröhöm☺️) kunniaksi, priekā🥂
Kaupungista löytyy myös muutama kahvila ja ravintola, pari museota sekä tietty se vanha linna, upeita puistoja ja siinäpä suurin piirtein se..

Päädyttiin jälleen tsägällä tapahtumien keskipisteeseen (kuten Serbiassa ja Bosniassakin), meinaan tuona viikonloppuna Cesiksessä oli ”museum night” joka vissiin kulkee vähän samalla nimellä/tyylillä kuin Taiteiden Yö Helsingissä.
Tuolla oli sillon paljon ihmisiä, tapahtumia mm. ilmasia konsertteja kahteen asti yöllä.. mikä mahtava yllätys- jälleen kerran!!
Syntymäpäivä oli siis erittäin onnistunut!!
Paldies Jānis❤️

Nuo kaksi yötä ei tietenkään millään riittäneet, olis tahtonyt jäädä pidemmäksi aikaa, joten kyllä ollaan ehdottomasti menossa takasin!!
Enemmän juttua tuosta matkasta ja paikasta tulossa, tässä oli vaan tämmönen pikanen update, joten pysy kuulolla!! C u  👋🏻

Yksi kohtaaminen voi muuttaa paljon, joskus jopa koko elämän


Ennen kaikki oli paremmin,
ei päde ainakaan tiettyihin osa-alueisiin mun elämässä.
Kaipaan tietty nuorempaa ikää, rypytöntä naamaa sekä tiettyjä työ- ja työharjoittelupaikkoja, mutta on monia asioita mitä en kaipaa: yksi niistä on oman tilan puute ja se ettei päässyt vuosiin matkustamaan kunnolla.
Jo teinistä pitäen matkailun nälkäiselle ja reissuista haaveilevalle, kirjoittamista ja valokuvausta rakastavalle mimmille oli kova paikka jäädä ”vangiksi” Suomeen.
Mieli oli seikkailemassa maailmalla kaiken aikaa, mutta tyhjä lompakko piti käpälät visusti kotimaassa, kunnes eräs kohtaaminen muutti kaiken.
Se kohtaaminen käynnisti tapahtumien sarjan, joiden ansioista maailma avautui mulle uudenlaisena.
Päädyin seikkailemaan muun muassa Baltiaan, Balkanille ja Ukrainaan:
sukeltamaan tuntemattomaan, antamaan kyytiä ennakkoluuloille ja tapaamaan ihania ihmisiä..
matkustamaan vielä enemmän, inspiroimaan ihmisiä matkustamaan uusiin paikkoihin ja antamaan kodin katukoirille..

Tämä on tarinani siitä miten eräs kohtaaminen muutti maailmani, mutta myös periksiantamattomuudesta, unelmoinnista, uskaltamisesta sekä paikoista ja ihmisistä jotka ovat syystä tai toisesta jättäneet pysyvän muiston mieleeni ja sydämeeni..

Ennakkoluuloja uhmaten, seikkailumielellä Baltiaan..
En muista tarkalleen miten päädyttiin lähtemään Baltiaan ekan kerran.
Olin juuri saanut vakituisen työn Ohjelmatoimistolta ja koska tein extratunteja kevään mittaan sain pitää kahden viikon loman ja jotenkin päädyttiin ottamaan sitten Baltia haltuun.
2011 kesäkuun alussa ajettiin laivaan ja startattiin rohkeasti kohti Via Balticaa, muiden ihmisten kauhistellessa et kuin nyt tuommoiselle ryöstöalueelle, huonokuntoisille teille ja miliisin kiusaamiksi lähdette, että onhan niitä muita (lue parempia) paikkoja missä lomailla.
Toki jännitti että mitä sieltä eteen tulee, Balticasta kun liikkui vaikka mitä juttuja..
Hassua kyllä suurin osa niistä oli jonkun kummin kaiman naapurin suusta, eikä siis keltäkään kuultu tuoreita omakohtaisia kokemuksia.
Janin vanhemmat oli ehkä eniten kauhuissaan, vaikka suosittelivat kyllä Jurmalaa kohteena meille.
Olivat siis käyneet Baltiassa lukuisia vuosia sitten, jollon kaikki oli kuin Villissä Lännessä, joten vaikka saatiin kohde suositus niin ei saatu suositusta silti koko matkalle 😀

Osa teistä oli kyllä niin rekkojen jyräämiä että oli vaikeuksia päästä 8 cm maavaraisella autolla ilman hittejä eteenpäin, mutta sitkeästi edettiin.
Kukaan ei myöskään ryöstänyt eikä yrittänyt ryöstää meitä siellä, vaikka välillä niin luultiin.
Autokin sai olla rauhassa, kaikista varoitteluista huolimatta.
Mutta kiinnitti kyllä muuten huomiota kaikkialla, olihan se vähän erilainen ajoneuvo niillä teillä..


Poliiseihin kyllä tutustuttiin, muutamaan kertaan..
Sekä saatiin sakotkin, mutta ihan omaa vikaa oli, molemmilla kerroilla.
Heti ensimmäisellä etapilla, Jurmalaan mennessä saatiin sakko, kun ei tajuttu pysähtyä maksamaan latin kaupunkiveroa.
Niin kävi kyllä monelle muullekkin, meitä oli jokunen auto siinä letkassa odottelemassa vuoroaan.
Pikku bunkkeri, johon mentiin asioimaan kukin vuorollaan, oli aika karu ja tuli pikku säikähdys, kun ahtauduttiin pikkuseen huoneeseen kapeaa käytävää pitkin, että mitäs nyt, ennen kun selvisi syy..
Mutta mukavia olivat, vaihtoivat meille englantia puhuvan poliisin ja sakkokin mukavasti pieneni puolella, koska oltiin eka kertaa siellä.
Tämä sakko piti maksaa suoraan paikan päällä, vaikka taskussa ei ollut latin latia niin sekään ei ollut ongelma, automaatti oli kätevästi asennettu siihen muutaman metrin päähän ”bunkkerin” ulkopuolelle.
Damage á 20 latia (noin 28e), joten mitään kovin isoa lovea pikku matkabudjettiin ei siitä onneksi tullut.

Syytän tästä Jurmalan sakosta kyllä vanhaa, huonoa ja hidasta Nokialaistani, jonka netti oli ihan umpisurkea & lisäksi data oli silloin melko kallista, joten ei tullut tien päällä ees kauheesti mieli nettiä koittaa käyttää. Pikku epäonneksi sattui myös juuri ennen tuota ”tulli-paikkaa” aurinko häikäisemään tien vierellä olevan ständin jossa asiasta myös mainittiin, lisäksi piti väistellä tietä ylittäviä ihmisiä.
Sattumien summa siis tuo sakko.
Samalla reissulla takasin tullessa saatiin sakko sitten ylinopeudesta, ohitustilanteessa, tosin tästä saatiin tuo 20 latin sakkolappu mukaan että maksakaa sitten kotimaassa.
Mitä opimme: älä ohita kaupungin rajalla, älä ainakaan vedä ylinopeutta ja joistakin asioista kantsii ottaa selvää etukäteen..


Mitä itse Baltiaan tulee niin maat ovat mitä hienoinpia matkakohteita, sieltä löytyy historiaa, tekemistä, upeaa luontoa ja kilometrin pituisia hiekkarantoja, paikoitellen jopa koskemattomia, sekä vielä suht edulliset shoppailu- ja ruokailu mahdollisuudet.
Moni on sanonut etenkin latvialaisia tylyiksi ja epäystävällisiksi, mutta löytyy sieltä ystävällisyyttä, ja välillä yllättävästäkin paikkaa.
Tyyliin seuraavana päivänä tuosta Jurmalan sakosta tapasimme kadulla tuon meitä sakottaneen poliisin, mies tuli kyselemään että kaikki hyvin, pahoitteli vielä ja kätteli Jania toivotellen hyvää lomaa!
Eipä ole moista koskaan sattunut. Oltiin ihan huuli pyöreenä että oho mitä poliiseita..

Alkuperäinen reittisuunnitelma oli ajaa Baltian läpi Gardalle ja sieltä Hampuriin, mutta asiat muuttuivat, päädyttiin heittää lenkkiä Puolassa sekä koukata Vilnan kautta takaisin Latviaan, koska Jurmala oli niin hurmaava, sakoista huolimatta.
Tuon 2011 reissun jälkeen ollaan käyty Latviassa päälle parikymmentä kertaa, tarkkaa saldoa en osaa äkkiseltään sanoa.
Se on semmoinen home-away-from-home Baltia-mesta, veri vetää vaan sinne uudestaan ja uudestaan!

Ennen ekaa matkaa ihan ehdoton ”neuvo” ihmisiltä oli että pimeällä / yöllä ei pidä ajaa!!
Tiedä sitten mikä vaara siellä piilee, kun tähän mennessä on yöllä ollut paljon vähemmän trafiikkia, mikä on se musta se suurin vaara siellä.
Tiet ovat paikoin levennetyt ja neljän auton rintama ei ole mikään poikkeuksellinen näky siellä, tyyli on että se väistää kenen pokka menee eka..
Eli ihan just kortin saaneena en sinne lähtisi (päivällä ainakaan) ajelemaan.
Työmatkaruuhkat saattaa hidastaa liikennettä, varsinkin isompien kaupunkien liepeillä, lisäksi kolarit ja lukuisat tietyöt hidastaa matkantekoa, joten ajamiseen kannattaa varata myös maltin lisäksi aikaa.
Illan tullen isoilla teillä liikenne on sujuvaa, valot vilkkuu keltasella ja välillä jokunen autoilija/rekka tulee vastaan, mutta muuten on baana vapaa..

Suht sitkeästi istuneista ennakkoluuloista huolimatta ollaan saatu muitakin ihmisiä innostettua matkustamaan Baltiaan.
Lähetin muun muassa perheeni Riikaan sekä Vilnaan ja oh boy mitä ennakkoluuloja siltä suunnalta ennen niiden omaa reissua tuli.. Tosin ottivat maat haltuun lentäen, mutta suunnittelevat jo omaa automatkaa Baltian suuntaan 😉

Näiden lukuisten Latvian reissujen aikana ollaan tavattu paljon erilaisia ihmisiä: mieleenpainuvimmat tapaamiset ovat olleet ehdottomasti tuo poliisi mutta myös pääkaupunki Riiassa, Karjala nimisen ravintolan omistaja-pariskunta joka ottaa avosylin vastaan aina sinne mennessä, joiden kanssa saattaa venähtää pitkälle sulkemisajan jälkeen, kuunnellessa välillä ihan villejäkin tarinoita Suomesta ja Latviasta.
Muutama vuosi sitten lähetin siis oman perheeni Latviaan ja patistin myös käymään tuolla Karjalassa sekä pyydettiin kertomaan terveisiä.
Mun rakas perhe olikin vetässyt valokuvan (jossa irvistelen kameralle) esille ja naamataulun tunnistettuaan olivat sitten kertoneet että ovat kiitollisia meille, koska olemme alusta asti käyneet siellä tukemassa heidän paikkaansa sekä kirjoittaneet siitä positiivisesti myös sosiaaliseen mediaan.
Silloin alussa saatiin istuskella siellä kahdestaan, nyt on paikka lähes joka kerta ollut täynnä ja heillä on avattu uusi Latvialainen paikka samalle kadulle.

Näillä reissuilla on myös tullut nähtyä/tavattua kaduilla kerjääviä sekä kodittomia ihmisiä.
Nämä ryppyiset pikku mummot, eläinten kanssa kadulla kerjäävät ihmiset tai ne jotka ovat käpertyneet jonnekkin porrasnurkkaukseen nukkumaan sateelta suojassa, saavat omat pikku nillitykset tuntumaan niin turhilta.. Mulla on loppujen lopuksi asiat todella hyvin.
Teen ehkä työtä tällä hetkellä mistä en diggaa, mut mulla on sentään töitä.
Mulla on oma paikka mihin mennä, mahdollisuus matkustaa ja ostaa näillä reissuilla ”mitä haluan”.. Niinpä yritän aina antaa apua tarvitsevalle jotain.
Yksi tämmöinen tapaaminen on erityisesti jäänyt mieleeni, ihan kuin olisi tapahtunut eilen.
Olimme ystävien kanssa tuolloin lomalla Latviassa ja päätimme käydä haukkaamassa burgerit Macistä.
Odotellessamme niitä näimme resuisen miehen, joka kävi dyykkaamassa roskiksesta sinne juuri jonkun kippaamat jämät.. Ostettiin muutama burgeri ja appelsiinimehua sekä annettiin eväiksi ostetut pähkinäpussit ja suklaat & jokunen euro rahaakin.
Se kiitollinen ilme ja moninkertaiset ”paldies”, kiitokset, saa vieläkin kyyneleet silmiin..

Jotkut ovat sitä mieltä että näitä kerjääviä ihmisiä on sen takia kun heille annetaan jotain, että koditon on itse täysin syypää siihen että on koditon jne. Asiat ei kuitenkaan aina ole niin kun sä oletat.

Väärinymmärretty Balkan
Toinen kauhisteltu matkakohteemme on ollut etenkin minulle niin rakas Balkan.
Jos meitä pidettiin hulluina kun lähdettiin Baltiaan ekoja kertoja niin en tiedä mikä sana kuvailisi reaktioita sitten tätä Balkanin matkailmoitusta vastaan parhaiten?!
Vielä 2014 oli monilla käsitys että Balkan on edelleen sota-aluetta.
Että alue on turvaton, epävakaa, siellä tapahtuu paljon ryöstöjä sun muuta..
Kysymys ”Miksi haluatte matkustaa sota-alueelle” tai ”tuommoiseen paikkaan jossa ei ole mitään” on kuultu siis kerran jos toisenkin, ryyditettynä hulluja olette kun menette toteamuksella.
Tosin sanoin kyllä jollekkin vahingossa ennen ekaa reissua, että ollaan menossa Bagdadiin Belgradin sijasta.. Tuli myös kiire tsekata lentoliput, että olinko ostanut ne varmasti oikeaan kohteeseen.
Monilla tuntui olevan myös ihme mielikuvia tuolta, ihan jopa hallintoon ja historiaan liittyen.
Toisilla ei taas tuntunut olevan mitään hajua koko Belgradista, se sekoitettiin myös Belfastiin, mutta sitä ei kummasteltu että oltaisiin vietetty kaksi viikkoa Irlannissa..

Kuten Latviasta, myös Serbiasta tuli äkkiä se meidän mesta ja sinne on palattu jo muutaman kerran uudelleen, molempien lentokammosta huolimatta.
Serbia on yksi valloittavimmista maista joissa olen käynyt. Ja ne ihmiset!!
Ihmiset on niin super ystävällisiä siellä, ei semmosta jenkki-ystävällisyyttä vaan aitoa, kiinnostunutta ja auttavaista, valmiina venymään sen extra mailin sun puolesta..

Vaikka ollaan vietetty yhteenlaskettuna useempi viikko pelkästään Belgradissa, niin aina sieltä löytyy nähtävää ja koettavaa. Sinne haluaa aina uudelleen ja pieni koti-ikävä vaivaa koko ajan..
Serbia on se home-away-from-home-Balkan.
Ja Belgrad on ollut se meijän tukikohta siellä ja favourite place, puistoineen, kävelykatuineen, museoineen, sekä mahtavine ruoka/bile-paikkoineen sekä linnoituksineen.. mutta on maalla muutakin tarjottavaa.


Minibussi kyyti Serbiasta Bosniaan ollaan myös koettu ja se tarjosi mielettömän vehreitä niittyjä, rosoisen kauniita ja ränsistyneitä pikku kyliä hedelmiä ja mehua myyvine mummoineen, tiellä vaeltavia lehmiä ja lampaita, lumihuppuisia vuoria, rotkoja, erikoisia rajamuodollisuuksia sekä välillä hyvät perslihakset (ja hermot) vaativia teitä! Oman auton Balkan-roadtrippi on vielä kokematta, mutta suunnitelmissa kyllä..

Mieleenpainuneet kohtaamiset
on täplittäneet myös meidän Balkanin reissuja, siellä on koettu kaikenlaista sekä tavattu eläimiä ja ihmisiä jotka syystä tai toisesta ovat jääneet mieleen.
Jotkut avoimuudellaan, toiset ystävällisyydellään ja jotkut ihan muista syistä..

Kaupan kassa scannaa tuotteita ja yhtäkkiä pahoittelee että häiritsee mutta kiinnostaisi tietää mistä olen kotoisin sekä sitten seuraa kysymysten tulva mm. mitä tykkään heidän maastaan ja olenko tulossa uudelleen ja vastaus ehdottomasti! saa kasvoille mitä aurinkoisimman hymyn!
Mieleen on jäänyt myös sattumalta löydetyn mahtavan ravintolan tarjoilija, joka muistaa vuosien jälkeen meidät (tai lähinnä mun poikaystävän koska sen parta)..
Ja joka vitsailee paljon, muun muassa siitä kuinka ihmeessä tullaan takasin heidän ravintolaan, koska heillä on niin huono palvelu (johtuen muun muassa siitä että hän dippasi ekalla kerralla vahingossa mun sähkötupakan johonkin kastikkeeseen).
Tämä tarjoilija on kuin Muzzy in Gondoland miksattuna Mr Bean:n kanssa 🙂

Koskettavaa on nähdä Naton pommittamat rakennukset, jotka on jätetty paikoilleen sellaisenaan muistutuksena niistä vääryyksistä ja muistomerkeistä menehtyneiden ihmisten muistoille..


Sekä nuori tyttö joka jättää kaupassa suklaapatukan ostamatta itselleen koska rahat ei riitä, vaan huolehtii että ikkunan takana odottavat kulkukissat-ja koirat saa ruokansa..
Annoin sille tytölle sen puuttuvan rahan, koska tämmöset ihmiset <3

Ehkä liikuttavin (eläimiin liittyvä) kohtaaminen oli Mostarissa, tällä samaisella 2014 reissulla.
Mostar itsessään oli hurmaava, pullollaan historiaa, sokkeloisia pikku kujia, kielimuurista huolimatta ystävällisiä ihmisiä, mutta joka paikassa siellä oli myös kulkukoiria – ja kissoja..
Osa kissoista niin huonokuntoisia että sydäntä särki kun et voinut auttaa niitä ja viedä eläinlääkäriin / pois kaduilta, auttaa niitä hädässä, hoivata ja ruokkia.
Onneksi sielläkin oli ihmisiä jotka osti niille ruokaa, kuten mekin ja vei ravintolasta jämät mukanaan näille ressuille, mutta silti.
Matkalla meijän majapaikkaan tavattiin jälleen yksi koditon pieni, musta tyttökoira.
Ohimennessä se räksytti ihan hulluna meille, mutta kun istuttiin viereiselle penkille se siitä kiipesi syliin.. hieman pelotti et mitä jos se puree, mutta ei.. Se oli vaan haltioissaan ihmisten huomiosta!
Tää Mostarin mimmi seurasi meitä meijän hotellin portille ja oli tulossa mukaan sisään.
Annoin sille kaikki mukana olleet koiran ruoat + keksit ja mun sydän murtui kun jouduttiin jättämään se portin toiselle puolelle… Sitä katsetta on vaikea unohtaa.

Serbiassa Janin parannellessa marssivammoja asunnolla, lähdin katsomaan auringonlaskua linnoitukselle. Matkalla sinne tapasin jälleen yhden katukoiran, joka nipisti hurmaavalla seurallaan palan mun sydämestä.. Tää seurallinen kulkuri ei antanut mun nauttia auringonlaskusta yksin vaan mun ihaillessa Novi Gradin taakse laskeutuvaa aurinkoa, köllötteli hän ihan mun lähellä ja saattoi mut vielä puistosta pois, takaisin Mihailovan kulmaan, josta olin hänen matkaan lähtenyt.
Seurallisuus saatto myös johtua laukussa olevista koiranherkuista mutta oli silti yksi koskettavimmista tapaamisista ja muistoista..


Näiden reissujen jälkeen googlasin rescue-juttuja Balkanilla ja löysinkin muutaman tekijän sekä järjestön ja olen tukenut niitä parhaani mukaan.
Se miten jotkut tuolla noita eläimiä kohtelee on jotain todella järkyttävää.
Onneksi on noita hyviä ihmisiä, jotka ovat valmiitta taistelemaan ja vaatimaan muutosta siellä.
Ihmiset jotka taistelee niitä vastaan ja auttaa noita kodittomia eläimiä, tuntuu välillä taistelevan tuulimyllyjä vastaan, mutta eivät silti luovuta..

Ekalla Balkanin valloituksella bookattiin majoitus Sarajevoon ja päädyttiin erään muslimiperheen vuokralla olevaan piharakennukseen.
Pihalla vilisti kissanpentuja ja vilahteli jokunen aikuinen kattikin jostain nurkan takaa esiin.
Kissat oli kuulemma naapurin entisiä lemmikkejä, olivat muutaneet muualle ja jättäneet mm. kissat jälkeensä, oman onnensa nojaan. Merjam perheineen oli sitten ottanut mm. tän kissaperheen ”hoiviinsa”.


Muutenkin perhe oli mitä ystävällisin!
Oli tervetulo-ja tervemeno kahvit, saatiin jättää matkalaukut ym. turhat heidän asuntoon kun lähettiin Mostariin. Isäntä kutsui meidät kotiinsa vielä kahville lähtöpäivänä kuljetusta odottaessa ja kun kuuli että Jani soittaa bassoa innostui soittamaan musisoimaan meille Saz-nimisen soittimen säestyksellä.
Jonkin verran ollaan oltu myös vaihdeltu kuulumisia tuon matkan jälkeen facebookissa.

Matkailu inspiraatiota
Meidän reissujen inspiroimana lähti viime vuonna Balkanille myös eräs pariskunta pikkulapsineen.
Toki niillä oli pohjalla monia road trippeja jo takana, mutta ei Balkanilta.
Tavattiin sattumalta jokunen vuosi sitten Bratislavan yössä, josta jatkettiin Puolan stoppien jälkeen Vilnaan drinkeille. Sen jälkeen ollaan otettu Double Trouble- drinkit Suomessa ja tutustuttu heidän opastuksella Lahden yöelämään, mutta muuten on meijän reissut mennyt harmillisesti ristiin.
Kunnes viime vuonna satuttiin taas tien päälle samaan aikaan.
Todettiin että reissussa ollaan tavattu, niin reissussa on näemmä tavattava kun muuten ” ei oo aikaa”.

Ihastuttiin myös Unkarin Balatoniin niin paljon ekalla kerralla, että sinne on tehty reissu joka kesä sen jälkeen, haaveiltu muutosta sinne ja saatiin houkuteltua nää Lahtelaisetkin sinne.
Ne ei aluksi ollut niin innostuneita Balasta, mutta kas tuon viime kesän reissun jälkeen bookkasivat jo tälle vuodelle majapaikan sieltä! Balatonin huikeisiin maisemiin on vaikea olla ihastumatta..


Ennen tätä yhteistä viikon lomaa Balalla, päättivät siis käydä roadtrippaamassa meidän hehkuttaman Balkanin.. Kävi niin että kaverit tykästyivät myös Serbiaan, paikkaan ja niiden ihmisiin, niin että haluavat palata sinne uudelleen paremmalla ajalla.

Baltia, Balkan ja muutenkin Euroopan itäpuoli on saanut voitettua monipuolisuudellaan, ihmisillään, paikoillaan ja tarinoillaan meidät puolelleen.
Paikkoja joiden mahtavuutta ei voi tajuta, ennen kun itse matkustaa niihin.
Mä mielelläni kyllä kerron meidän reissuista, hehkutan tutuilleni noita paikkoja ja kannustan matkustamaan aina kun mahdollista, etenkin omalla autolla, siinä kun näkee niin paljon enemmän!!
Joku sanoi kerran että olen kuin joku Baltian ja Balkanin ambassadori- matkailulähettiläs 😉
Jos multa kysytään mä suosittelen noita maita kaikille ja en kenellekkään.
Kaikille koska ne on hurmaavia ja nähtävää riittää taatusti!
En kenellekkään koska se että ne ei oo turistien kansoittamia paikkoja tekee niistä just sen omanlaisensa, aitoine ihmisineen ja paikkoineen (unohtamatta edullista hintatasoa).

Matkalla kotiin – kohtaaminen joka muutti elämäni..
Oikeastaan kohtaaminen joka todella muutti elämäni ei ollut mikään noista reissuista, vaan eräs kohtaaminen kotimaassa muutti aika lailla kaiken.
Tuo kohtaaminen toi myös matkustamisen ja nuo kaikki huikeat reissut elämääni!

Asuin aiemmin edullisessa vuokra-asunnossa lähellä Helsingin keskustaa ja minulla oli vakituinen duuni. Sitten teloin käteni, olin usean vuoden sairaslomalla, käpälän parannuttua en saanut enää töitä koska kukaan ei uskaltanut palkata minua, peläten että käsi ei kestäisi.
Taloyhtiö halusi asunnon takaisin työsuhdeasunnoksi  ja jouduin siis muuttamaan..
Ilman töitä oli mahdoton saada yksityiseltä asuntoa ja kaupungin asuntoihin ei ole mitään tsänssiä, joten tuolloin, maailmaani mullistaneen kohtaamisen aikaan, kesäkuussa 2009 olin koditon.
Siinä mielessä asiani olivat hyvin, minulla oli paikkoja missä yöpyä (pääasiassa siskoni ja vanhempieni luona, mutta myös kaverit tarjosivat makuupaikkaa) tavaroilla paikka ilmaisessa varastossa, ruokaa jne.
Toki 29 vuotiaana, vuosia yksin asuneena, oli vaikea sopeutua siihen että ei ole enää sitä omaa paikkaa ja joudut elämään vähän muiden säännöillä, toisten nurkissa jne., mutta olishan ne asiat voineet olla huonomminkin.
Sitä muutama ihminen silloin ihmetteli, että kuin voin olla silti niin hyväntuulinen vaikka olen työtön & asunnoton. Mutta asiat olis voineet olla huonommin.
Olihan mullakin noita huonoja hetkiä, mutta yleensä ne kestää vaan hetken ja sitten nään jo asioiden paremmat puolet & tähtään katseen sinne (parempaan) tulevaisuuten..


Mä uskon myös että (tietyt) asiat tapahtuu koska niiden on tarkoitus tapahtua.
Esimerkiksi, jos en olisi loukannut kättäni, joutunut työttömäksi, asunut muiden nurkissa, en usko että olisin myöskään tavannut tuota ihmistä joka toi niin suuren muutoksen elämääni.

Jokavuotinen Tuska-festivaali järjestettiin 2009 vielä Kaisaniemen puistossa, omat (nestemäisetkin) eväät oli sallittuja ja liput oli vielä suht kohtuuhintaisia. Kolme päivää Tuskaa oli se kesän kohokohta!
Olin siis Tuskailemassa parin kaverin-, systerin sekä sen miehen kanssa, joilla yövyin ja kaavoista poiketen lähettetiin myös jatkoille niiden lähibaariin Vantaalle.
Ja siinä baarin ulkopuolella sitten tapahtui se- mun maailman mullistanut kohtaaminen!
Kulman takaa asteli camo-huppariin pukeutunut pukinpartanen HD-mies, Jani, jonka seurassa aika kiisi aina pilkkuun asti.
Tuo kohtaaminen johti toiseen ja sunnuntain iltana yövyin Casa De La Immosessa ensimmäisen kerran ja sillä samalla tiellä olen edelleen, useita prätkä – ja autoreissuja sekä lähes 9 vuotta myöhemmin..
Tuo yksi kohtaaminen, muutti niin paljon.
Ilman tuota karpalolonkeron-makuista kohtaamista elämäni olisi kovin erilaista.
Olisi monia mahtavia paikkoja jossa en olisi käynyt, monia asioita joita en olisi kokenut.
Olen saanut erilaisia mahdollisuuksia, joita tuskin olisi tapahtunut ilman tuota kesäkuista tapaamista.
Toki olen myös itse itseni mahdollistaja, monessakin asiassa, mutta jotkut asiat vaativat enemmän duoo kuin sooloo, ilman Janin uskoa ja tukea en olisi kaikkeen pystynyt.

Ovi on avautunut uusille mahdollisuuksille ja haasteille.
Onnistumiset ovat avanneet jälleen uusia ovia sekä vieneet minua uusiin paikkoihin / seikkailuihin.
Jos olen ollut reissuhullu pienestä pitäen, niin myös koirahullu. Janin kanssa myös yksi pitkäaikainen haaveeni koirasta toteutui.
Oman Venäjältä adoptoidun rescuen lisäksi meillä on asustanut kotihoidossa mm. entinen taistelukoira (luonteeltaan mitä ihmisrakkain) Espanjasta sekä Kyproksella maanviljelijöiden kivittämä pitti-poika, joka päätyi asumaan sisareni perheeseen.

Koska tuon käden loukkantumisen takia oli edelleen hankala saada töitä, hain uudelleen koulutukseen.
Kiinnostava koulutus löytyi Musiikki ja Media alalta, josta minulla ei juurikaan ollut kokemusta.
Janin muusikkotaustasta oli apua sillä hän preppasi minua niin että haastattelijat näkivät potentiaalini ja pääsin ekalla yrittämällä Viihdealan avainhenkilö-koulutukseen, jonka harjoittelun kautta minulle aukesi myös työpaikka Ohjelmatoimistolla, palkkatuettuna mutta työelämässä vihdoinkin!
Yksi saatu työpaikka avasi minulle mahdollisuuden toiseen ja sain mahdollisuuden tehdä extratöitä kaupan alalla, kun taloudellinen tilanne viihdealalla heikkeni.
Kun hain opintovapaata matkailualan koulutukseen, aukesi sieltä minulle taas uusia mahdollisuuksia työharjoittelupaikan kautta.
Tuo harjoittelu matkatoimistossa vei minut tutustumiskäynneille eri paikkoihin, töihin matkamessuille sekä kaksi kertaa reissuille Ukrainaan matkanjohtajana.
Ukrainaan lähdin untuvikkona, toki otin asioista selvää etukäteen, sain hyvän preppauksen kun en ollut toiminut matkanjohtajana aiemmin, mutta härän luonne sekä rohkeus, oma ja muiden usko minuun antoi extraboostia.
Ja voi sitä tunnetta, kun porukka oli tyytyväisenä tuotu takaisin Suomeen ja ne palautteet <3

Ilman tuota kohtaamista baarissa, ei olisi myöskään noita matkoja, joiden muistoista ja kokemuksista syntyi idea tähän matkablogin poikaseen sekä kohtaamisista maailmalla, jotka loivat pohjan myös ystävyys-suhteille, jotka kantavat aina takaisin kotimaahan asti.

Sen nyt jo hieman kulahtaneen camohupparin alla kytee (edelleen) sama reissunnälkä ja kiinnostuksen kohteet kun mulla ja vaikka ollaan oltu lukuisissa reissuissa, välillä vähän hurjissakin tilanteissa, niin ei se tahtia vähennä, veri vetää aina maailmalle..
Se minne tie (tai mikä lie) meidät seuraavaksi vie jää nähtäväksi..

Tämä on minun tarinani, Momondo Open World- kilpailuun ”miten kohtaaminen matkalla muutti maailmaasi”.
Jos pidit kirjoituksesta, voit äänestää sitä suoraan tästä linkistä, kiitos!!
https://www.momondo.fi/content/bloggers-open-world-award?blog_id=2156#!/blog/2156

#momondo #openworldawards

 

Hyisen helmikuun terveiset & pikku päivitystä

 

Hei, hei mitä kuuluu?!

Uutta vuodesta on haukattu jo kaksi kuukautta! Whaat!
Vastahan oli joulu ja uuden vuoden juhlinnat..
Mihin se on mennyt ja ennen kaikkea mitä tässä kahdessa kuukaudessa on tapahtunut?!
Pikku update tässä ennen raadannan – siis anteeksi- työvuoron alkua 😀
Ja ennen tonne hyiseen pakkaseen menemistä! Aamulla oli joku -22 morjens!!
Talvi ei oo yhtään mun juttu, semmonen talvi kun syksykin (parhaimmillaan) on ois niin jees!!
Jopa meijän koira, joka on onnesta soikeena lumesta (toisin siis kun omistajansa) ei tahdo juuri ulkoilla näillä ilmoilla, se on tyyliin pissa lähimpään puskaan ja mimmi spurttaa takas ulko-ovelle.
No en voi moittia, en minäkään menis ulos ellei olis pakko.

Tää postaus on vaan pikanen update, mihinkään en oo kadonnut- täällä oon (tavallaan)!
Ei oo oikeen ollut aikaa istua ja olla koneella naputtelemassa, vaan siellä sorvin ääressä eri puolilla pääkaupunkiseutua.
It sucks (suomenkielistä yhtä kuvaavaa versioo en tiiä kerro jos on 🙂 ) mutta pakko se on koska niistä hommista saan rahaa, näistä en.
Toivottavasti sekin asia muuttuu jossain vaihessa, ei sillä että mä odota mitään Roope Ankan rahoja näillä mutta ainahan sitä saa haaveilla hehhehe!
Sitä paitsi, Noran sanoja lainatakseni ”if you can dream it, you can achieve it”!
Tää on musta ihan loistava mantra, vaikka ei oo lottovoittoo mulle vielä tuonutkaan 😀

Tapasin Noran sekä muut meijän bloggaaja-ekaluokkalaiset Markon, Hetan, Helin & Anna-Marian Matkamessuilla ja mulle jäi mahtava fiilis kaikista! Vähän oli kiireinen meno siellä ja jokaisella omia kiinnostuksen kohteita tsekata, tapaamisia ym. joten harmillisesti yhteinen aika jäi vähän väliin, mutta pääasia että tavattiin! Ja ensi vuonna sovittiin että pidetään sitten jo virallinen luokkakokouskin 😉
Tämä on lupaus joka pidetään!

Ne lupaukset
Edellä mainittusta onkin hyvä loikata muihinkin lupauksiin.
Tai no, päätin olla tekemättä mitään ihmeellisiä lupauksia, koska harvemmin niitä pystyy pitämään (ainakaan minä). Vähän riippuu kyllä mikä lupaus on: jos se on jotain laihduttamista tm. niin ööö…
Mietin aina mielessäni et nyt ja sit talvi menee vaan jossain talviunessa ja huomaan kesäkuussa et oh shit, kaksi kuukautta lomaan – tänne se rantakunto äkkiä!
Sit poljen kun hullu crossatraineriä, nostan käsipainoja  & zoomaan samalla jotain täydellisiä hollywood naisia tv:stä ja sahaan koiran kanssa talon päädyssä olevia portaita ja heitän kaiken scheissen pois ruokavaliosta huh! Kuulostaako tutulta?!
No tää oli just se mitä halusin välttää tänä vuonna, joten päätin etten tee tämmösiä stressaavia päätöksiä, vaan ihan oikeesti parannan kokonaan ruoan laatua (suurin osa scheissesta pois, mut ei niin alas kun kesällä) ja liikun enemmän. Kuulostaa simppelille, eikö!
Mut tässä sitä ollaan, melkeen samassa kuosissa kun 2kk sitten, tai siltä ainakin tuntuu. Vaakaa kun en tuijota niin peili sen kertoo tai se hippo-kylpyammeessa fiilis, ky te tiedätte 😀
Mä kun tykkään lomalla testaa kaikkea mitä sieltä mestasta löytyy, paikallisia herkkuja sekä ihan normi pizzaa tai muutakin (sillä usein ne on paljon parempia kun kotimaassa) enkä noudattaa sillon ”karppi-oppeja”. Tässä on nyt takana jo kaksi lomaa tälle vuodelle- oh no!!
Tälle pizzalle (joka muuten oli Herkullinen) on vaikea sanoa ei..


No ei se kaikki ihan lomasta johdu, vaan osittain myös huonoista syömingeistä duunin takia.
Teen tällä hetkellä 7 h päivää, jollon siis on 2x 12 min tai joissakin mestoissa jopa 15 minsan tauot.
Tosin ne ei oo aina yhtä putkeen, välillä kerkeet tauokohuoneen ovelle kun kello jo kassalle soi..
Toisissa mestoissa taukohuoneet ja pukuhuoneet on eri mestoissa, jopa eri kerroksisssa, koita sit kusta ja syödä ja huilaa.. Eli noi menee siihen et vedän jotain patukkaa poskeen ja energiajuomilla mennään.
Ei hyvä.
Hyvä juttu sikäli on et vaikka tossa just morkkasin itteeni, niin jotain oon silti tehnyt enemmän kun muina vuosina, oon duunannu vapaa-päivinä noita vatsoja, kyykkyjä ja sisäreisiä!
Löysin niihin ihan mahtavat treenit, joita sit koitan duunailla lomallakin, ettei nyt vallan löllistys.
Eli ehkä se ei lupauksia sitten jollain tapaa toimii.. 😉

Päätöksiä
Päätin myös että etsin itselleni sen oikean työn, koska teen näitä kauppahommia nyt vaan pakosta, että saan laskut maksettua ja reissattua (tietty)! Muuten en kyllä jaksaisi näitä.
Nyt on muutamaan mielenkiintoseen paikkaan taas hakemukset vireillä joten pitäkääs peukkuja!!
Valmistuin viime vuonna siis matkailualalta hyvin arvosanoin ja mulla on myös hyvät suosittelijat takana harjottelupaikastani matkatoimistolla. Harmi ettei ollu mahista jäädä sinne hommiin, tosin kaksi matkanjohtajan keikkaa pääsin tekemään, mikä oli aivan mahtavaa! Uusia odotellessa 😉
Oon ollut aiemmin toimistossa ja tykkään konehommista myös. Siispä olen hakenut takasin toimistohommiin / tietokonetyöhön, tietty matkailuun liittyvä ois ihan huippu! Mua kiinnostaa myös paljon sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuuset, sisällöntuotanto, valokuvaus yms.
Parista toimistopaikasta sain jo vastauksen, että kiitos hakemuksestasi mutta tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun.
Ei nää kiitti mut ei kiitti meilitkään niin huono juttu oo.
Siinä voi miettiä mitä tehdä toisin ja musta on kiva saada edes joku vastaus, vaikkakin se kielteinen.
Ja sit se ei vaan ollut tarkotettu mulle. C’est la vie!
Mutta tuon perus-lauseen lisäksi, oli siinä perusteluja minkälaisen he palkkasivat sekä pari vinkkiä  ja sain myös huomata että mulla on liikaa kokemusta, sillä pahoiteltiin sitä ettei ole kokemusta vastaavaa työtä juuri tarjolla ja vähän muuta sinne päin.
Tosin rupesin kelaamaan et rupeeko mulla tulee ikä myös vastaan?!
Mulla on 37 vuotta lasissa, joten oonko mä jo liian mummo tiettyihin duuneihin?!

Siis enhän mä näytä niin vanhalle ja en käyttäydy kuin mummo mut hmm……

PS älkää nyt ottako tota mummo kommenttia pahalla 😀
PPS Jos sulla on tiedossa joku kiva duuni, jossa voisin tulostaa muutakin kun kassakuittia niin vinkkaa ihmeessä!

Mun käyntikortti on tässä!

Päätin myös, että en hae ihan mitä vaan duunia nyt vaan haen niitä jotka oikeasti kiinnostaa mua.
Semmosia töitä missä kuvittelen et voisin viihtyä, mikä ois mun juttu.
Eli jos oot saanut / saat mun hakemuksen niin sillon se tarkottaa sitä että mua oikeasti kiinnostaa tulla sinne töihin! 😉
Mä uskon et jossan on mulle ”se oikee jobi”. Vielä en oo valmis antamaan periksi!

Loma update
Kuten jo mainitsin niin olen jo kerennyt muutaman reissun tässä heittää 2018. Mikä on jo sinällään ennätys koska yleensä tulee käytyä tammi-helmikuussa talvilomalla ja sit vasta pääsiäisen aikaan seuraavaksi.
Heti tammikuun alussa käytiin heittää pikku Latvian road trip, mikä oli mahtavaa!
Harvemmin on mahis tämmösiin, mutta Janilla oli duunista yksi extra päivä vapautta ja niin me sitten mentiin! Ei mua kyllä tarvinnut hirveesti houkutella, koska Riika / Latvia = mun suosikkimestoja.
Oltiin Riiassa siis vaan pari yötä.
Kovin muuttu hinnatkin edullisempaan suuntaan kun bookkas la-ma yöt versus pe-su.
Hinta eroa  meijän hyväksi 100 euroa!
No se ”voitto” menikin sitten syödessä ravintolassa, yhden kalleimmista ja yhden varmaan huonoimmista aterioista ever. Tästä matkasta ja safkoista sitten lisää omassa postauksessa.


Idästä länteen..
Seuraava matka tärähti jo helmikuun alkuun, lennettiin Espanjaan.
Tämäkin on jo omalla tavallaan ennätys, merkki historian kirjaan, viiva seinään tai jotain semmosta, sillä koskaan talvilomalla ei olla oltu missään etelässä, eikä perhelomalla eikä oo koskaan semmosia mietitty.
Janin porukat vuokrasi viime marras-joulukuussa asunnon Espanjasta ja taas uudelleen nyt helmi-maaliskuussa, kutsuivat meidät myös sinne ja niin sitä sitten pikku mutkien jälkeen mentiin.
Mä oon niin Itä-Euroopan tyttöjä, mutta täytyy sanoa että menin avoimin mielin ja tykkäsin kyllä Espanjastakin. Hintataso oli jossakin kyllä ihan Suomen tasoa, mutta lumeton maisema oli tosi jees!!
Andalusian auringon alta tulossa kanssa oma postaus, teaserinä kerron että käytiin joka päivä jossain autolla ja Mijas, Marbella, Istan, Gibraltar muun muassa tuli tutuiksi!

Mielenkiintoisia paikkoja

Mahtavia auringonlaskuja

Sulosia apinoita, kunhan ei ollut mitään ruokaa mukana!
Kaikki tiet vie Roomaan..
Onhan noita teitä tullut koluttua, mutta Roomaa ei vielä.
Joten jotta menis nyt ihan historian kirjat sekasin niin ensi viikonloppuna, maaliskuun alussa olen lähdössä Roomaan. Italy babe!!
Sekin on sikäli erikoinen matkat että Jani ei pääse mukaan, sillä on valitettavasti töitä, mutta lennän sinne Köpiksen kautta mun äidin (Musti) ja mun kummityttö Veeran kanssa.
Mennään moikka sitä mun kummityttöä sinne ja tsekkaa Roomaa ja vissiin ainakin Avezzano! Mahtavaa!
Aiemmassa postauksessa kerroinkin että en oo aikuisiällä matkustanu mun Mustin kanssa, ja nyt tuli tsänssi!
Tosin tää tuli vähän kurjemman kautta, siltä kun leikattiin kasvain päästä ja ei tiennyt mitä tuleman piti, sitä leikkausta ennen se sanoi mulle et jos kaikki menee hyvin niin mun on lähdettävä sen kanssa Italiaan (ei ihan näillä sanoilla) ja kaikki meni ja on hyvin nyt, joten niin me sit mennään!
Ja Veera, matkailualan tuleva ammattilainen, pääsee ekaa kertaa lentokoneeseen!! Jei!!

Tässä olis nyt mun pikaiset kuulumiset ja nyt täytyy lähtee varustautumaan tonne kahden kympin pakkasiin ja töihin!

Psst
Pitäkää peukkuja että Roomaan ei enää sada lunta ja pakkanenkin hellittää, meinaan siellä oli kaikki toissapäivänä ihan jumissa kun ei oo satanut kuuten vuoteen lunta!
Minttukin joutu (sai) pitää kaksi päivää vapaata, koska siellä ei kuulemma tapahdu mitään jos pakkasta!

Ja viime hetken vinkkei saa heittää!
Nauttinnolista helmikuun loppua ja vähälumisempaa maaliskuuta toivoen… 💋

 

Matkailualan opinnot- Serbia


SERBIA – always on my mind

Osana matkailualan opintoja meillä oli niin ryhmä- kuin yksilötöitä.
Ryhmässä tehtiin muun muassa esittely Kulttuurialueesta, joka toisin kun aluksi luultiin/ajateltiin,
onkin ihan mielettömän laaja- sen kimpussa meni tunteja.
Useita ei niin mielekkäitä tunteja, koska aihealue ei niinkään ketään meijän porukasta kiinnostanut, vaikka ihan kivahan se on omasta kotimaastaan ja alueista tietää ja oppia lisää, mutta silti.
Kyllä sen kanssa tuskailtiin, purtiin kynsiä, hakattiin päätä seinään, turhauduttiin, lykättiin mut saatiin valmiiksi, huh 😀

Jokaisen piti myös tehdä esitys jostakin vapaavalintaisesta maasta & esitellä se.
Mulla ei ollut vaikea valinta.. mulle niin rakas Serbia.
Ja tää oli aihe, johon jaksoi sitten paneutua ja kaivautua moneksi tunniksi, ihan huomaamattaankin.
Toisin kun suuressa osassa Kulttuurialuetta (oops!), niin Serbiassa oon käynyt neljä kertaa..
Balkanin home-away-from-home, niin rakas paikka se on ja lähtisin viivana sinne jos mahis 😉

Meillä oli tietyt speksit joita ne halusi, kuten noi statistiikat, esteet, luonnot, järvet yms.
Vaikka siellä olinkin useemman kerran käynyt niin löyty paljon uutta & mielenkiintosta eli siinäkin mielessä mahtava tehtävä.
Lisäksi kukaan meijän ryhmästä ei ollut käynyt Serbiassa, joten oli hienoa päästä esittelemään se.

Monilla tuntuu olevan ihme mielikuvia maasta: kuten miksi haluatte matkustaa sota-alueelle?!
Tää oli isoin kysymys kun ekaa kertaa (2014) sinne reissattiin, mut kuullut sen myös sen jälkeen.
Tosin sanoin kyllä jollekkin vahingossa, et ollaan menossa Bagdadiin.. mut tää ihmettelijä oli eri kun sota-alue tyyppi anyway 😀

Tässä siis maa-esitelmäni Serbiasta, se lyhyt versio jonka heitin mun luokalle (powerpointtina tosin) & ne omat hölpötykset tän rungon päälle.
Piti myös olla pidempi ja kattava työ, joka postattiin meidän kurssin opettajalle ja josta saatiin myös palaute.

Toiveena oli myös et näytettäs joku videoclippi maasta, sen musiikista tai muusta siihen liittyvästä.
Mun esitelmä alkoi siis  tällä, 7 facts about Serbia- videolla. Enjoy!

 

                       Србија

Srbija eli Serbia on monille täysin tuntematon maa ja se mielletään usein synkäksi, harmaaksi ja jopa vaaraalliseksi maaksi. Monille Serbia taas tuo mieleen entisen Jugoslavian sekä Balkanin sodan ja joidenkin käsitysten mukaan alueella soditaan edelleen.
Serbia on maa jolla on pitkä ja värikäs historia, se on maa joka on täynnä elämää, jossa on paljon nähtävää, tekemistä ja ystävällisiä ihmisiä ja siellä on yhtä turvallista matkustaa kun normi Euroopan kohteissa, tai vaikkapa kotikaupunki Helsingissä (tosin sanoisin, että käppään nykyään mielummin yksin Belgradin kuin Hgin kaduilla).

Serbia on alueen suurin maa, mutta on jäänyt Slovenian ja Kroatian varjoon, suurin syy on varmasti suorien lentojen puuttuminen ja ihmisten usko että alueella vallitsee vielä huono tilanne ja köyhyydestä johtuen siellä on myös paljon rikollisuutta.
Maalla on kuitenkin tarjottavaan kaunista luontoa, kiehtovaa kulttuuria ja ystävällisiä asukkaita, edullisia ostoksia ja erilaisia tapahtumia, jokaiseen makuun. Serbia on myös hyvin lapsiystävällinen maa ja mm. ravintolat toivottavat myös lapset tervetulleiksi, myös lemmikkieläimet ovat tervetulleita.

Serbia on yksi Euroopan kulttuurillisesti monimuotoisimmista maista,
sekoitus itää & länttä, itämaisia vivahteita Ottomaanien ajoilta, lukuisia länsimaalaisia kauppoja, ravintoloita, unohtamatta yökerhoja.
Serbiaa ja varsinkin Belgradia ei turhaan kutsuta euroopan bilepääkaupungiksi.

Generalsi Fakt
– Serbia eli Serbian tasavalta (huom! Älä sekoita Bosnian Serbitasavaltaan) on sisämaavaltio Kaakkois-Euroopassa, Balkanin niemimaalla.
– Asukkaita maassa on noin 7,3 miljoona (Kosovo ei ole laskennassa mukana)
– pääkaupunki Belgradissa asuu arvion mukaan hieman alle 2 miljoonaa.
– historian saatossa Beograd on tuhottu ja jälleenrakennettu lukuisia kertoja.
– Muita kaupunkeja: Nis, Novi Sad, Subotica, Kraljevo, Vranje, Zlatibor..
– Väestö: serbejä 84%
muita: unkarilaiset, bosniakit, albaaneita, montenegrolaisia, romanit, slovakit,bulgaarit, kroaatit ja romanialaiset
– Ortodoksisuus 85 % (katolilaisuus, islam, protestantit)
– Maan kansallislaulu on Bože pravde (Oikeuden Jumala), sävelletty jo 1800l Bože Pravden Youtubessa.
– Srpski jezik on virallinen kieli / eteläslaavilainen, käytetään latinalaisia ja kyrillisiä kirjaimia
– valuuttana dinaari (RSD), joka jakaantuu 100 paraan.
Kolikoita on 1,2,5,10 ja 20 ja seteleitä 10 – 5000 dinaariin asti.
– 100 dinaaria = 1 euro

 
Ilmasto
– pohjois-osa tasankoa: ilmasto mantereinen (kymät talvet, kuumat kesät, tasaisesti sadetta)
– keski-osa mannerilmasto&välimeren ilmasto (sää muuttuu nopeasti)
– etelässä vuoristoa (kuumat kuivat kesät ja kylmät talvet lumisateineen)
– Belgrad lämpötilat -3,8 °C / +40 °C

Vuoristot, joet, järvet
– Dinaariset Alpit, Rhodopevuoristo, itäiset Karpaatit ja Balkanin vuoristo
– korkein vuori on
Midžor (2169m), Bulgarian rajalla
Divčibare (suosittu laskettelukeskus 3 kk lunta & 280 aurinkoista pvää)
→ Tara, luonnonpuistoalue
Fruška Gora (toista kymmentä luostaria)
Zlatibor, terveysmatkailua (ilmasto), laskettelu sekä patikointi rinteitä
Kopaonik, suurin talviurheilukeskus (yli 25 hissiä ja kapasiteetit 32.000 laskijaa per tunti), lisäksi ympärille levittyy suuri luonnonpuistoalue

Suurimmat joet
→ Tonava, Sava, Tisza ja Velika Morava
-suurimmat järvet: Derdap ja Derdap II eli Rautaportit Serbian ja Romanian rajalla (134 kilometriä pitkää kanjonialuetta jossa nykyään suuri vesivoimala)
→ Ulac, Silver Lake, Palic (Subotica)

Istórija
Maantieteellisen sijaintinsa takia Balkanin niemimaan historia on värikäs.
– Aluetta on hallinnut mm. turkkilaiset, hunnit, illyrialaiset, roomalaiset,
ottomaanit ja slaavit.
– Serbit saapuivat nykyisille asuinsijoilleen 600-luvulla, kansainvaellusten aikana.
– Serbiasta tuli vuonna 1816 itsehallinnollinen ruhtinaskunta
→ itsenäistyi 1878
→ 1882 julistautui kuningaskunnaksi.

Serbian tavoitteena oli alusta lähtien yhdistää kaikki serbit suuren Serbian valtion alle.

– Ensimmäinen maailmansota alkoi 1914 Itävalta-Unkarin hyökkäyksellä
Serbiaan (Frans Ferninadin salamurhan jälkeen / Sarajevon laukaukset)
→ Sodassa kaatui 1,26 miljoonaa serbiä (yli puolet maan miespuolisesta väestöstä)
→ Hävittyään ensimmäisen maailmansodan Itävalta-Unkari hajosi, ja Balkanille muodostettiin serbien johdolla Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunta
→ Nimi muutettiin vuonna 1929 Jugoslaviaksi.

– Milošević valittiin presidentiksi 1989 ja otti haltuun mm. Kosovon autonomisen alueen
→ albaanit vaati eroa Serbiasta
→ 1997 KLA (Kosovon vapautusarmeija) aloitti vainoamiset ja murhat alueen serbejä vastaan
→ 98 Milošević aloitti poliisi-ja sotilaskampanjan vastaan ja väitettiin joukkomurhanneen lukuisia albaaneja (jälkeenpäin on selvinnyt että olivat lavastettuja jotta NATO saisi syyn pommittaa Miloševićia ja Serbiaa (kts. mm. Helena Ranta)
→ NATO ryhtyi pommittamaan Serbiaa 99 (maalis-kesäkuu), pommituksissa kuoli toistatuhatta ihmistä

Matkustus
– viisumia ei tarvitse (alle 90 vrk)
– suoria lentoja ei Suomesta, mutta matkustaminen on iisiä
– Nikola Tesla kenttä noin 20 km päässä Belgradista
– Nis (lentoaika min. 15 h & vaatii useamman vaihdon)
– useita pienempiä kenttiä kotimaan sisäisille lennoille
– Pristinasta ei ole suoria lentoja ollenkaan

Teslan kentältä
→ taksit noin 1400 Novi Grad /1800 Stari Grad /muut 2200 (+tippi)
→ bussilla n. 1,50 € Novi Gradiin
→ hyvä, kattava, edullinen julkinen liikenne (bussit, johdinautot, raitiovaunut)
→ Belgrade – Sarajevo linja-autolla n.20€, door-to-door (Gea Tours) 25€
→ omalla autolla huomioitava vinjettiä ei ole, tietullli Belgradiin noin 550RSD

Note
– ulkomaalaisten rekisteröinti 24h sisään alueen poliisilaitoksella (hotelli/asunnonvuokraustmsto hoitaa)
– lipuke säilytettävä mukana koko ajan maastapoistumiseen asti
– Kosovosta tullessa oltava aiemmin saatu Serbian maahantuloleima
(Jos on saapunut Kosovoon muualta kuin Serbiasta, eikä passissa ole Serbian maahantuloleimaa, rajan ylitys Kosovosta suoraan Serbiaan ei ole mahdollista)
– Serbiasta toiseen ei EU:maahan tulee mukana olla jokin tosite että aikomus on poistua maasta esim. juna-/bussilippulippu

Statistika
– 1980 Serbia oli tärkeä matkakohde.
→ Yöpyjiä oli melkein 12 miljoonaa (1,5 milj. ulkomaisia turisteja)
→ 2015 reilu 2,4 miljoonaa yöpyjää (ulkomaalaisia reilu 1.1 milj.)

 

Rank

Country Number

1

 Bosnia and Herzegovina

87,397

2

 Bulgaria

70,891

3

 Montenegro

70,861

4

 Croatia

65,886

5

 Slovenia

65,754

6

 Turkey

64,191

7

 Germany

60,886

8

 Italy

44,314

9

 Romania

44,225

10

 Greece

43,869

Total

1,132,221


– Muista kuin Euroopan maista tulleita oli Kiina, Etelä-Korea, Australia, Usa.
– muualle kuin Serbiassa matkustavia noin 900 00 (2013)

Matkailun mahdolliset esteet..
– ei suoria lentoja
– ihmisten tietämättömyys
– pakolaistulva
– mahdollinen terrori-isku mahdollinen
– seismisesti aktiivinen alue (maanjäristykset mahdollisia)
– tulvat / jäljelle jääneiden maamiinojen mahdollinen liikkuvuus
– Nato

Kulttuuri
– Serbia on yksi Euroopan kulttuurillisesti monimuotoisimmista maista
– viehättävä sekoitus itää & länttä
– länsimaalaisia kahviloita & kauppoja
– ortodoksi kirkot & kyrillisin kirjaimin kirjoitetut kyltit tuovat Venäjän
– itämaisia vivahteita Ottomaanien ajoilta
– Belgrad on tuhottu ja jälleenrakennettu lukuisia kertoja
→ julkisivu on karuhko: harmaa, ehkäpä rähjäinen mutta kauniita vanhoja rakennuksia
→ NATO pommitetut rakennukset jätetty paikoilleen

Muita kaupunkeja:
– Nis
– Novi Sad
– Subotica
– Kraljevo
– Vranje

Unescon maailmanperintöluottelossa on Serbiasta neljä kohdetta
– Gamzigrad- Romuliana (Galeriuksen palatsi)
– Stari Ras &
Sopoćani (keski-aikainen kaupunki & luostari)
– Studenican luostari (suurin ja vaurain- perustettu 1190)
– Kosovon keskiaikaiset monumentit (
Dečanin, Gračanican, Pećin luostarit sekä Levišan kirkko)

Ruoka & juoma
– Ravintola- ja kahvilakulttuuri ei löydy vertailukohtaa (monipuolinen, edullinen, tasokas)
– Belgradissa on lukuisia katuja/kujia joissa on pikku kahviloita, ravintoloita, terasseja ja maan alle johtavat portaat saattavat viedä hienoihin ravintoloihin & klubeihin
– Belgradin sanotaan olevan Euroopan bilepääkaupunki (erilaisia klubeja, tapahtumia, Savan lauttayökerhot, undergroundpaikat)

Lihansyöjän paratiisi
→ viiden lihan kebab
Cevapčići (jauheliharullat)
→ lihavartaat (lammas)
→ Burek-piiras (Pekarat melkeen joka kadun kulmassa)
Sarma (rullia jossa kaalia ja lihaa)
– löytyy myös Mäkki, KFC ja kebabbiloita

Juomat
→ oluet & rakija, paikalliset viinit (mm. Župa, Negotin, Metohija alueet)
Serbian turkkilainen kahvi
→ Tsekkaa myös mansikkaolut (Turtle-baareissa)

Nähtävyyksiä & tekemistä Beogradissa
Kalemegdan (Stari Grad, näkymä Novi Gradiin / Pobednik patsas
aloitettu rakentamaan 500luvulla, korjattu&rakennettu uudelleen yli 100x)
→ eläintarha (muurien sisälle / yhteyteen rakennettu)
→ Knez Mihailova (ostoskatu)
→ Republic Square (jossa sijaitsee myös kansallisteatteri & kansallismuseo)
→ Skadarlija (mukulakivikatua, ravintolat, kahvilat yms)
→ The Old, The New & The White Palaces (entisiä kuninkaallisten asumuksia)
→ Zemun (vanha kaunis kaupunginosa Novi Gradissa-kuului Itävalta-Unkarille ennen)
→ Naton pommittamat rakennukset

Museoita:
→ sotamuseo
→ Nikola Tesla Museo (mm. vaihtovirran kehittäjä / lentokenttä, dinaari sekä Tesla Motors on nimetty Teslan mukaan
→ Tito Mausoleum
→ Jugoslavian historian museo
→ Rooman kulttuurin museo
→ lentomuseo (200 erilaista vanhaa lentokonetta/helikopteria Serbian ja Jugoslavian ajoilta + jäännökset Naton koneesta)

Kirkkoja
– St. Sava
– Belgrade Cathedral
– St. Alexander Nevsky
– Neitsyt Maria


To Do
– Beerfest
– Jazz festival
– Guitar Art- festival
– Kansainväliset viinimessut
– Foam Fest
→ lukuisia musiikkitapahtumia (kevät-syksy)
– jalkapallo: Partizan Belgrade & Red Star Belgrade
– shoppailua: mm. Knez Mihailova ja
Ušće
– undergoundtour


Nähtävyyksiä&tekemistä Belgradin ulkopuolella:

Novi Sad
→ toiseksi suurin kaupunki
→ EXIT- musiikkifestivaali
→ Petrovaradinin vanha linnoitus/kylä

Niš
→ kolmanneksi suurin kaupunki
→ paljon opiskelijoita
→ historiallisia nähtävyyksiä
→ tasokkaat ravintolat&yökerhot
→ patikointi & kylpyläkaupunki
→ viininviljelyalue

Đavolja Varoš (lähellä Niš:ä)
→ Paholaisen kylänä tunnettu
→ suosittu nähtävyys
→ kivimuodostelma joka koostuu 202 eroosion muovaamasta kivipaadesta.
K
ivien ulkonäkö tuo mieleen paholaisen josta nimi tulee.

Zlatibor
→ etelä-Serbian pieni kylä
→ paikallisten lomakohde
→ suosittu laskettelu ja hiihtokeskus

Subotica
→ pohjoisen Vojvodinan toiseksi suurin kaupunki
→ 10 km päässä Unkarin rajasta
→ suosittu matkailukohde
→ vanha kaupungin osa sekä Lake Palic

Lescovac
n. 45km Nisistä
– virallinen karnevaali-kaupunki vuodesta 2009
– meat feast: Roštiljijada (200 grillaajaa / kävijäennätys 600 000)

 

 

Barbegue platteri kahdelle (ehkä kolmellekkin?! 🙂 sekä jälkkäriksi Mansikka-bisseä!

Nikola Tesla museo

Kalemegdan

Belgrade Zoo

Museoita (auto, torture, lento, Jugoslavian historian sekä sotamuseot)
 

Zemun / Beerfest

 

Lähteet & linkkejä

Wikipedia www.wikipedia.fi & www.wikipedia.com & wikitravel.com/serbia

Tara www.tara-planina.com/home_eng.html
Zlatibor www.zlatibor.com/en/index.php and www.zlatibor.org/tornik/skijanje%20zlatibor.htm
Kopaonik  http://npkopaonik.com  &  http://www.infokop.net
Järvet http://lakesinserbia.com/
Tietullit www.highwaymaps.eu/serbia
Tesla  https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikola_Tesla

Google www.google.fi

Omat kuvat ja kokemukset!
Kuvia löytyy lisää Instasta www.instagram.com/666places

 

Nyt iski koti-ikävä <3

 

 

 

 

Uusi vuosi ja uudet kujeet


Osallistu arvontaan ja voita lippu Matkamessuille 2018 !!

 

 

 

Mahtavaa uutta vuotta kaikille!!

Justhan se  oli vasta tammikuu 2017, whaat!
Sanotaan et mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeemmin aika menee.. Näyttää pitävän paikkansa, jaiks!
Toisaalta, vois ajatella niinkin että, aika menee nopeesti kun on jotain kivaa tekemistä, hmm..
2017 oli kyllä ihan huippu matkustusvuotena, muutama mutka tosin mahtu matkaan (bad boss jne.), mutta enpä olis vuosi sitten arvannut missä kaikkialla tulen käymään ja mitä kaikkea tuun kokemaan.
Toivottavasti 2018:lla on tarjota mulle kaikkea hienoa kanssa!!!

Yleensä mulla ei oo hirveesti matkoja bookattuna, niitä tulee eteen vaan 😀
No ei nyt kuiteskaan, mutta ei oo bookattuna (mietittynä kylläkin) yleensä kun 1 kpl, max. kaksi.
Nyt olikin erikoinen tilanne, oltiin juuri edellinen viikonloppu Latviassa, Janilla kun sattu olee yksi ylimääräinen vapaapäivä, joten oli mahis mennä & hei haloo, multa ei tartte kysyy lähetkö Riikaan, mä oon aina ready!
Se on meijän home-away-from-home, käyty siellä varmaan reippaasti yli 20 kertaa, ei tartte varmaan sanoa enempää… 🙂
Ja mikäs parempi tapa alottaa uusi vuosi kun heittää pikku road trippi!! 😉

Meijän piti käydä tsekkaa myös Dinamon peli siellä ollessa (lätkähulluja kun ollaan), tunnelma Arena Rigassa on ollut aina huippu, pelit ei ehkä ihan voitokkaasti kulje mut anyway.. Ne tyypit osaa kannustaa!
Ollaan käyty useesti kattoo siellä KHL- pelejä.
Nyt kun Jokerit pelaa kanssa KHL:ssä niin pääsee näkee enemmän matseja, välimatka kun on huomattavasti lyhyempi täältä Pasilaan kun Skanstes Ielalle.
Tällä kertaa vei kuitenkin väsymys voiton, yöllä ei tullut laivalla kauheesti nukuttuu & en saanut Jania päikkäreiltä hereille ajoissa, käänsi vaan kylkee & murisi 😀
Päästään kuitenkin tsekkaa Jokerit-Riga peli muutaman viikon päästä (ja tänään Jokerit-Kunlun,Kiinasta).


Ei tää ollut vielä tässä! 😀

Mut hyväksyttiin Matkamessuille bloggaajana tänä vuonna ja en vois olla enemmän onnessasi.
Tietty pikkasen jännittää kanssa, koska tää on eka kerta siellä bloggarina.
Meitä löyty onneksi muutama muukin ekakertalainen tuolta Facebookin matkabloggaaja-ryhmästä ja luotiinkin jo Whatsuppiin ekaluokkalais-ryhmä.
Hauska sattuma oli muutaman kanssa että ollaan Insta-tuttuja entuudestaan, mutta kiva päästä tapaamaan porukka myös livenä- tsekkaamaan et kukas on niiden upeiden kuvien takana 🙂

Vaikka menenkin sinne to:na ammattilaispäivänä, niin kutsun itteeni vielä bloggaaja-harjoittelijaksi, sillä mulla on vielä hakemista muutamien asioiden kanssa & välillä hakkaan päätä seinään tän WordPressin kanssa, koska ne palikat ei vaan asetu kohilleen ja menee hermot tän kanssa.
Onneksi tuosta Ekaluokka-ryhmästä löyty myös vinkkejä niihin ongelmiin joiden kanssa mä oon tässä paininut, kohta pääsen testaa niitä, pitäkää peukkuja!!

Oon käynyt kyllä Matkamessuilla muutaman kerran aiemmin.
Pari vuotta sitten oltiin siellä (matkailualan-) koulun  ja viime vuonna olin siellä mun työharjoittelupaikan, matkatoimisto Travellerin, kanssa.
Ne pyysi mua sinne tänä vuonna uudelleen sinne töihin, ei tarvinnut kauaa miettiä.
Niiden kanssa on hauskaa! Joten mut tapaa torstaina ammattilaispäivillä sekä ainakin lauantaina Travellerin osastolla  7N99! Mahdollisesti perjantainakin. Tuu ihmeessä moikkaamaan!
Tulossa on siis varsin kiireinen viikonloppu, mutta ootan innolla!!
(Psssttt! Sain kaksi sisäänpääsylippua arvottavaksi messuille, jatka lukemista!!)

Helmikuussa ollaan mahdollisesti lähdössä Espanjaan.
Janin vanhemmat on vuokranneet sieltä asunnon ja pyysivät meitä sinne.
On ne ollut siellä muutamia kertoja aiemminkin, mutta meijän lomat ei oo natsannut, tai no tultiin syyskuussa kesälomalta ja marras-joulukuussa ois ollut Espanja ja sit seuraava oikee loma vasta elo-syyskuussa niin ei oikeen viittinyt ottaa niin pitkää lomatonta (lue matkatonta) putkea.
Nyt siis ois ehkä mahis. Riippuu tietty kuin paljon saan paukutettuu tässä noita duuneja..
En oo koskaan ollut Epsanjassa, ei oo ehkä mikään mun ykköskohde (Serbiaan koti-ikävä), mutta kuka tietää ehkä mä tykästynkin mestaan. Espanja, yllätä mut por favor!
Ja ois tossa pikku bonuskin, meinaan jos me oltas samassa asunnossa, niin säästyy ne hotla-kustannukset, mihis muuhun kun seuraavaan matkaan tietty 😀
Plus vaikka rakastankin tiettyjä paikkoja joihin haluun aina vaan uudelleen, niin tykkään mä kyllä uusistakin kohteista 😉

Jotta rikotaan kunnolla noita ”matka-kaavoja” niin Italia kutsuu mua maaliskuussa.
Lennot ja hotla Roomaan on jo bookattu joulukuussa. Sekin on erilainen matka ja täysin uusi mesta mulle.
Mun kummityttö Minttu lähtee sinne työharjotteluun pariksi kuukaudeksi ja mennään moikkaa sitä.
Harmittaa koska Jani ei pääse mukaan (työt), mutta tietty jännää mennä, sillä matkustan sinne mun äidin (Mustin) kanssa. En oo ollut sen kanssa reissussa ever, tai no teininä mutta en aikuisena, ihan huippua!
Lisäksi meijän mukaan lähtee yksi mun kummilapsista, Mintun nuorin sisko Veera.
Se sai joululahjaksi lentoliput tuonne, arvatkaa vaan kuinka onnessaan se oli kun selvisi.
Veerakin opiskelee matkailualaa, menee just Flamingoon työharjotteluun.
Oon vähän kade, sillä en ton ikäsenä todellakaan tiennyt mitä haluun isona tehdä, enkä kyllä tiedä tosin tarkasti vieläkään vaikka ikääkin on V:hen verrattuna tuplasti (muita samiksia- ilmoittautukoot nyt! 😉 )..

Ainoo mikä kurja juttu on tossa Italia-Espanja matkoissa on se lentäminen.
Mä rakastan matkustamista, mutta inhoon lentämistä. Tai no ei inhoominen oo ehkä se oikein sana, mutta musta on epämukava lentää, tai hittojasko tässä hienostellaan, suoraan sanottuna mä pelkään lentämistä. Musta on ihana matkustaa ja siistii tsiigailla koneen ikkunasta ulos kun liidellään pilvien päällä,
napsii niitä kuvia sieltä mutta mä en tykkää ahtaista/suljetuista paikoista ja siitä kun ei voi tehdä mitään..
Nyt näyttää sille et jos molemmat matkat toteutuu niin niitä lentoja tulee ainakin 5kpl. KÄÄK!
(Mustin huumori on sitä et alas sieltä aina tullaan, arvaa vaan kuin kivaa sen kaa reissaaminen on, broidi on kyllä vielä vähän pahempi… Mut enough nää puheet.. Peukut pystyyn ja silleen!)


Hmm.. jotain oli vielä!
Ai niin,mä mainitsin tuolla aiemmissa postauksissa sen X3:en, joka me melkeen ostettiin elokuussa.
Onnex jäi ostamatta koska työkuviot muuttu mun osalta.
Vedettiin kesäloman road trippi vanhalla 1-sarjalaisella ja se meni hyvin joten mietittiin et pidetään se kun on kuitenkin aika edulliset kustannukset (ilman vikoja, joita edellisenä vuonna riitti, tosin osa autokorjaamon toimesta) ja turhaan vaihtelee kun en sit tarvinnukkaan duuniautoa.

Yhtenä päivänä marraskuussa mä sain Janilta tekstarin et joku on tulossa kattoo sitä autoo, ne kävi toisen kerran ja saatiin niiltä  tarjous (parempi kun autokaupoilta) ja yhtäkkii oltiinkin matkalla Hämeenlinnaan kattomaan yhtä X:ää ja viikkoa myöhemmin haettiin se kotiin..
Eli saanko esitellä meijän uuden matkakumppanin, automaattivaihteisen X3:en!!
Hyvää joulua meille!!!

Tolla on ihana ajaa ja jotenkin pysyn paremmin omalla kaistalla, vaikka tää onkin isompi kun se 120 (johtuu siitä ettei tartte hermoilla/tapella manuaalin kanssa!).
Tää oli ihan luxus tolla Latvian road tripillä.
Mulla on yleensä ruvennu särkee toi mun piriformis jos istuu pidempään, tällä ei vielä, jei!


Muitakin muutoksia tuli kun tuo auto.
Hommasin uuden puhelimen! Ei, en oo voittanut lotossa (I wisshhh).
Taiteilen edelleen noilla extrahommien palkoilla (saa infoilla jos hyviä paikkoja ois tarjolla, esmes toimistohommia tms., kassatädin hommat ei oo se mun juttu, sen mä tiiän varmasti 😀 )
Tää on itseasiassa mun toka täysin uusi puhelin. Kyllä, luit oikein!
Mun eka uusi-uusi oli Nokian N82, joskus vuosii sitten. Loput mun 18vuotisen puhelinuran aikana on ollut enemmän tai vähemmän käytettyjä (Nokialaisia ja Omenoita).
Viimeset vuodet mulla on ollut hyvä tuuri kun Jani ym on vaihtaneet duunissa puhelimia niin mä oon saanut uudistettuna sen vanhat.
Tänä vuonna niillä ei ollut tarvetta/haluja vaihtaa, mutta mulla rupes olemaan.
Muisti oli täynnä koko ajan ja herjaili siitä yms. joten rupesin miettii uuden hankintaa.
Tutkin ja mietin muutaman viikon et hommaisko ja käytiin just ennen Latvian reissuu hakemassa toinen uusi reissukumppani, Iphone 7 mulle!
Tähän mennessä oon ollut tyytyväinen vehkeeseen, ainoo miinus on toi näytönsammutusnappi, se on ärsyttävästi sivussa eikä päällä kuten femmassa, joten välillä tulee painettuu sitä prkl!


Siinä ne uutiset ja suunnitelmat oli, ainakin tälle alkuvuodelle.
Uuden vuoden lupauksia en tehnyt, tai no sanotaanko niin että lupasin etten lupaa mitään turhaa/hassua taas, kuten: syön paremmin, laihduttelen, teen sitä ja tätä. Koska sit jos lupaa tommosen, niin sit se jää jumittaa sun päähän ja väijyy siellä koko ajan ja asioista tulee vaikeempia.
Jos mietin etten voi syödä sitä ja tätä ja tota niin varmana se on mielessä koko ajan, ainakin mulla, joten ei kiitos!
Aion kyllä palata takas tohon vähähiilarisempaan ruokailuun, tosin se ei oo mikään dietti vaan enemmänkin elämäntapa, joka toiminu mulla aiemmin. Se alkuun pääseminen on vaan aina vähän hankalaa, varsinkin joulun jälkeen kun on vetänyt kaikkee jouluruokaa yms..
No, haasteita pitää olla!!
Infoilen sitten toukokuussa miten meni 😀

Niin ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä lupaamani matkamessujen lippuarvonta.
Sain Messukeskukselta kaksi lippua arvottavaksi ja homma toimii näin:
Kommentoi tähän postaukseen mikä on sun kaikkien aikojen ykkösmatkakohde & tietty ois kiva kuulla perusteluja miksi?!
Valitettavasti en sua voi minnekkään matkalle lähettää, mut messuilla löytyy aina kaikkia mielenkiintosia osastoja, tarjouksia, kilpailuja, puhujia & kurkasimpana siellä myös virtuaalilaseilla eri kohteisiin ympäri maailman!

Eli jos kiinnostaa matkamessuilu (19.-21.01.2018) niin pistä kommenttia pian!
Aikaa on maanantaihin 15.01 klo 21 asti, Jani toimii onnettarena & julkaisen nimet täällä sekä Facebookissa. Onnea matkaan!! 🙂

Facebook sivu löytyy  TÄÄLTÄ!
Sinne postailen uutisia, reissujuttuja, kuvia ym.
Tykkäämällä & seuraamalla pysyt iisisti matkassa mukana 🙂